Digimon pelien kanssa todella moni on ollut enemmän huti kuin osuma joten uskoa näihin peleihin ei ole isommin ollut. Tämä on yksi niitä harvoja tapauksia, kun peli on kaukana hudista ja tarjoaa juurikin sellaista pelattavaa, mitä Digimon aiheesta olisi ollut kiva nähdä jo PS2 aikakaudella kun se olisi ollut mahdollista. Ääninäyteltyä Final Fantasy tyylistä pelattavaa.

Digimon tarina: Aikamuukalainen

Heti demon pelaamisen jälkeen tämä muuttui erittäin houkuttelevaksi peliksi. Final Fantasy tyylistä vuoropohjaista toimintaa, ääninäyttely oli englanniksi ja graafisesti peli on kivan näköinen. Demo oli kuitenkin vain ohut raapaisu pelin kantavista puolista ja demon jälkeinen traileri näytti että tästä pelistä on merkittävästi isompiin asioihin, jotka tekevät tästä oitis paremman kokonaisuuden ja ehdottomasti yhden viime vuoden parhaista peleistä ja parhaan Digimon aiheisen pelin koskaan.

Poika/tyttö ja Digimon(it)

Aluksi valitaan päähahmo, poika tai tyttö ja tälle Digimon. Kyseessä ei ole ensimmäisen sarjan tyyliin tehty asetelma jossa valittu digimon on sitten päähahmon partneri, sillä muitakin digimoneja tulee kuvioihin nopeasti ja päähahmo on enemmän ryhmänjohtaja joka kokoaa digimoneista taistelujoukon ja digimonit ovat enemmänkin kuin Pokemoneja, joiden välillä on helppo vaihdella ja joita sitten kehitetään kokoajan voimakkaammiksi. Tarinalle oleelliset ihmishahmot ja digimonit tulevat kuvioihin nopeasti pelin edetessä, mutta tavallaan on sääli että pelaaja ei saa itselleen sellaista partneridigimonia joka osallistuisi enemmän tarinaan ja keskusteluihin ja vastaavaa. Toisaalta, koska valikoima on aluksi erittäin suppea, saattaa tämä olla hyväkin asia.

Varsinainen tarina keskittyy asetelmaan jossa päähahmo, Digimon tapahtumia valvovan organisaation agentti, päätyy Digimonien maailmaa jossa on käynnissä sisällis-sota ja vastassa on toinen toistaan voikkaampia Titaaneiksi itseäänkutsuvia digimoneja, mutta myös ystävällisiä digimoneja joiden kanssa liittoudutaan suurta uhkaa vastaan. Tarina saa lisää nyansseja edetessään ja tiettyjen klassisten tarinoiden ja paikoin historiallisten tarinoiden vivahteita löytyy sieltä täältä. Tarinallisesti peli etenee pääasiassa hyvää vauhtia, mutta hidastaa monesti vähän liikaakin. Pelattavaa kokonaisuudesta ei todellakaan puutu ja pelin läpäisy on äkkiä sellaisen tyypillisen jrpg:n tavoin sellaiset +50 tuntia riippuen pelaajan pelimetodeista. Varsinkin sivutekemisen suhteen.

Monet maailmat joissa tarinan aikana vieraillaat onnistuvat todella erottumaan toisistaan kiitettävällä tasolla ja tarjoamaan paljon näyttävää tutkittavaa ilman että eteneminen alkaa merkittävästi toistaa itseään, vaikka tekeminen onkin pääasiassa samanlaista maailmasta riippumatta, mikä on melko tyypillistä kaikilla isoilla roolipeleille.

Perusteet kunnossa Digimon aiheiselle tarinalle

Peli on todella samanlainen kuin monet Digimon sarjat, nojaten kuitenkin enemmän näihin myöhempiin Tamer sarjoihin. Peli näyttää ja kuullostaa miltä sen pitääkin ja englanninkielienn ääninäyttely on merkittävä vahvuus tässä kokonaisuudessa. Hyvä lisä olisi sekin jos päähenkilölläkin olisi dialogiääni, mutta verrattuna useampaan aiemmin pelaamaani Digimon aiheiseen peliin, tämä on merkittävä parannus ja peliä on merkittävästi mukavampaa pelata. Tarinakokonaisuutena peli on toteutettu oikein hyvin. Se ei ole ihan sitä tasoa mitä ensimmäisten Digidestinien tarina Apocalymoniin asti, mutta toimii oikein hyvin ja pääroistokin on näyttävä ja hyvin tehty. Sivuhahmoissakin on monta erittäin hyvää digimonia eivätkä ihmishahmotkaan huonoja ole.

