Fantasia tunnelmaa huokuva tarina vie pelaajan Keskimaahan joka on täynnä örkkejä ja hirviöitä. Pelaajan ohjastama samooja Talion on täyden ylivoiman edessä, mutta pelaajan onneksi Talion on erittäin taitava soturi, todella monella tavalla, eikä hän ole täysin yksin.

Middle-Earth: Shadow of Mordor

Pelin tarina sijoittuu Keskimaahan, mutta ei ole täysin riippuvainen kirjoista tai elokuvista. Peli sijoittuu J.R.R Tolkienin luomaan fantasiamaailmaan ja viitteitä moniin tarinoihin löytyy, mutta sisimmässä on kuitenkin aivan oma tarinansa, joka tarjoaa seikkailun yhdessä kaikkien aikojen parhaimmista fantasiamaailmoista.

Juoni ei ole mikään erikoinen. Talion on samoojakapteeni Mustalla Portilla, kun Sauronin joukot iskevät ja tappavat hänet ja hänen perheensä. Mystinen haltia-aave ottaa kuitenkin Talionin ruumiin "haltuunsa" ja varmistaa Talionin kuolemattomuuden ja mahdollisuuden kostoon, Sauronin mustia kapteeneja vastaan.

Parivaljakkona Talion on Aave on kiinnostava yhdistelmä. Talion ei voi kuolla ja janoaa kostoa. Aave puolestaan haluaa vain tietää: Kuka hän on?

Pelihahmona Talion on hyvin tehty. Vaikkakin hahmosta näkyy eräänlainen versio Aragornista, niin Talionista on saatu aikaiseksi hahmo, josta löytyy myös vähän omaakin. Ulkoisesti Talion on hienosti tehty ja vaikka tiettyä geneerisyyttä löytyykin, niin samassa paketissa on myös tiettyä särmää.

Ääninäyttelystä vastaa itse mestari Troy Baker (mm. Last of Us pelin Joel ja Resident Evil 6:n Jake) jonka ääni on todellakin erittäin hyvä sankarillisille päähenkilöille ja Talionille se sopii just eikä melkein.

Aavehaltia joka on pelin toinen päähenkilö kuulostaa erittäin hyvältä, mutta ei ulkoisesti juuri eroa muista haltioista, kuten Elrondista.

Tarinan pahisrintama on yhtä aikaa loistava mutta samalla jää vähän lappeaksi Sormusten herravertailussa.

Keskimaa on täynnä parhaita roistoja jotka ovat koskaan astelleet elokuvissa tai kirjoissa. Angmarin Noitakuningas ja Smaug ovat erittäin hyviä vihollisia.

Sauronin käsi, torni ja vasara vastaan Talionin miekka, tikari ja jousi

Shadow of Mordorissa pääpaino on Sauronin kolmessa mustassa kapteenissa jotka alussa tekevät Talionista selvää jälkeä. Hammer, Tower ja Black Hand ovat kaikki omalla tavallaan todella iskeviä, vaikkakaan yksikään ei vedä vertoja parhaista parhaimmille. Joukon pomomies Hand olisi kyllä ollut monin verroin parempi, jos hänellä olisi ollut jonkinlainen naamio.

Mutta peli oikeastaan tarjoaa. Shadow of Mordor tarjoaa pelaajalle Keskimaan Batmanin.

Pelin sydän on sen äärimmäisen loistava taistelumekaniikka joka on suoraan Batmanin Arkham sarjasta, Batman taistelumekaniikka.

Pähkinän kuoressa mekaniikkan voi kuvailla sanoin: "Helppo oppia, haastava hallita." Perustaistelu toimii ihan parilla nappulalla. Yhdellä tehdään perusisku ja toisella vastaisku. Tämä mekaniikka muuttuu pelin edetessä todella monimutkaiseksi, mutta jos on pelannut Arkhamin Batmania kuin allekirjoittanut, tähän taistelutyyliin pääsee sisään erittäin nopeasti ja pelissä on kuin kotonaan.

Talion oppii pelin edetessä enemmän ja enemmän taitoja jotka tehostavat taistelua.

Pelissä on tavallaan kaksi kykypuuta, yksipuoli on Talionille ja toinen on Aaveelle. Talionin kykypuun ydin on taistelussa ja Aaveen puolestaan taikuuskyvyissä, jotka ovat Keskimaan vastaus Batmanin teknologiavarusteille.

Talionilla on taistelussa kolme asetta:

Miekka on perusase ja sitä tulee (ainakin minun tyylilläni) käytettyä kaikkein eniten. Urfael miekka on soturin väline vihollisten teurastamiseen.

Tikari on hiljainen ase joka toimii vain kun vihollinen onnistutaan yllättämään. Acharm veitsi on salamurhaajan ase niille jotka eivät kaipaa huomiota.

Jousi on pitkänmatka ase jota Aave käyttää, pystyen hidastamaan jopa aikaa. Azkar jousi on varuste jonka käyttöä rajoittaa nuolien saatavuus.

Aavepuolen myötä esiin erilaiset taikavoimat joihin kuuluu mm. Kyky lukea vihollisten mieli ja saada näin tietoa. Pelaaja voi myös orjuuttaa vihollistensa mielen ja tehdä heistä palvelijoitaan.

Vastaan tulee myös kaikkien rakastamia QTE osioita, yleensä kun pelaaja uhkaa kuolla ja saa yhden tilaisuuden pelastaa itsensä, tai kun pelaaja yrittää kesyttää itselleen ratsua teräväkyntisestä pedosta.

Vastapainona suoralla hyökkäykselle on Talionin hiiviskelyä ja Talion on todella ketterä. Hän kiipeää hyvinkin jyrkkää seinää ylös ongelmitta ja liikkuu köysillä hyvinkin ketterästi. Korkeuksista tehdyt hyökkäykset ovat myös hyvin näyttäviä.

Verivihollisia riittää

Shadow of Mordorin isoin juttu on Nemesis-systeemi.

Nemesis toimii siten että mikäli vihollinen tappaa pelaajan, tämä kyseinen vihollinen voimistuu ja on ensi kerralla voimakkaampi. Örkit heittävät myös herjaa kohdatessaan Talionin uudemman kerran, jos voittivat viimeksi. Örkkien joukoissa on olemassa tietty arvojärjestys johon Nemesis rakentuu.

Rivimiehet ovat niitä joita Talion teurastaa isoja määriä ilman kummempia ongelmia. Jotkut rivimiehet voivat kantaa kilpiä ja toiset saattavat olla niin kovia että heidät täytyy ensin tainnuttaa Aavevoimilla. Rivimiehiä komentavat ovat kapteeneja ja nämä viholliset tarjoavat astetta enemmän haastetta. Kapteenilla on myös oma titteli ja näitä riittää: Assassin, Bone Licker, Biter, Rat… Taitavista kapteeneista tulee lopulta sotapäällikköjen henkivartijoita ja yhdestä näistä tulee uusi sotapäällikkö kun entinen kuolee.

Sotapäälliköt ovat niitä jotka vastaavat suoraan Sauronin Mustille Kapteeneille. Sotapäälliköillä on armeija ja henkivartijat eivätkä he yleensä tule esiin ennen kuin tietyt vaatimukset täytetään. Pelaaja pyrkii tietenkin pääsemään käsiksi näihin sotureihin ja peli tarjoaa valtavasti vaihtoehtoja. Talion voi tietenkin käydä rynnäkköön ja tappaa kaiken tieltään tai käyttää oveluutta kuten orjuuttaa yhden tai useamman kapteenin itselleen ja kääntää hallitsemansa örkit puolelleen ja käyttää heitä apuvoimina, tällöin pelaaja voi saada pomomieheksi oman käskyläisensä.

Örkkikapteenien suhteen on hyviä puolia ja huonoja puolia.

Liian usein kapteenit ovat suoria kopiota toisistaan eivätkä juuria eroa millään massasta. Tätä kautta ne muutamat harvat jotka erottuvat massasta, erottuvatkin sitten todella edukseen. Yksi Bane tyylinen maski voi muuttaa aivan kaiken, vaikka perusrunko olisikin kuinka genereerinen tahansa.

Se miten haastavia kapteenit ovat riippuu siitä miten vahvoiksi he ovat tulleet, sillä kun pelaaja kuolee, viholliset kehittyvät. Tähän olisin silti toivonut vielä enemmän haastetta sillä täysin kehittynyt Legendary Warchief, voi olla aika helppo vihollinen tuhota.

Tiedustelemalla örkeistä voi selvittää heidän heikkouksiaan. Kapteenit eroavat toisistaan paljon. Jotkut kapteenit pelkäävät joitakin asioita ja jotkut kapteenit ovat täysin immuuneja joillakin asioille. Yhden kapteenin voi tappaa oitis tikarilla kun taas toinen on täysin immuuni hiiviskelyhyökkäyksille.

