Ninja Gaiden sarja on uudessa nosteessa sillä Ragebound palasi sarjan alkuaikojen tyyliin ja tämä peli yrittää jatkaa uudempien pelien tyylillä. Siinä missä Ninja Gaiden Sigma 2 on sarjan paras peli, oli Ninja Gaiden 3: Razor's Edge massiivinen pettymys ja myöhempi Yaiba: Ninja Gaiden Z mahdollisesti sarjan pohjanoteeraus. Odotukset ovat siis hyvin varovaiset, mutta mahdollisuuksia on erinomaiseen ninjapeliin näyttävällä toiminnalla. Riskinä tosin on toistaa monet useasti toistetut virheetkin.

Ninja Gaiden 4

Ninja Gaiden sarjan suhteen oma kiinnostukseni nousi alunperin Ninja Gaiden Blackin aikaan, mutta vasta Sigma versio kyseisestä pelistä mahdollisti sarjaan tutustumisen ja kyseinen peli on edelleen yksi vaikeimpia pelejä mitä olen pelannut. Sigma 2 oli helpompi ja monella muullakin tavalla parempi ja sen jälkeen sarja on tasollisesti laskenut sillä heti Ninja Gaiden 3 oli merkittävä pettymys eikä Razor's Edge versio tilannetta pelastanut, vaikka suunta oikea olikin.

Mahdollisuuksia kuitenkin on ja pelikuvien perusteella NG4 vaikuttaa oikein hyvältä peliltä ja sitä ei trailerin jälkeen tarvinnutkaan kauaa odottaa. Tämä on ollut vuoden kiinnostavipia pelejä, mutta varovaisilla odotuksilla.

Lohikäärmeen ja korpin klaanien veriset tiet

Pelin tapahtuu jonkin aikaa Ninja Gaiden 3:n tapahtumien jälkeen. Superninja Ryu Hayabusa on jälleen kerran kukistanut Pimeän lohikäärmeen, mutta Hayabusan lohikäärmeklaanilaiset eivät pysty lopullisesti tappamaan tätä lohikäärmettä. Sen sijaan lohikäärme on sinetöity jälleen pois maailmasta. Korppiklaanin nuori ninja Yakumo on saanut tehtäväkseen salamurhata Pimeän lohikäärmeen papitar, jotta lohikäärme kuolisi lopullisesti, koska korpit pystyvät tähän. Mutta kun papitar Seori sitten tarjoaakin vaihtoehtoista reittiä jossa Pimeä lohikäärme surmaamisen sijaan puhdistettaisiin, muuttuu simppeli tehtävä merkittävästi vaikeammaksi, koska tähän prosessiin kuuluu lukuisia vaiheita, jotka lopulta johtavat Yakumon tien vastakkain legendaarisen Ryu Hayabusan kanssa.

Uusi hahmo, Yakumo, on melko tylsä tapaus. Hänen tyylinsä on omanalisensa, mutta hänen asenteensa kaikessa vähäpuheisuudessaan ei nosta häntä juuri mihinkään. Ryu'lla tämä tyyli on toiminut hyvin ja muutenkin Ryu on ollut ulkoisesti ja tarinallisesti erittäin hyvin käytetty hahmo joka on myös kehittynyt sarjan aikana. Yakumo on enemmänkin tyhjä paperi, sellainen perusninja ilman mitään kunnollista persoonaa. Tälläiset hahmot tuppaavat unohtumaan aika nopeasti koska heissä ei ole juuri mitään mistä he jäisivät mieleen. Papitar Seori on paljon paremmin tehty hahmo, vaikka hänen käyttönsä on lähinnä yhdistelmä silmänruokaa ja asioiden selittämistä, mutta se on paljon enemmän mitä Yakumo tarjoaa, mutta vähemmän mitä Ayane on sarjassa tarjonnut menneisyydessä.

Tarinallisesti Ninja Gaidne 4 on hyvin yksinkertainen. Pelissä on alusta asti selvä päämäärä, Dark Dragon, ja videopelimäiseen tapaan luvassa on erilaisia välietappeja ennenkuin tämä päämäärä voidaan saavuttaa. Sinettien ja alttarien kanssa kikkailua ja erilaisten suojelusdemonien tappamista ja uusien aseiden keräämistä. Siinä matkan varrella vuodatetaan myös gallonoittain verta jolla tahritaan aivan kaikki paikat. Ninja Gaidenin hurmeinen tyyli on tässä pelissä ylitsevuotavampi kuin koskaan aiemmin ja sanotaan että vaikka Ninja Gaiden Sigma 2:ssa todella kaipasin sitä, että veri olisi oikeasti osa tyyliä, eikä sitä hieman matalamman ikärajan vuoksi olisi laskettu, niin paikoitellen tuntuu että rajansa kaikella, koska monet photo mode kuvat on täysin verentahrimia. Pelissä on tosin mahdollisuus poistaa hurmeisiin ja muutenkin merkittävästi muuttaa asetuksia itselle sopivammiksi.