Tälläisessä kokonaisuudessa monilla asioilla on paljon väliä, mutta kun mennään puhtaasti tarinallisessa mielessä, niin Digimon on lähemmäs poikkeuksetta onnistunut erittäin hyvin juuri digimonien suhteen, vaikka ihmishahmot olisivatkin vähän niin ja näin. Tässä tapauksessa on juuri näin, ei sillä että ihmishahmot olisivat huonoja, he ovat monesti keskivertoa parempia, mutta digimonit ovat niitä tähtiä ja sekä roistopuolen, että sankaripuolen digimonit ovat kaikki erittäin hyvin tehtyjä eikä tällä kertaa täysin nojata tuttuihin hahmoihin, vaan esitellään ihan uusiakin digimoneja.

Päähahmo ja pääroisto ovat tietysti astetta tärkeämpiä ja roistopuolella luvassa on näyttävä ja hyvin tehty digimon, joka ei ole ehkä yhtä hyvä mitä Devimon, Vandemon (eri variaationeen) tai Apocalymon olivat ensimmäisessä sarjassa, tai mitä varsinkin Daemon oli myöhemmin, mutta sanoisin että tämä pelin pääroisto yltää samalle tasolle mitä Digimon elokuvien pääroisto, Diaboromon ja Armageddomon olivat, ja isona kokonaisuutena jopa näiden ohi, joten roistopuoli on hallussa. Päähahmon kanssa olisi ollut parempi, jos hahmon olisi saanut luoda kokonaan itse, koska hahmolla ei ole ääninäyttelyä, olisi tämä ollut täysin mahdollista. Hahmoa voi kustomoida vaatteilla, mutta ei se ole sama asia. Lopulta, tämä hahmo ei ole mikään Taichi Yagami, vaan lähinnä sellainen perus animepojupäähenkilö.

Digimon kohtaa Final Fantasyn

Toiminnallisesti pelin monet roolipelielementit nousevat vahvasti esiin mitä pidemmälle peli etenee ja kehittyy. Vuoropohjainen toiminta tuo vahvasti mieleen Final Fantasy sarjan kulta-ajan PS2 aikakaudelle asti ja tämä on jotakin, mistä Digimon olisi voinut ottaa kiinni jo PS1:llä tai viimeistään PS2:lla, ja vieläpä Final Fantasystä mallia ottaen.

Digimoneja on mistä valita ja mihin kehittää

Toiminnallisesti Time Stranger on vuoropohjaista taistelu mistä tulee vahva Final Fantasy fiilis. Pelillä ei ole mitään merkittävää omaa identiteettiä tämän systeemin suhteen, kun verrataan vaikkapa Clair Obscureen, jolla on erittäin vahva oma identiteetti, vaikka Final Fantasy onkin mitä ilmeisimmin ollut monella tavalla inspiraationa yhdelle jos toiselle mekaniikalle ja idealle. Time Stranger on paljon enemmän kuin Lord of the Rings: Third Age, jonka pelattavuus oli hyvin samanlainen kuin Final Fantasy X:n. Time Strangerin pelattavuus tosin on lähempänä PS1:n Final Fantasyjä, tai niistä mallia ottaneita pelejä.

Vuoropohjainen toiminta on simppeliä. Pelaaja tekee toiminnon omalla vuorollaan ja vihollinen omallaan. Pelaajan tiimi kostuu kolmesta digimonista ja vihollisen yleensä samoin, jotkut järeämmät viholliset ovat sitten 1v3 asetelmassa, kuten monet pomoviholliset ja vastaavat. Tuttua huttua siis. Pelaajan mahdollisuuksina on hyökätä, suojata tai käyttää esineitä. Kaikilla digimoneilla on omat temppunsa joita hyödyntää ja kun hahmot kehittyvät, tulee heistä vahvempia ja monipuolisempia. Digimonien kehityskaari on hienosti mukana kokonaisuudessa. DemiDevimon on simppeli vasta-alkaja Digimon, kun taas Devimon on mestaritason Digimon ja merkittävästi voimakkaampi, mutta kaukana siitä voimatasosta mihin Apocalypmonin tai WarGreymonin kaltaisista megatason digimoneista on, joihin pääseminen on pitkän työn tulos ja heti kättelyssä esitellyn Omnimonin taso on vielä tästäkin voimakkaampaa fuusiotyylistä digimonia. Muuttujia toiminnassa on merkittävästi ja pelin massiiviseen sisältöön mahtuu useita digimoneja joilla on kaikilla useampi erilainen mahdollinen kehityskaari riippuen useita eri tekijöistä. Tämä tuo kokonaisuuteen roolipelimäisemmän ulottuvuuden.