Nemesis systeemi tarjoaa valtavasti vaihtelua ja todella paljon muuttujia. Paikoitellen peli olisi voinut silti olla ankarampi.

Shadow of Mordor olisi todellakin tarvinnut vaikeusasteikon sillä tällaisenaan peli tuntuu paikoitellen aika helpolta.

Gravewalker kylvää kauhua Mordoriin

Näyttävyydessään Shadow of Mordor vetää todellakin parastaan. Peli on verinen, väkivaltainen ja täynnä tapettavaa ja paljon tapoja siihen.

Örkkejä lävistetään ja päitä lentää lopetusiskujen voimasta.

Tyylikkyys on tärkeä asia ja samoin on tunnelma. Niitä tällä pelillä on todellakin. Siinä missä Batman taistelussaan nuijii viholliset sairaalakuntoon ja lyö heidät lopetusliikkeissä nurin, niin Talion toimittaa vihollisensa suoraan helvettiin, erittäin näyttävästi.

Ainoa mikä olisi todellakin ollut kirsikka kakun päälle, olisi ollut Batmaneista tuttu hidastus viimeisen iskun kohdalla, sitä on tässäkin pelissä, mutta ei yhtä isolla otteella, nyt se ei saa samanlaista painoarvoa.

Peli koostuu kahdesta kartasta jotka ovat täynnä sivutehtäviä. Sivutehtäviin kuuluvat niin hyökkäykset kapteeneita vastaan kuin myös erilaiset haasteet; Miekalla, jousella tai veitsellä. Kentistä löytyy myös erilaisia kasveja joita keräämällä voi parantaa itseään ja suorittaa Selviytyjähaasteita. Keskimaassa liikkuu myös eläimiä joita tappamalla pystyy suorittamaan Metsästäjähaasteita. Vaihtelu riittää ja peli tarjoaa pelattavaa pitkäksi aikaa.

Tarinatehtävät tulee helposti kaluttua läpi todella nopeasti ja tarina pelissä on kokonaisuudessaan aika lyhyt. Mustat kapteenit tulevat vastaan hyvin nopeasti ja tarinan pelaa läpi alta 10 tunnin, ottaen huomioon että itse hallitsin taistelusysteemin erinomaisesti alusta asti.

Mutta kaikkeen muuhun aikaan kuluu helposti kaksi ellei kolme kertaa enemmän.

Itselläni en juuri tarinaa edes aloittanut koska Nemesis systeemi vei mennessään. Örkit eivät lopu, sillä kuolleet kapteenit korvataan miehistön parhailla joten vihollisia tulee vastaan aivan varmasti. Örkkejä löytyy kaikkialta ja taistelemista peli tarjoaa kaikkien tarpeisiin.

Sivutehtävät toimivat vaihteluna ja peli tarjoaa myös tutkijoille paljon löydettävää riimujen ja artefaktien muodossa.

Pelissä on lähinnä kolme isompaa pomotaistelua (Kolme mustaa kapteenia) ja näistä jokainen on erilainen, samoin kuin jokainen musta kapteeni on erilainen. Viimeinen taistelu on tunnelmaltaan todella upea, mutta haasteeltaan jäätää paljon toivomisen varaa.

Ensimmäisen mustan kapteeni, Hammerin, kanssa tilanne on lähinnä se että yksi iso perkele on muita selvästi pahempi, mutta koska tämä mies on kapteeni, niin hänellä on armeija eikä ottelu ole mitenkään 1v1.

Toinen kapteeni, Tower, on täysin erilainen. Tässä taistelussa on omasta mielestäni lähinnä kyse hiiviskelystä, mutta vielä enemmän tarinallisesta osuudesta. Siinä missä Hammer on järeä tankki, niin Tower on juonittelija.

Hand on lähinnä uhkaava henkilö joka odottaa suuren armeijan ja viiden "kyntensä" takana Talionina, idea on kyllä hyvä. Hand on kuin V niin kuin Verikoston V, idea on tärkeämpi ja Hand on samalla kuin Talion.

Viimeinen taistelu on tunnelmaltaan todella uskomaton mutta pelaajalta se ei vaadi oikeastaan muuta kuin nopeita sormia. Isompi juttu on lähinnä se viiden kapteenin armeija ennen häntä.

Taru sormusten Herrasta laatua ennen varsinaista Tarua Sormusten Herrasta

Juonellisesti luvassa on TSH tavaraa ja se toimii erittäin hyvin. Vaikkakin tarina on lyhyehkö niin se tarjoaa todella hyvän kokemuksen ja erittäin paljon Keskimaa tarinaa jolla on oma taustansa eikä ole riippuvainen Sormuksen ritareista.

Haaste pelissä tulee lähinnä siitä elementistä että muutamassa osiossa ei millään voi tietää mitä kohta seuraa, joten helposti ensimmäinen kerta kaatuu siihen, onnistuu säkällä tai nopealla reagoinnilla.

Taistelun suhteen haaste on siinä että pelaaja on varsikin aluksi aina yksin muutamaa vihollista vastaan. Tilanteet voi hoitaa monella tavalla mutta koska itse koen itseni tämän taistelumekaanikan mestariksi, niin miekka oli ensimmäinen vaihtoehto ja se toimi. Muutamissa haasteissa ja tehtävissä vaadittiin hiiviskelyä mutta se ei juuri tuottanut isompia ongelmia, sillä Batman oli mestari myös metsästäjänä.

Kokonaisuudessaan peli on silti aika helppo. Ohjattavuus on kuin Batmanissa, se on timanttinen ja sisältää vain hieman ongelmia. Kontrollit laittavat pelaajan ohjaksiin ja taitava pelaaja pärjää todella epäreiluissakin olosuhteissa vallan mainiosti.

Mitä tulee itse Keskimaahan, niin olisin kyllä tavallaan kaivannut enemmän vaihtelua. Kaksi mappia sisältävät lähinnä kivisen vuoriston ja rehevämmän rannikon. Lisäksi itsestäni ainakin tuntuu että kaksi erillistä aluetta oli vähän tarpeeton veto sillä Arkham Origins oli valtava ja siinä kaikki oli samassa yhtenäisessä kartassa. Tässä tapauksessa voitaisiin sanoa että silta joka erotti kaksi osaa toisistaan siinä pelissä on tässä pelissä muutettu warp-pisteeksi.

Alueissa ei ole kovin paljon vaihtelua mutta ne näyttävät silti hienoilta.

Aluksi kun alue vaihtui, se tuntui todella isolta jutulta, sillä ainakin itse olin käyttänyt niin paljon aikaa ensimmäisellä alueella että seuraava alue tuntui todella virkistävältä. Kaksi aluetta poikkeavat toisistaan yllättävän paljon, mutta molemmissa samankaltaisuutta tuovat örkkien leirit ja rakennelmat. Tämä luo hienon vaikutelman siitä että kaksi aluetta ovat todella erilaiset, mutta örkit muuttavat niitä samankaltaisiksi.

Itse olisin toivonut että tarinaa olisi viety enemmän eteenpäin ja siihen olisi panostettu vielä vähän lisää. Siis hyvää tarinaa on luvassa mutta se tuntuu niin usein sellaiselta, että jotakin on jätetty pois. Vaikka sivuhahmot eivät olekaan sieltä kiinnostavimmasta päästä, niin heihin olisi voinut helposti kiintyä lisää, jos olisi ollut aikaa.

Tässä pelissä on paikoitellen todella paljon paskaa ruudussa. Kun pari tusinaa örkkiä rynniin yhtä aikaa päälle ja Talion käy päälle yhtälailla, niin FSP putoaa ajoittain ja itse jäin pari kertaa pahaan väliin, kun pelattavuus heikkeni hidastelun/lagaamisen takia, tätä tulee vastaan harvakseltaan ainakin PS4:llä.

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan Middle-Earth: Shadow of Mordor on erittäin hyvä peli. Myönnetään että siinä on paljon ongelmia, mutta näistä ongelmista huolimattakin pelistä nauttii. Päähenkilö on hyvä, tunnelma on erinomainen ja pelattavaa riittää. Tässä kohtaa vaikuttaisi siltä että nyt vanhenevan sukupolven rajoitteet nousevat selvästi esiin. Itse ajattelen loppuarvosanaa tässä tapauksessa myös vähän edistyneemmän konsolin (PS4) puittelakin.

Shadow of Mordor tarjoaa äärimmäisen hyvä taistelusysteemin, erittäin hyvin toteutetun Nemesis systeemin ja fantasiamaailman joka on yksi parhaista koskaan ja se on tällä kertaa verinen, massiivinen ja täynnä tehtävää. Se on osa Keskimaata.

+ Äärimmäisen hyvä Batman taistelumekaniikka

+ Nemesis systeemi

+ Talion ja Troy Baker

+ Fantasia tunnelma ja Keskimaa

+ Paljon tekemistä

- Juonta olisi voitu viedä pidemmällekin

- Ei tarjoa taistelun lisäksi juuri muuta

Arvosana: 9,5

Legendaarinen

Talion ja Celebrimbor kumpikin saavat lisää tekemistä kahden sisältöpaketin kautta. Metsästyksen herra pakettissa Talionilla kohdataan aivan uusia hirviöitä kun taas Kirkas herra paketti kertoo Celebrimborin taustaa.

Middle-Earth: Shadow of Mordor: Game of the Year DLC

- Bright Lord

- Lord of the Hunt

Shadow of Mordor oli puolestaan 2014 suurimpia yllättäjiä joka keräsi runsaasti kehuja ja palkintoja. DLC:t ovat lisätehtäviä, lisäruneja ym. Ne ovat kaikki omalla tavallaan erittäin hyviä lisiä jotka parantavat pelikokemusta entisestään. Uudet riimut toimivat samalla tavalla kuin pelissä jo olevat, ne tehostavat Talionia tavalla tai toisella.

Mutta eniten esille nousevat ne lisät jotka tuovat mukanaan uusia sotapäälliköitä, metsästyshaasteita ja aivan uutta tarinamateriaalia. Näihin kuuluvat niin Bright Lord jossa pelataan itsellään Celebrimborilla, sekä Lord of the Hunt, joka tuo mm. Uusia metsästettäviä olentoja ja uudet sotapäälliköt. Tyyliltään ne eivät pääpelistä juuri eroa, mutta niissä on muutama erikoisuus.

Sanotaan että DLC:t eivät ole samalla tavalla iskeviä kuin Left Behind on, mutta nämä lisät ovat silti erinomaisia, omalla tavallaan jopa parempia. Ne hukkuvat peliin paljon selvemmin, muuttuen osaksi sitä, vaikka ne pelataankin erillään pääpelistä. Sanotaan että jos en olisi pelannut peliä itseään aiemmin ja Lord of Hunt ja Bright Lord eivät olisi erillisia kampanjoita, en välttämättä aina edes huomaisia että mikä on pääpeliä ja mikä on lisättyä sisältöä, Last of Usin kanssa tilanne on samantapainen mutta kun Left Behind on tarinallisesti suoraviivaisempi ja sijoittuu kahteen ajanjaksoon, oli ero paljon selvempi.

Tämä ei ole huono asia koska lisäsisältöä on samaa laatua mitä pääpeli tarjoaa, mutta nyt jo ennestään erinomainen peli muuttuu astetta paremmaksi ja monipuolisemmaksi.

Lord of the Hunt oli omasta mielestäni paljon parempi DLC, vaikka Bright Lord oli myös erittäin hyvä. Mutta kyllä tämä metsästäminen ja sen mukana tulevat uudet jipot veti puoleensa vähän enemmän kuin Celebrimbor. Pelattavuudeltaan ne eivät pääpelistä tai toisistaan juuri poikkea eikä laadussa ole juuri eroa. Ero tulee esiin sisällössä ja DLC:t tarjoavat paljon lisää pelattavaa.

Lord of the Hunt on peli jossa jatketaan Talionilla ja erot pääpeliin ovat aika pieniä. Muutama uusi peto ja pari uutta jippoa. Tämä DLC on kuitenkin hyvin pääpelin kaltainen.

Bright Lord on paljon erilaisempi sillä Celebrimbor ei ole ihan niin tehokas kuin Talion, hän ei osaa kaikkea samaa ja polttomerkkaaminen on isossa roolissa, sekä Sormuksen käyttäminen. Tämä tekee tästä kampanjasta paljon haastavamman ja itsenäisemmän, sillä kun viimeinen taistelu itseään Sauronia vastaan koittaa, ei kampanjaa voi jatkaa samalla tavalla kuin esimerkiksi Lord of the Huntia.

Shadow of Mordorin lisäsisällöstä ei voi sanoa kovin paljon uutta siitä, miten ne toimivat. Taistelu ei muutu eikä juuri Nemesis systeemikään. Mutta koska ne olivat timanttisia jo aiemmin, niin ne vain loistavat vain enemmän.

Mutta yksi asia tekee oitis selvän että lisäsisältö tarjoaa enemmän. Tarinaa nimittäin on luvassa extra loren muodossa. Keskimaa on legendoineen fantasian ehdotonta eliittiä ja mm. Bright Lord DLC:n myötä tuleva tavara ottaa tästä ideasta irti paljon, tarjoten tekemisen lisäksi myös kuultavaa/luettavaa/katsottavaa. Tässä kohtaa Bright Lord kampanja voittaa Lord of the Huntin.

Kokonaisuutena Shadow of Mordor GOTY on erinomainen paketti. On turha alkaa toistella pelin arvostelussa esille tulleita seikkoja mutta yksi asia on varma. DLC varmistaa että Middle-Earth: Shadow of Mordor, on 2014 parhaita pelejä ja ansainnut kaiken ylistyksen. Pääpeli itse oli jo sellainen 9 arvoinen tuotos eikä DLC tässä tapauksessa juuri huonompaa laatua ole.

+ Fantasia tunnelma

+ Lisää tarinaa

+ Lisää toimintaa

- Ei mitään varsinaisesti uutta

Arvosana: 9,2

Mestariteos

Keskimaa: Sodan Varjo on niitä pelejä joita itse odotin kuin kuuta nousevaa. Taru Sormusten Herrasta sarjan tunnelman ja Batman Arkham sarjan taistelumekaniikan yhdistävä fantasiatoiminta on lupaillut paljon. Nyt on viimeinkin aika nähdä, onko peli kaiken sen odotuksen arvoinen.

Middle-Earth: Shadow of War

Middle-Earth: Shadow of Mordorin tarinaa jatkavan pelin piti alunperin ilmestyä elokuussa, mutta peliä lykättiin. Tekijät ovat lupailleet paljon ja monet ovat hypettäneet peliä vaikka kuinka. Yksikän tekijä sanoi että jos Shadow of Mordor oli Terminator, on tämä peli Terminator 2: Judgement Day. Siinä on aika suuria lupauksia. Pelin olisi tarkoitus parantaa jokaisella mahdollisella osa-alueella ja sen verran mitä olen trailereita nähnyt, niin kyllä pelikuva antaa ymmärtää, että nyt kyseessä on Shadow of Mordor potenssiin kolme.

Edellinen peli on yksi omia ehdottomia suosikkejani. Se on ottanut hyväksi todetun taistelumekaniikan ja tehnyt siitä vielä paremman, jotenkin helpomman, tarkemman ja mielekkäämmän. Pelaaja on voimanpesä joka nujertaa yksin vaikka varuskunnan örkkejä ja kun peliin heitetään vähän taikavoimia, niin meno muuttuu vain hurjemmaksi.

Ensimmäisen pelin uusi juttu oli Nemesis systeemi, jossa aiemmin kohdatut viholliset tunnistavat pelaajan, jos jäivät henkiin. Jos he voittivat, he kehittyivät. Tämä systeemi oli pelin sydän ja vaikka Shadow of Mordor ei ollut juuri muuta kuin taistelu, niin se oli poikkeuksellisen viihdyttävä kokonaisuus.

Shadow of War oli aikanaan hyvin monella tavalla, hyvin vaikean paikan edessä. Mutta olin koko vuoden veikannut, että tästä pelistä, tulee GOTY 2017, ainakin minulle.

Mordorin varjosta kehittyy Sodan varjo

Tarina alkaa siitä mihin Mordorin Varjo päättyi. Talion ja Celebrimbor takovat uuden sormuksen jolla olisi tarkoitus nousta valtaan, uudeksi sormusten herraksi. Jokin menee kuitenkin pieleen ja johtaa muutamien käänteiden jälkeen siihen, että Talion menettää sormuksen ja joutuu taisteluun ilman sitä, mutta Talion ei luovuta, vaan taistelee aave turvamaan, kuolemattomana Hautakävelijänä (Gravewalker) joka on pelon aihe kaikille örkeille. Tarinaa sen enempää spoilaamatta täytyy sanoa että tarina on erittäin uskollinen lähdemateriaalille ja rikastaa sitä valtavasti. Vastaan tulee paljon tuttuja hahmoja ja kaikki on tehty erinomaisesti.