Digimon lainaa myös Pokemonilta, mutta todella suppealla tavalla. Pelissä on kolmea eri tyyppistä digimonia. Virus, rokote ja data. Virus on vahva dataa vastaan, mutta heikko rokotetta vastaan, rokote on vahva virusta vastaan, mutta heikko dataa vastaan ja data on vahva rokotetta vastaan mutta heikko virusta vastaan. Tämä kivi-sakset-paperi asetelma tuo mukanaan pienen lisän kokonaisuuteen joka lievästi kehittää pelillä omaa identeettiä, mutta tämä on monesti sen verran pienimuotoinen lisä, että se ei isommin muuta kokonaisuutta. Alkupuolella sillä tavalla saa itselleen mahdollisesti etulyöntiaseman, mutta pääasiassa tuntuu ilmankin pärjää kun vain kehittää digimoneja tarpeeksi. Koska pelaajalla on kolme hahmoa käytössä, on mahdollista luoda tiimi joka pystyy vastaamaan kaikkeen, tai sitten kehittää yhteen tarkoitukseen vahva tiimi jolla selvä heikkous.

Kouluttajan pitkätie megavoimatasolle

Pelin näkyvimmät heikkoudet tulevat nopeasti selväksi kun peli oikeasti alkaa ja siirtyy vapaampaan etenemiseen. Sivutehtäviä ja oheistekemistä on sen verran että niihin hukkuu helposti ja monet osat peliä voivat tuntua laahaavan vähän turhankin hitaasti eteenpäin. Digimonien kehityksessä merkkaa sekä Digimonin taso, että kouluttajan (päähenkilö) taso. Mestaritason digimoneja voi kouluttaa vain tietyntasoinen kouluttaja ja sitä rataa. Peli etenee pääasiassa oikein hyvin, varsinkin aluksi, mutta siinä on usein hetkiä, kun peliä haluaisi todella nopeuttaa enemmänkin, jotta pääsisi kiinni vielä kiinnostavampiin osiin kokonaisuutta. Itse sanoisin että peli alkaa todella toimia kun ryhmässä on kolme mestaritason digimonia ja siitä eteenpäin uudet lisäykset omaan joukkoon, sekä vihollisjoukkoon ovat paljon parempia, sekä voimatasollisesti, että katu-uskottavuuden suhteen. Loppupelin kokoonpano on sitten aivan omaa luokkaansa.

Puhtaasti kouluttamisen näkövinkkelistä iso osa kokonaisuutta on pelaajan käytössä olevat digimonit, joita on todella paljon. Kun tietyn digimonin voittaa tarpeeksi monta kertaa, sellaisen pystyy saamaan itsellekin, kun digimon on tarpeeksi vahva, se voi kehittyä ja nousta korkeammalle tasolle ja oppia uusia tekniikoita. Tässä on muutamat metodit joilla prosessia voi nopeuttaa, mutta luvassa on siltä monesti paljon grindaamista ja toistoa, mikä on tavallaan vapaaehtoista, mutta joka voi monissa tilanteissa tarjota mahdollisuuden kiihdyttää tiettyjä osia roolipelaamisesta.

Digimonien yhdistely ja vahvistaminen yhdistelyllä korostaa roolipelielementtejä ja mahdollistaa tietyn digimonin nopeamman kehittämisen, uhraamalla muita käytössä olevia digimoneja. Pelissä omaa digimonkirjastoa pystyy nopeasti lisäämään, joten muutamien luottohahmojen valinta on täysin mahdollista varsinkin aluksi. Kun muuttujia tulee, niin peli monimutkaistaa nopeasti, mutta kun tietyistä kantavista ideoista saa vähän paremmin kiinni, ei peli ole lopulta sen monimutkaisempi mitä Final Fantasy VIII:n junction systeemi. Se tuntuu aluksi tarpeettoman monimutkaiselta ja vaikeaselkoiselta, mutta siitä saa pelin edetessä hienosti kiinni ja se nopeuttaa monia asioita, kunhan kouluttaja, kehittyy omalla tahollaan tarpeeksi.

Esimerkillinen Digimon peli

Digimon on ollut vahvasti osa pelikulttuuria jo PS1 aikaudelta, mutta todella vaihtelevalla menestyksellä. Erilaisia tyylejä aiheessa on kokeiltu vaikka kuinka paljon ja valtaosa niistä ei ollut erityisen mielekästä pelattavaa, vaikka suunta on sentään ollut oikea.