Tarina itsessään on kirjoitettu todella hyvin ja se herättää paljon kysymyksiä. Alkupuolella tuntuu että Talion tekee aika typerän ja hieman käsittämättömän ratkaisun ja lisäksi eräs tuttu TSH hahmo tuntuu aika paljon voimakkaammalta ja syvällisemmältä. Tämä kaikki kuitenkin on vasta alkua ja kun tarina alkaa edetä, niin kysymyksiin saadaan vastauksia. Kaikki alkaa lopulta käymään enemmän tai vähemmän järkeen. Pelissä nimittäin on meneillään useita juonikuvioita. Yhdell rintamalla selvitellään Shelobin verkkoa kun taas toisella autetaan luontoäitiä. Mukaan mahtuu niin ihmisiä kuin haltioitakin ja täytyy sanoa että tämä valtava kokonaisuus on saatu todella hyvään pakettiin. Asioita voi tietyn pisteen jälkeen alkaa suhteellisen vapaasti selvittelemään.

Tarina saa myös lisämaustetta keräiltävistä esineistä. Jokaiseen esineeseen sisältyy hieman taustaa, joka on omiaan avaamaan tiettyä puoli ei vain tästä pelistä, vaan koko Keskimaasta ja kaikesta siinä. Tässä pelissä on todella paljon tarinaa ja todella paljon löydettävää ja koettavaa.

Tarina sijoittuu aikaan joitakin vuosia ennen kirjojen tapahtumia ja täytyy sanoa että kun tarina saavutta päätöksensä, niin siinä on tiettyä vahvaa tunnelmaa. Lopetus on kelvollinen, mutta vaikka se samalla yhdistää hienosti monet tapahtumat, niin kyllä siitä jää vähän haikea olo. Siinä näkee kaiken aivan uudella tavalla, mutta samalla, tuntuu että jotakin olisi voitu tehdä toisin tai jotakin jää puuttumaan.

Sanoisin että Shadow of Mordorin lopetus oli omalla tavallaan hieman parempi, siinä oli tiettyä mysteerisyyttä ja jatkuvuutta. Tässä lopetuksessa on sitä lopullisuutta, tämä kaikki on nyt sitten tässä. Näin se päättyy.

Henkilöhahmot ovat ykkösosaa selvästi parempia. Talion on edelleen aivan loistava ja Troy Baker tekee mestarillisen, ilmiömäisen roolisuorituksen. Voisi sanoa että Talion saattaa olla jopa hänen paras roolisuorituksensa, tai vähintään yksi parhaista. Talion on erittäin hyvä pelihahmo, kiinnostava, todella hienon näköinen ja syvällinen hahmo, juurikin sellainen hahmo joka on täysosuma.

Celebrimbor on myös todella hyvin tehty hahmo. Alastair Duncan on loistava äänivalinta sillä hänen puheensa todellakin kuullostaa hienolta haltiakielellä. Celebrimborin tapauksessa ollaan nyt aivan uusissa tilanteissa. Pelissä on takaumia joissa ohjataan häntä ja nyt uppoudutaan muutenkin enenmmän haltiaan itseensä. Edellisessä pelissä hän oli aave, mysteeri jota alettiin selvittää. Nyt hän on tuttu hahmo.

Uusia hahmoja pelissä tulee vastaan useita ja osa selvästi parempia kuin toiset. Sanoisin että eräs aikaisimpia tuttavuuksia, Shelob, on jotakin, mitä en olisi kyllä osannut aavistaa ja tämä hämähäkki tulee olemaan melko iso osa tätä peliä ja täytyy sanoa että hän on erittäin hyvin tehty hahmo, todella upea ilmestys ja sisältöäkin riittää. Monet pelin aikaisimmista kysymyksistä liittyvätkin siihen, että mihin kaikkeen Lukitar todella pysyykään.

Pelin edetessä tulee vastaan myös monia vihollisia ja vaikka örkit vievätkin suurimman osan huomiosta, niin monissa trailereissakin nähtyjä oletoja todella tulee vastaan, todella hienosti edustettuna. Yksi mahtavimpia on ehdottomasti Balrog jonka esimmäinen kohtaaminen, on sanalla sanoen upea.

Sitten on myös yksi tämän pelin suuria valtteja. Hahmo jonka ensimmäinen kohtaaminen on yksi pelin parhaita puolia ja myöhemmin koittava taistelu tätä hahmoa vastaan on yksi pelin suurimpia kohokohtia. Yksi parhaita TSH hahmoja, itse Angmarin Noitakuningas.

Lääniä riittää, useampaa lääniä

Maailma ensimmäisessä pelissä koostui kahdesta alueesta joissa hieman vaihtelua. Tällä kertaa alueita on useita ja vaikka ne eivät kooltaan olekaan mitenkään järkyttävän suuria, ne on rakennettu niin hyvin, että tämä on selvästi se paras ratkaisu. Alueet ympäröivät erilaisia linnoituksia joissa omat juttunsa ja jotka ovat selvästi omanlaisiaan. Tekemistä näissä paikoissa on vaikka kuinka ja kun niihin alkaa uppoutua niin saa huomata, että vaikka alueet eivät suurilta näytäkään, niin kyllä niissä riittää kokoa vaikka kuinka. Suuret pisteet siitä että alueissa on todella isoja eroja. On aivan erilaista kulkea alueella jossa virtaa laavaa, kuin alueella jossa sataa lunta tai jossa on sankkaa metsää.

Pelissä on valtavasti erilaisia linnoituksia ja vaikka tiettyjä samankaltaisuuksia onkin, niin joukossa on myös sellaisia linnoja jotka todella nousevat esiin, hyvällä tavalla. Vaihtelua riittää ja samoin monia eeppisiä ja massiivisia näkymiä jotka sopivat täydellisesti fantasiamaailmaan.

Täytyy sanoa että tämä tietty rajallisuus on hyvä näiden keräiltävien esineiden takia. Itse olen sellainen, joka kertää kaikki tavarat heti, etteivät ne vie tarpeettomasti huomiota muualle. Tämän takia on hyvä että yhden ison alueen sijaan on useampi pieni. Tällöin tämä "urakka" tuntuu oitis pienemmältä ja sitten on taas aikaa uppoutua tarinoihin ja taisteluihin.

Tunnelma pelissä, on todella immersiivinen. Itse uppouduin todella syvälle tähän peliin ja osa syy siihen on se, että tämä on Keskimaahan sijoittuva peli. Monia mytologioita kerrataan ja monet saavat uusia puolia. Nämä monet pienet asiat saavat pelin tuntumaan todella paljon syvällisemmältä. Esimerkiksi kun Talion löytää esineen, niin esineestä saadaan kuvaus ja jälkeenpäin ehkä vähän Talionin ja Celebrimborin välistä sananvaihtoa aiheesta. Nämä ovat niitä pieniä asioita jotka ovat tunnelman kannalta todella upeita lisiä.

Tyylillisesti peli on erittäin upea ja verinen fantasiapeli. Tyyli on karu, mutta se on oikealla tavalla karu. Tunnelman kannalta tyylikkyys on erittäin isossa asemassa ja tämän pelin kohdalla nämä kaksi puolta ovat todella vahvasti yhdessä, luoden helposti yhden parhaista fantasiapeleistä koskaan.

Löydettävää riittää ja kaikki se on hienossa Sormusten herra tunnelmassa. Jokainen osa-alue on todella hienosti ja viimeistellysti tehty ja kun kaikki palaset ovat paikallaan, niin peli ei syyttä suotta ansaitse kaikkea ylistystä. Tälläiset asiat todella edesauttavat peliä nousemaan merkittäväksi.

Pelin voimakas sydän: Toiminta

Heti alusta asti tuntee olevansa tutussa maastossa. Peli toimii aivan kuin ennenkin ja miksi muuttaakaan jotakin, joka toimii. Taistelumekaniikka on perusidealtaan erittäin simppeli oppia, mutta sen masteroiminen vaatii aikaa. Nappuloiden hakkaaminen ei ole se paras strategia, mutta myönnän että tuppaan sortumaan ajoittain siihen. Tämä johtuu siitä, että Talion lyö hieman hitaasti. Tämä on siinä mielessä hyvä, että se antaa aikaa "lukea" taistelua ja reagoida kaikkeen mitä kentällä tapahtuu. Kun tähän peliin pääsee enemmän ja enemmän sisälle, niin huomaa, miten paljon tämä kaikki oikeasti auttaa.

Taistelun avaimet ovat lyöminen ja counteroiminen. Kun vihollinen on lyömässä, niin Talion voi yhdellä liikkeellä lopettaa sen mitä oli tekemässä ja torjua tulevan hyökkäyksen sekä antaa luunapin hyökkääjälle. Pelin edetessä Talion kehittyy varsin nopeasti oppien kokoajan lisää taitoja jotka mahdollistavat varsin monipuolisen toiminnan. Pelaaja voi keskittyä niihin ominaisuuksiin jotka parhaiten tukevat hänen pelityyliään. Talion on mestari miekkamies, mutta hiiviskely ja veitsen käyttö onnistuvat myös erinomaisesti. Sitten on tietenkin jousi jolla pystyy pitämään vähän etäisyyttä vihollisiiin. Celebrimbor puoli, eli aavepuoli on kuitenkin se mikä todella tekee Talionista oikean voimanpesä. Aave parantaa kaikkia puolia taistelussa.

Aaveen on apuna lähemmäs kaikissa asioissa tavalla tai toisella, mutta eräs asia mikä todella nousee esille erittäin hyvänä lisänä, jota en edes osannut kaivata, on tuplahyppääminen. Aavevoimat mahdollistavat nopean liikkumisen ja tällä kertaa siihen kuuluu se että Talion voi hypätä ilmassa uudelleen. Tämä tekee liikkumisesta maastoissa paljon nopeampaa ja kun kyseessä on näin laajat maastot, niin se on vain ja ainoastaan hyvä asia.

Toiminta pelissä on ennenkaikkea miellyttävää ja itse en vain saanut siitä tarpeekseni kymmenienkään tuntien jälkeen. Peli muuttui oikeassa tahdissa haastavammaksi ja haastavammaksi, mutta samalla aikaa Talion muuttui kokoajan voimakkaammaksi ja voimakkaammaksi. Tässä pelissä on sellainen ote toimintaan, joka on enemmän kuin legendaarinen.

___________________________________________________________________________

THS fani saa irti paljon enemmän

Monet asiat pelissä ovat mahtavia siitä syystä, että kuulee TSH fanikuntaan. Sanoisin että tämä on yksi syy miksi se kohtaus, kun pelin vihollisista kaikkein vaikuttavin ilmestyy, on niin hyvä. Se hetki kun itse Angmarin Noitakuningas liittyy taisteluun, on sellainen hetki, joka jää kyllä mieleen. Yksi pelihistorian parhaita kohtauksia ja pomotaistelu tätä voimanpesää, Nazgulien lordia, vastaan on yksi omia suosikkitaisteluitani koskaan. Kyseinen yhteenotto on haastava, mutta se ei ole millään tavalla epäreilu ja niitäkin tässä pelissä on. Sanotaan että jos yksi asia tässä pelissä pitäisi muuttuu tyylillisesti, niin se on asevalinta tämän hahmon kohdalla. Elokuvassa ja kirjassa (jos oikein muistan) hänellä on kyllä raskas sotanuija sekä miekka. Missä se miekka on, tämä olisi vain ollut niin hyvä tilaisuus vetää pieni yhteys elokuviin ja kirjaan. Omasta mielestäni se, että elokuvassa piikkinuijassa oli ketju, erotti sen hyvin Sauronin käyttämästä. Nyt sitä eroa ei oikeastaan ole.

Sanoisin myös että se, että hänellä ei ole miekkaa, poistaa taistelusta tiettyä tunnelmaa. Se ei ole iso juttu, mutta olisi ollut kiva että tässä olisi ollut se yhteys muihin nazguleihin. Siis Keskimaa mytologiassa pahoista pahimmat tuppaavat käyttämään tälläisiä raskaita aseita (Morgoth, Sauron ja Noitakuningas). Itse olisin vain lisännyt hänellä myös sen miekan. Se on yksi hyvin pieni asia mikä heikentää tätä taistelua.

Noitakuningas ei ole ainoa hetki kun tarina aiheuttaa kylmiä väreitä. Eräs hetki on myös erittäin hyvä ja sekin tulee nazguleiden suunnalta. Nimittäin yksi aivan normaalilta näyttävä yhteenotto yhtä sormusaavetta vastaan ei ensin herätä oikein mitään uutta, mutta sitten Celebrimbor sanoo sen nimen: "Isildur."

Tarinallisesti eniten häiritsee se miten kaikki alkaa. Talion luopuu Sormuksesta todella helposti ja se tekee Shelobista yllättävän voimakkaan. Shelob on kyllä todella hyvän näköiseksi tehty nainen ja todella kiinnostava, etenkin kun peli alkaa etenemään. Mutta jotenkin tämä kaikki olisi voitu tehdä aika paljon paremminkin. Se on kuitenkin sellainen ensivaikutelma juttu ja kyllä siitä vähän teoriaa herää että miksi.

Lopetus on monella tavalla hyvin järkeenkäypä. Peli mene ristiriitaan lähdemateriaalin kanssa vaan toimii sen puitteissa. Monet asiat jotka tapahtuvat, tapahtuvat syystä ja vaikka vähän tuleekin sellainen fiilis että lopetuksessa kaikki päättyy todella nopeasti ja vaikka Talionin muuttuminen nazguliksi onkin ihan hyvä käänne, niin lopetuksessa on vähän sellainen olo, että siinä päätetään kaikki turhan yhtäkkiä. Mutta kyllä tämän mytologian asioita ajattelee nyt uudella tavalla. Mielenkiintoisella tavalla.

___________________________________________________________________________

Veriviholliset ovat kehittäneet voimiaan ja taktiikoitaan

Talion ei ole kuitenkaan ainoa joka kehittyy ja tässä kohtaa Nemesis systeemi astuu kuvaan, pelin oma juttu Mordorin varjosta alkaen.

Viholliset muistavat pelaajan. Jos et tapa örkkiä X, niin se örkki saattaa myöhemmin tulla vastaan ja uhota. Mikäli kyseinen örkki tappaa sinut, se voimistuu ja alkaa uhittelun välittömästi nähdessään sinut. Nemesis systeemin on hyvä juurikin siitä syystä, että se näyttää konkreettisesti sen, että viholliset kehittyvät aivan kuin pelaaja. Mitä korkeampaa tasoa örkki on, sitä vaikeampi se on voittaa. Kapteenit ovat perusvihollisia kovempia paloja ja päälliköt vielä heitäkin kovempia, sillä kapteenit ovat heidän henkivartijoitaan, agenttejaa ja kätyreitään. Sitten on huipulla valtiaat, jotka ovat uusia tuttavuuksia, erityisen pahoja vihollisia.

Aina kun pelaaja kuolee, tai aika liikkuu eteenpäin, örkit ratkovat omia tehtäviään ja kehittyvät. Tämä mahdollistaa parempien varusteiden saamisen ja muutenkin se saa pelin tuntumaan elävämmältä. Pelin edetessä tulee vastaan myös toisenkin laisia haasteita. Perusvihollisia tulee lisää, kuten berserkkerejä tai kilpimiehiä. Jokaiseen vihollistyyppiin on oma taktiikkansa ja ne kyllä kerrotaan pelaajalle.

Örkkien lisäksi vastaan tulee muitakin vihollisia, kuten erilaisia hirviöitä. Nämä pedot ovat sellaisia joita myös Talion voi käyttää hyödykseen. Resurreja riittää aivan älyttömästi ja se saa pelin tuntumaan todella valtavalta. Jokaiseen tilanteeseen on ratkaisuja. Kovempien vihollisten kohdalla osa taktiikaa on päätellä että mikä on paras lähestymistapa, sillä varsikin korkeamman tason kapteenit ja päälliköt ovat usein immuuneja tietyillä taktiikoille ja heikkoja toisille.

Valtiaat ovat pelin uusimpia juttuja ja yksi valtias on useimmiten yksi erittäin haastava pomotaistelu. Valtiaat eivät tappele yksin vaan heillä on usein apuvoimia ja valtava valikoima erilaisia kykyjä. Siinä missä perusörkit ovat nopeasti tapettuja ja kapteenit selvästi kovempia ovat valtiaat aiva oma lukunsa. Heidän kauttaan päästiin yhteen osaan peliä, joka on yksi syy miksi peli tuntuu niin valtavalta. Linnoitukset.

Pelissä on useita erilaisia linnoituksia joita valtiaat johtavat. Heillä on muutama päällikkö ja joilla taas on muutamia kapteeneita. Tämä kokonaisuus on hyvin suuri haaste kaataa. Siksi pitääkin aloittaa alempaa ja edetä ylöspäin. Linnoituksia on useita ja ne ovat toinen toistaan upeampia ilmestyksiä.

Linnoitusten valtaamisessa todella hauskaa on se, että ensin rakennat oman armeijan ja kehität taktiikat siihen, miten aiot kukistaa linnanherran. On todella hieno tunne käydä hyökkäykseen traakilla tai caragornilla. Nämä ovat juurikin sellaisia hetkiä jotka saavat aikaan todella eeppisen tunnelman. Nämä ovat lisäksi vain muutamia taktiikoita.