Digimon maailma häviää Digimon tarinalle

Digimon World on ollut yksi joukko pelejä joka on ollut ehkä se näkyvin, varsinkin alkuvaiheessa. Ensimmäinen Digimon peli jota muistan pelanneeni oli ensimmäinen Digimon World PS1:llä ja vaikka pelissä oli hyviä ideoita, niin se oli lähemmäs irvikuva siitä, mitä Digimonin olisi pitänyt olla. Mukana oli tuttuja digimoneja, mutta niiden kehitysradat ja vastaavat oli tehty aivan väärin ja pelaaminen oli monesti hyvin epämiellyttävää. Taistelu oli tehty huonosti ja iso osa ajasta meni enemmänkin Digi Sim tyyliseen pelaamiseen jossa oltiin aivan hakoteillä.

Digimon World: Next Order taitaa olla uusin World sarjan peli jota olen pelannut ja se ei merkittävästi parantunut. Millään tavalla. Iso osa menee edelleen tois-sijaiseen tekemiseen eikä toimintakaan nappaa, vaikka se kehittynyt onkin. Digimon Story on oitis paljon osuvampaa pelattavaa. Ensimmäinen Digimon Story ei napannut, useammasta syystä, mutta Digimon Survive oli astetta kiinnostavampi peli, heikkouksineenkin. Sitäkään ei kauaa viitsinyt, koska itselle yksi iso tekijä on ymmärrettävä ääninäyttely, jolla kierretään tekstitulvatarinankerronta.

Digimon peli jolle ei haastajaa löydy

Merkittävä syy miksi tämä peli toimii niin hyvin on siinä, että vastaavaa ei ole tullut kohdalle joka olisi onnistunut yhtä monella tavalla todella tarjoamaan sellaista pelattavaa, mikä toimisi. Kyllä pari aiempaa peliä on ollut oikealla reitillä, mutta niissä on ollut paljon enemmän puutteita joiden vuoksi ne eivät ole iskeneet samalla tavalla. Pelattavuus on toiminnallisesti ollut oikealla reitillä, mutta tässä on vain sitä jotakin mikä nappaa paljon paremmin kuin niin monet aiemmista aiheen peleistä. Lopulta kyse on paljon enemmän siitä isosta kokonaisuudesta ja tässä kokonaisuudessa on enemmän palasia oikeilla paikoillaan kuin muissa.

Roolipelien suhteen monet pelin puolet ovat suhteellisen alkeellisia, tai sellaista tasoa mitä on ehtinyt nähdä monessa muussakin pelissä, joissakin paremmin ja joissakin huonommin toteutettuna. Perusteita ei vuoropohjaisesta toiminnasta ole vaikeaa saada kuntoon, mutta jotta erottuisi joukosta, pitäisi olla jotakin vähän enemmän. Tämän pelin tapauksessa kyse on paljon enemmän aiheesta kuin toiminnasta. Jos Digimon ei aiheena nappaa, niin tämä on helposti roolipeli monien muiden joukossa ja Clair Obscur on tällä hetkellä paljon korkeamman profiilin roolipeli, myös vuoropohjaisella toiminnalla. Mutta jos Digimon on aiheena jotakin joka todella puhuttelee, niin silloin tämä peli on enemmän kuin oikea valinta. Pelattavaa on todella paljon ja vaikka mukana onkin paljon toistoa, grindaamista ja vaikka mitä tyypillistä täytteeksi monesti käytettyä materiaalia, niin muut Digimon pelit eivät yllä tämän pelin tasolle isona kokonaisuutena.

Yhteenveto

Digimon Story: Time Stranger on erinomainen kokonaisuus. Vuoropohjainen taistelu sopii tähän aiheeseen erinomaisesti, pelin graafinen tyyli on animaatiosarjamainen ja päähahmoa voi hieman jopa kustomoida. Tarina toimii yllättävän hyvin, vaikka eteneekin paikoin vähän laahaten. Haasteellisesti peli on myös hyvin tehty ja tarjoaa valtavasti erilaisia muuttujia ja rutosta tekemistä. Pelin heikkoudet ovat lähinnä tasoa, tämä olisi tehnyt pelistä paremman, tai toistoa olisi voinut olla vähemmän tai jotakin olisi voitu nopeuttaa.

Kokonaisuutena esimerkillinen roolipeli ja vielä esimerkillisempi Digimon peli.

+ Vuoropohjainen toiminta

+ Digimon sarjan näköinen ja kuuloinen

+ Paljon pelattavaa

+ Paljon digimoneja

- Monet asiat voisivat edetä/kehittyä nopeammin

- Paikoin aivan liikaa toistoa

Arvosana: 8,5

Fantastinen