Parasta onkin että kun valloitat linnoituksen, saat sen itsellesi ja voit nimittää siihen uuden valtiaat. Tästä päästääkin armeijoiden rakentamiseen.

Shadow of War on juurikin se, mitä nimi kertoo, Sodan Varjo. Sodassa oleellista ovat armeijat. Vihollisilla on omansa ja pelaajan täytyy rakentaa omansa. Talion pystyy kääntämään örkkejä omakseen jolloin he palvelevat häntä ja tekevät hänen tahtonsa mukaan. Tämä avaa valtavasti mahdollisuuksia sillä yksi tehokas taktiikka, vaikkakin aikaa syövä on orjuuttaa kaikki päällikkön henkivartijat ja kun taistelu alkaa, komentaa heidät teurastamaan päällikkönsä.

Aina kun valloitat paikkoja, voit ylentää örkkejä toimimaan kunkin paikan johtajana. Vaihtoehtoisesti voit komentaa heitä muihinkin tehtäviin, mikä ikinä onkaan se tehokkain ratkaisu isossa kokonaisuudessa. Huomasin että itse oikein etsimällä etsin parasta mahdollista örkkiä omaksi kakkosmiehekseni kuhunkin paikkaan. On suuri työ kehittää soturinsa sellaisiksi, että he selviävät taisteluista ja pystyvät nousemaan päälliköiksi.

Tässä tuleekin vastaan eräs puoli, joka on yllättävän kova pala. Vihollinen voi tappaa tai vangita sinun örkkejäsi ja voin sanoa että on erittäin kova paikka menettää örkki johon on todella kuluttanut aikaa ja joka näyttää todella hienolta. Se että valtaosa on samanoloisia, saa ne oikeasti hienot tuntumaan entistä hienommilta ja sellaisen valioyksilön menetys on kova pala purtavaksi. Jos taas kohtelet heitä huonosti, voit menettää heidät, sillä ihan kaikkea eivät örkitkään sulata vaan tappelevat vastaan. Jos esimerkiksi et pelasta omia sotureitasi, niin he voivat kääntyä sinua vastaan. Tämä on eräs puoli jossa Nemesis systeemi on viety aivan uudelle tasolle, nyt näistä örkeistä alkaa jopa välittämään.

Pakko kuitenkin sanoa, että tässä kohtaa pelintekijöiden jatai julkaisijoiden ahneus näkyy. Rahalla voi nimittäin ostaa arkkuja joista saa lisää resurreja ja tämä on typerä ratkaisu. Tämä on nykyaikaa, mutta silti, täysin tarpeetonta. Siis mikään pakkohan ei ole tähän ruveta, itse en ruvennut.

Varjosodat

Muistan joskus kuulleeni että pelintekijät vertasivat Shadow of Waria Terminator 2 elokuvaan, siinä mielessä mitä kaikkea Terminator 2 teki edeltäjäänsä nähden. War on ehdottomasti paljon suurempi ja monipuolisempi kokonaisuus kuin Mordor, kuten on monesti huomattu, enemmän ei ole aina paremmin.

Tarinallisesti huipputasoa loppuun asti

Eräs asia itseni vähän yllätti tämän pelin kanssa, nimittäin tämä pituus. Shadow of Mordor oli loppuviimeksi aika lyhyt, varsinkin tarinallisesti. Jos otetaan kaikki juonitehtävät huomioon, niin tämä peli on yllättävän pitkä. Tämä on taas yksi puoli minkä pelintekijät paransivat edelliseen nähden. Tarinaa riittää todella paljon ja eräs valtava yllätys tulee myös noin puolivälissä pelissä kun kaikki mikä on alkanut, muuttuu.

Tämä on sellainen asia jonka arvelin tapahtuvan, mutta vasta aivan lopuksi. Se että tämä tapahtuukin siinä puolen välin tietämillä, oli kyllä oikea yllätys. Mutta se miten se kaikki sitten jatkui, olikin jotain aivan uskomatonta. Jotakin sellaista mikä heti herätti monta teoriaa ja nosti kiinnostuksen tarinan loppua kohtaan aivan uudelle tasolle.

Sitten kun aletaan etsiä heikkouksia pelistä niin nekin löytyvät aika nopeasti. Mainitsinkin jo tämän rahan nyhtämisen.

Tarinallisesti pelissä ei ole juuri huonoja puolia. Muutamat asiat vähän häiritsevät mutta kokonaisuutena valtaosa on tehty todella hyvin. Eräs romanssiasetelma tuntuu vähän samalta kuin Hobitti trilogiassa oleva. Tämä tuntuu yhtä pakotetulta ja vähintään yhtä huonolta.

Enemmänkin tämä heikkous näkyy tässä kun peliin on pitänyt änkeä tätä oikealla rahalla ostettavaa kamaa. Örkkejä voi kehittää nimittäin taidoilla, joita saat arkusita (joita voit sitten ostaa oikealla rahalla). Mikään pakkohan näitä ei ole käyttää, mutta tuntuu todella halpamaiselta lisätä peliin tälläisiä. Itse sain Gold editionin mukana vähän kamaa mikä antaa esimakua siitä miten paljon nämä avut oikeasti merkkaavat. Eivät ne poista sitä puhdasta taitoa.

Eräs sivutehtäväjoukko on kuitenkin sellainen jota olisi voitu miettiä todella paljon uusiksi, se on helposti pelin huonoimpia puolia. Kyse on näistä taistelukuopista joissa kaksi örkkiä tappelee keskeään. Tässä pari asiaa mikä tekee näistä erittäin huonoja. Ensimmäinen puoli on se, että hyvin nämä omat ovat selvästi niskanpäällä, mutta eivät sitten tee yhtään mitään, vaan kävelevät ympäriinsä. Tämä on jotenkin niin rasittavaa ja mielessään ei voi kuin huutaa: "Tee jotakin senkin retardi pelle!" Tätä turhautumista edesauttaa se, että nämä ovat kolmen minuutin eriä. Niitä ei voi skipata.

Lisäksi ajoittain tuntuu että linnoitusten valtauksessa ollaan menty aivan yli. Tämä on niitä kohtia joissa taistelu muuttuu älyttömän vaikeaksi, johtuen siitä että liikkuvia osia on niin paljon. Toisaalta se todellakin haastaa pelaajan tekemään parhaansa, mutta taistelussa on niin paljon erilaista settiä, että kyllä siinä meinaa mennä sekaisin. Lisäksi traakit tuntuvat loppupuolella todella tehottomailta, ottaen huomioon että niitä on aika vaikea saada.

Tämä näkyy todella vahvasti myös pelin lopussa. Peli koostuu prologista ja useammasta luvusta. Hyvin pitkälti nämä ovat tarinallisesti todella hyvin tehtyjä. Osa luvuista on selvästi muita pidempiä. Siinä missä luku 2 on helposti puolet pelistä, tuntuu kaikki sen jälkeen tuleva aika lyhyeltä. Sanoisin että pelin lopetus on vähän niin ja näin. Virallinen viimeinen pomotaistelu ei päätä peliä, vaan sen jälkeen on ns. loppupeli: Shadow Wars. Tämä on idealtaan ok ja todella eeppinen asetelema, mutta tässä on aivan liikaa toistoa, ennen tätä kaikki oli niin hyvin jaksotettua, että tämä saman idean toistomainen on vähän puuduttavaa.

Loppupeli on idealtaan todella hyvä, mutta kyllä sitä vaihtelua olisi voitu tuoda siihen selvästi enemmän. Tälläisenään se on pelin heikompaa osaa.

Tosin peliä saa jatkaa vielä lopetuksenkin jälkeen. Silloin palataan ajassa taaksepäin, jotta pelaaja voi tehdä mitä jäi kesken tai ryhtyä todella kilpailemaan muiden pelaajien kanssa parhaasta linnoituksesta. Itse en tästä juuri innostunut.

Enemmän ei todellakaan ole aina paremmin

Tässä kohtaa esiin nousi eräs typerä puoli, nimittäin tämä tasosysteemi. Talion voi orjuuttaa vain örkkejä jotka ovat maksimissaan samaa tasoa kuin hän itse. Siksi on hieman epäreilua että kun Talion on maksimisitasoinen, niin silti vastaan tulee örkkyjä jotka ovat korkeampitasoisia.

Sitten on tämä varustesysteemi. Sanon heti että itse en liiemmin pidä peleistä jossa roinaa on vaikka kuinka. Itse haluaisin vain pari oikeasti hyvää, erilaista ja mielellään vielä hienoa asetta joita voi sitten vaikka vähän kehittää. Tämän asian Shadow of Mordor teki erittäin hyvin ja se olisi toiminut tässäkin pelissä, vaan ei.

Sanotaan myös että monet suosikkipelini pitävät sisällään näitä elementtejä. Tämä ei ole sellainen puoli joka heikentää peliä merkittävästi, mutta se johtaa tiettyihin tarpeettomuuksiin. Eräs asia on siinä, kun aseita on niin paljon, että voi olla hankalaa löytää se oikeasti paras saati hienoin. Sitten hetken päästä saatkin taas uuden. Tämä on vähän kaksiteräinen miekka sillä toisaalta en halua enempää roinaa, mutta samalla aikaa en panisi pahakseni vielä parempaa miekkaa, mutta en tietenkään saa sellaista.

Varusteissa on myös tiettyä kosmeettisuutta. Talionia voi hieman muokata, mutta tämä on sellainen juttu jossa on aika vaikea saada hahmosta oikeasti itsensä näköistä, sillä nämä varusteet kuten panssari ja viitta ovat harvoin oikeasti hienoa. Osa on hienompia kuin osa, mutta sellaista oikeasti upeaa varustetta (ulkoisesti) ei vain tunnu löytyvän.

Tähän on vielä lisätty sekin, että varusteisiin voi kiinnittää voimakiviä jotka tuovat tiettyjä ominaisuuksia. Nämä ovat hyvä lisä eikä mitenkään tarpeettoman monimutkainen. Tälläiset pienet asiat ovat enemmän kuin oikeita ratkaisuja. Sanotaan että ilmankin olisi pärjännyt, mutta nyt kun se on mukana, niin tuntuu että se on enemmän kuin oikea ratkaisu.

Tietyissä varusteissa on myös useampi taso joiden saavuttamiseksi täytyy pelaajan tehdä asia X, Y tai Z. Nämä ovat aika simppeleitä juttuja, mutta joskus tuntuu että nämä ovat tarpeetonta pelleilyä. Lisäksi nämä ovat usein sellaisia että tarinaa pitää oikeasti pelata eteenpäin jotta vaadittavia asioita voi tehdä.

Tietyllä tavalla tämä armeijoiden raketaminen ja sotilaiden kehittäminen on sellaista touhua joka voi helposti muuttua vähän puuduttavaksi. Siksi on hyvä että vaihtoehtoja riittää. Itse huomasin myös että halusin tietynlaisia örkkejä itselleni ja täytyy sanoa että tämä on kirous. Sellaisen tietynlaisen örkin löytäminen on nimittäin helposti aika suuri homma, sillä mitään erityistä kustomointia ei ulkoasuun ole, ominaisuuksiin voi hieman vaikuttaa mutta ulkoisesti kaikki tulee satunnaisesti. Siksi örkki Bane, örkki Maul tai huppupäinen eliittisalamurhaaja ovat sellaisia löytöjä joiden kanssa on hyvin varovainen, jotta ei menetä niitä.

Tämä on sellainen puoli jota olisin ehkä itse vienyt vähän pidemmälle. En nyt pyydä että örkit saisi itse nimetä, mutta olisi ollut kiva pystyä vaikuttamaan siihen miltä he alkavat näyttää kun he kehittyvät.

Shadow of Mordor, vai Shadow of War

Kun oikein tarkkaan miettii, niin onko tämä peli nyt sitten jokaisella tavalla parempi kuin edeltäjänsä?

Se on pitkälti mielipidekysymys, mutta itse sanoisin että ei välttämättä. Se on kyllä isompi ja rikkaampi jokaisella tavalla mutta monet asiat ovat pitkälti samalla viivalla, sillä tiettyjä asioita ei ole juuri muutettu, eikä siihen olisi oikeastaan ollut tarvettakaan.

Olen tehnyt erään mielenkiintoisen huomion, jonka tein myös Arkham Knightin kanssa. Voi olla että kukaan muu ei ole huomannut ja se voi olla kiinni myös siitä mistä henkilökohtaisesti pitää. Toiminta on vaikeampaa tässä pelissä ja vaatii pelaajalta selvästi enemmän. Shadow of Mordorin tapauksessa toiminta oli jotenkin helpompaa, ehkä siksi että se oli tavallaan myös yksinkertaisempaa. Tämä sama ilmiö on myös Batmanin kanssa, sillä toiminnassa Arkham City on helpompi kuin Arkham Knight.

Tämän voi selittää sillä että peli on tarkoituksella tälläinen, jotta veteraanitkin saisivat enemmän irti. Itse koen olevani erittäin hyvä tämän taistelumekaniikan kanssa ja uskon kyllä, että jos taistelumekaniikka olisi yhtä helppo kuin aiemmin, ei pelistä välttämättä saisi ihan samanlaista nautintoa.

Tämä on aika pieni asia sillä pääosin kaikilla osa-alueilla Shadow of Mordor ja Shadow of War ovat hyvin pitkälti samalla viivalla. Molemmat ovat erinomaisia pelejä. Shadow of War on etulyöntiasemassa koska on jatko-osa, mutta samalla pelillä on tiettyjä paineita. Se täytyy tehdä jotakin paremmin ja sen se tekeekin.

Yhteenveto

Keskimaa: Sodan Varjo on kokonaisuutena tämän vuoden parhaita pelejä, saattaa hyvikin olla se paras. Jos Mordorin Varjo on tuttu peli, niin tämä on hyvin samanlainen pelattavuudessa, mutta kaikkea on viety todella paljon eteenpäin ja sehän on se oikea ratkaisu. Monet parhaista jatko-osista eivät muutu liikaa, mutta kehittyvät oikeaan suuntaan ja oikealla tavalla. Witcher 3: Wild Hunt on tästä ehkä se paras esimerkki. Sanoisin että Shadow of War ei ole ihan niin paljoa kehittynyt, tämä on enemmänkin kehittynyt oikealla tavalla. Esimerkiksi Batman: Arkham Knight kehittyi Arkham Citystä, mutta osittain väärällä tavalla ja siksi City pystyy vielä kilpailemaan Knightin kanssa.

Mordor pystyy tietyissä asioissa kilpailemaan Warin kanssa. Jos haluaa simppelimpää pelattavaa niin kyllä Mordor on edelleen hyvä peli. War on kuitenkin paljon isompi ja vaikka se tekeekin asiat pitkälti samalla tavalla, se on vienyt monet asiat niin paljon pidemmälle.

Middle-Earth: Shadow of War on mestariteos ja enemmäkin. Se on yksi kaikkien aikojen parhaita pelejä.

+ Fantasiatunnelma

+ Paljon Taru Sormusten Herrasta mytologiaa

+ Taistelumekaniikka

+ Toiminnan monipuolisuus ja mielekkyys

+ Paljon mahtavia hahmoja, kuten Troy Bakerin Talion

+ Laajuus

+ Nemesis systeemi

- Turhan paljon varusteita

- Viimeinen luku toistaa itseään

- Tekijöiden/julkaisijoiden ahneus näkyy

- Muutamat kauneusvirheet

Arvosana: 9,5

Legendaarinen

Middle-Earth: Shadow of War - Blade of Galadriel

Uuden päähenkilön alkutaival

Eltariel on Galadrielin Säilä ensimmäisessä tarinallisessa lisäsisällössä. Myöhemmin tulee lisää, mutta sitä ennen kokonaisuuteen tuodaan aivan uusi pelihahmon jolla omat erityisominaisuutensa.

Tämä on kuin Catwoman DLC Arkham Cityssä. Uusi pelattava hahmo jolla omat ominaisuutensa. Tällä hahmolla pääsee sitten seikkailemaan maailmassa hyvin vapaasti ja tekemään sitä samaa mitä Talionilla tähän asti. Eltarielin kyvyt ovat omanlaisiaan ja vaikka hahmossa on paljon vähemmän sisältöä kuin Talionissa, niin lisäsisällöksi tämä on erittäin toimiva paketti. Paremmalla lopetuksella, se olisi ollut vieläkin parempi.

Tarina jatkuu suoraan siitä missä pääpelissä alkavat Varjosodat. Eltariel häviää taistelun Sauronia vastaan, mutta selviää hengissä. Galadriel määrää hänet nyt jahtaamaan Talionia, joka on hetki hetkeltä vajoaa syvemmälle pimeyteen. Samalla kun Talion menettää ihmisyyttään, niin Eltarielin päämääräksi nousee hänen tappamisensa. Tarinaan mahtuu mutka jos toinenkin mutta kokonaisuudessaan tämä ei ole pitkä paketti. Sitä pystyy kuitenkin jatkamaan pitkälti lopun jälkeen örkkejä tappaen ja varusteita kehittäen.

Toiminta on selvästi paljon helpompaa kuin aiemmin, osittain siksi että se on paljon yksinkertaisempaa. Eltariel ei orjuuta örkkejä vaan tappaa heidät. Tarinassa hän kuitenkin tekee sopimuksia muutamien örkkien kanssa. Nämä örkit ovat todella kiinnostavia hahmoa ja erittäin hyvin tehtyjä. Esimerkiksi räjähdekaksoset Flint ja Tinder ovat todella huvittavia kun taas nerokas Fixer on ehkä se kaikkein kiinnostavin ja enigmaattisin örkki koko pelissä. Pelattavuuden suhteen Eltarielilla pelatessa peli on paljon helpompaa, mutta se on myös selvästi erilaista. Eltariel käyttää valoa jolla hän voi sokaista örkkejä ja parantaa itseään. Se tulee tarpeeseen sillä toisin kuin Talion, Eltariel ei ole kuolematon, jos hän kuolee, niin tehtävä pitää aloittaa alusta.

___________________________________________________________________________

SPOILEReita

Tämä on osa joka jatkaa sarjaa ja rikastaa sitä. Siinä tulee kuitenkin eräs äärimmäisen suuri ongelma, ihan lopussa joka pudottaa oitis pari pistettä kokonaisarvosanasta. Syy tähän on yksinkertaisesti siinä että Talionista on tehty aivan liian heikko. Siis kun Talionia miettii hahmona, niin on selvää että hän ei ikimaailmassa haluaisi vajota varjoihin ja siksi hän toivoisi että Eltariel lopettaisi hänen tuskansa, samoin mitä hän teki Isildurille. Mutta ihmismieli on houkutuksille altis. Viimeinen yhteenotto Talionin ja Eltarielin välillä on huono parista syystä. Se on ensinnäkin aivan liian helppo ja toiseksi se luo pieniä ristiriitoja. Pääpelin lopetus oli erinomainen ja tämä ei tee mitään muuta kuin pärsää sitä.

Nyt puhutaan Talionista, hahmosta johon on kahden pelin aikana ehditty kiintyä. Hän on erinomainen päähahmo, omalla persoonallisuudellaan ja tyylillään. Tarina on tehnyt hänestä todellakin omanlaisensa ja nyt lisäosassa sitä kaikkea aletaan heikentämään. Viittaus menneisiin on myös hetki josta puuttuu se tietty tunteikkuus, tai sitten se on vain tapa osoittaa että Eltariel on oikeasti todella kylmä haltia. Tapa jolla Talionia käsitellään tässä laajennuksessa, ei toimi varsinkaan lopussa. Hetki ennen viimeistä taistelua kaikki on sitä 9:n tasoa ja viimeisen taistelun jälkeen mennään tänne 7:n tasolle.

Parilla tavalla tämä DLC selvästi näyttää että Shadow sarja ei pääty tähän. Päähenkilö vain vaihtuu ja sarja jatkuu, joskis Sauronin tuhon jälkeisessä ajassa, kun Eltariel jahtaa Celebrimboria.

Sanoisin että kaikki toimisi paljon paremmin jos Talionin kohdalla oltaisiin menetelty paremmin. Lopetuksen olisi pitänyt olla paremmassa yhteydessä pääpelin lopetukseen, eikä alkaa vähätellä sen painoarvoa, joka oli iso osa sitä, miksi pääpelin tarina toimi niin hyvin.

___________________________________________________________________________

Yhteenveto

Kokonaisuutena Blade of Galadriel on pelattavuudessaan kuin Catwoman DLC Arkham Cityssä, mutta tarinan kehityksessä se on erittäin heikko esitys, kuin Catwoman DLC Arkham Knightissa. Tämä on todella hyvä lisä pääpeliin juurikin siksi että se tuo lisää pelattavaa ja oikeasti erilaista sellaista. Heimolisäosat olivat lisää pelattavaa, mutta ilman mitään oikeaa kehitystä. Tässä on tarpeeksi kehitystä olemaan erittäin hyvä osa pelattavuutta. Tarina on loppua lukuunottamatta varsin hyvä ja vaikka Eltariel ei olekaan hahmo sieltä parhaasta päästä, niin kyllä hänessä on hieman mahdollista potentiaalia mahdollista Middle-Earth: Shadow of 3:sta ajatellen.

+ Uusi pelattava hahmo omilla ominaisuuksillaan

+ Todella hyvin tehdyt liittolaisörkit

- Erittäin huono lopetus

- Lyhyehkö

Arvosana: 6,9

Erinomainen

Middle-Earth: Shadow of War - Desolation of Mordor

Uusi alue tutkittavaksi ja valloitettavaksi

Varjosodat saa viimeisen DLC pätkänsä ja samalla aikaa koko peli on suurien muutosten keskellä. Kun keskitytään vain Mordorin Hävitykseen, niin käy selväksi että pääpeli on edelleen se paras osa, vaikka DLC tekeekin monta asiaa erittäin hyvin, ellei jopa pääpeliä paremmin.

Siinä missä Blade of Galadriel oli tarinallisesti erittäin läheinen pääpelin kanssa, on Desolation of Mordor todella selvästi oma kokonaisuutensa. Pääosassa on nyt Baranor joka matkustaa uudelle alueelle, joka aukeaa myös pääpeliin. Kyseessä on hiekkainen autiomaa täynnä uusia puolia peliin.

Baranor kohtaa hyvin nopeasti Shadow of Mordorista tutun kääpiön ja pääseekin nopeasti käsiksi varsin hyvään asearsenaaliin. Käyttöön aukeaa valtavasti erilaisia nuolia ja räjähteitä, sekä köysi jolla kiipeillä ja liikkua nopeasti ympäri uutta aluetta.

Pelillisesti tämä DLC on todella erilainen. Baranor on tavallinen ihminen ilman sormusta. Jos hän kuolee, tarina päättyy. Tätä kompensoi hänen kattava varustemääränsä. Nuolia ja räjähteitä on normaalin mallin lisäksi tuli- ja myrkkymallia ja Baranor voi myös käyttää lääkettä parantamaan elinvoimaansa. Tässä osassa korostuu apulaisten osa. Baranor ei pysty orjuuttamaan örkkejä eikä tee liittoja heidän kanssaan. Sen sijaan hän palkkaa palkkasotureita joita hänellä voi olla kerralla kolme.

Pelillisessä muodossa Desolation of Mordor on todella tuoreelta tuntuva tapaus. Se on erilainen pelata koska nyt kaikki ei ole enää niin selvästi kiinni miekan käytöstä. Lähitaistelussa on käytössä myös kilpi joka on varsin tehokas ase, mutta eivät nämä puolet tee Baranorista Talionin vertaista. Eräs asia on kyllä Baranorissa paljon parempaa, nimittäin köysiase ja laskuvarjo joiden avulla matkan taittaminen onnistuu paljon nopeammin.

Pelillisesti luvassa ei ole mitään uutta. Päätarina ja sivutehtävät ovat örkkien tappamista samalla idealla kuin tähänkin asti. Linnoituksessa on ylivaltias jolla apunaan joukko sotapäälliköitä, joilla taas on kapteeneita. Tasollisesti tämä ei ole kaukana pääpelistä tai Galadrielin Säilästä.

Pääpeliin aukeaa myös aivan uusia alue jossa on jälleen uusi linnoitus valloitettavana. Yllättävän hyvä puoli on tosin se, että tämä alue ei ole tarkoituksella mitenkään vaikea. Täällä olevat örkit ovat selvästi normaalia pienilevelisempiä mikä saa viimeinkin tuntemaan itsensä oikeasti voimakkaaksi. Tämä on kiva pieni lisä pääpelin kylkeen.

Yhteenveto

Desolation of Mordor ei ole kokonaisuutena juuri huonompi kuin Blade of Galadriel, mutta se johtuu siitä että Blade of Galadriel todella pilasi pääpelin tarinan. Desolation of Mordor on paljon enemmän oma kokonaisuutensa ja monella tavalla erilainen. Tässä lisäsisällössä on oikeasti todella suuria vahvuuksia, mutta tarinallisesti siinä ei ole oikeastaan mitään järin hyvää.

Lisäalue pääpeliin on kiva lisä ja onhan se hyvä että saa lisää pelattavaa pienellä vaihtelulla, mutta ei tämä lisäsisältö juuri muuta mitään. Se on hyvä lisä, mutta ei mitenkään tilannetta muuttava. Tämä on sellainen DLC josta nyt ei keksi paljoa sanottavaa. Erittäin positiivista on kuitenkin se että pelihahmolla pelaaminen on oikeasti erilaista.

+ Todella erilainen lähestyminen toimintaan

+ Uusi alue pääpeliin

+ Tyylillisesti ja tasollisesti edelleen tosi hyvä

- Baranor on aika tylsä päähenkilö

- Heikko tarina

Arvosana: 7,2

Loistava