Ninja Gaiden on pelisarja jonka itse miellän erittäin vaikeaksi ja Ninja Gaiden Sigma on edelleen yksi vaikeimpia pelejä mitä olen koskaan pelannut läpi. Ninja Gaiden 4 on haasteessaan erittäin anteeksiantava jos pelaaja niin haluaa ja tämä on oiva tapa houkutella uusia pelaajia mukaan sarjaan, koska tämä matalampi vaikeustaso on hyvä tapa päästä kiinni toimintaan ja haastetta voi sitten vapaasti nostaa kun tuntuu että aika on sopiva. Muutenkin helpotuksia on vaikka kuinka paljon joten tämän pelin läpäisee kyllä ja sitten voi alkaa tutustua muuhun sarjaan, jossa haaste on paljon brutaalimpi, ellei sitten valitse Master kokoelmaa jossa haastetta on kuulemma säädetty. Uusi pelihahmo tuntuu myös ratkaisulta jossa uusia pelaajia pyritään houkuttelemaan mukaan ja tutustumaan sarjaan, mutta tilanne on hyvin samanlainen kuin aikoinaan Devil May Cry 4:ssa, eli uusi poika on vain laimea versio tutusta päähenkilöstä, vaikkakin Yakumo on sentään omannäköisenkä eikä Neron kaltainen suora uusversio Dantesta.

Miekka, kaksi miekkaa vaiko jotain erilaista?

Aseita löytyy, kuten Ninja Gaidenissa pitääkin. Sanotaan että tässä ollaan kuitenkin lähempänä Ninja Gaiden 3:n tasoa, Ninja Gaiden Sigma duon sijaan. Aseita on kourallinen, mutta uutena juttuna on niiden kaksi eri muotoa, jotka tuovat kaikkiin aseisiin jotakin vähän erilaista lisää. Esimerkiksi tutunoloisesta sauvasta tulee vasara Yakumon verininjutsua käytettäessä neljäs ase jonka Yakumo saa on kuin kokoelma erilaisia ninja-aseita yhdessä paketissa. Tuo oitis mieleen Danten Pandoran DMC4:stä. Aseilla on kaikilla omanlainen tyylinsä ja sitä kautta toimintaan saa merkittävästi vaihtelua, varsinkin kun aseiden vaihtaminen tapahtuu nappia painamalla kuten DMC5:ssa Danten taistelutyylien kanssa. Veritaidot ovat eräänlainen raivotilassa joka on rajallista, mutta tuottaa massiivista vahinkoa ja kaikilla aseilla on tässä hyvin omanlainen tyylinsä, joten opeteltavaa pelissä on vaikka kuinka paljon.

Taitovalikoimasta puhuttaessa voidaan nostaa esille iso liuta tuttuja temppuja aiemmista peleistä, jotka ovat avattavissa, kuten myös asekohtaiset lisäcombot. Kummassakin on omat resurssinsa joita käyttämällä taitoja saa avattua ja mitä paremmin ja virheettömämmin taistelussa pärjää, sitä enemmän resurrseja saa ja sitä enemmän liikkeitä taistelussa on. Yakumolla pelaamisessa on oikein hyvä flow ja varsinkin sitten kun aseita on useampi, alkaa peli todella näyttää kyntensä taistelussa. Toiminnassa on sitä samaa fiilistä mitä sarjassa on ollut tähänkin asti, mutta sanotaan että yleisessä toteutuksessa ollaan menty lähemmäs Ninja Gaiden 2:sta, kuin Ninja Gaiden 3:sta, vaikka vivahteita kummastakin pelistä löytyy. Itsellä on tosin jo pitkä aika siitä kun olen kumpaakaan pelannut, joten saatan myös muistaa väärin, mutta toiminnassa on joka tapauksessa sellainen tuttu fiilis niille jotka ovat pelanneet sarjan pelejä aiemminkin. Koska pelissä päästään pelaamaan myös Ryu Hayabusalla, saadaan toimintaan vielä yksi oma ulottuvuutensa, koska Ryun taistelutyyli on ratkaisevasti erilainen mitä Yakumon sillä Ryu käyttää vain katanaa ja omaaa tyyliään, mikä on hyvin tutun tuntuntuista, mutta yhdellä omalla, Ninja Gaiden 4 tyylisellä vivahteellaan.

Se miten mielekästä toiminta on riippuu pitkälti siitä mitä peliltä odottaa. Omat odotukset ovat olleet aika varovaiset, koska sarja on pettänyt aiemmin ja pahasti. Nyt ollaan tehty sellainen tietty korjausliike. Mitään Devil May Cry V tasoista toimintaan tämä peli ei tarjoa, vaikka vinkkejä on selvästi otettu. Koska Ryu'lla pelaaminen on erittäin vähäistä, tuntuu että se on ollut lähinnä joku viime hetken idea ja vaikka tämä asetelma tuo nopeasti mieleen Devil May Cry 4:n jossa Dantella tehtiin samalla tavalla, niin Ryun aika on paljon vähäisempää mitä Danten oli DMC4:n aikaan. Toiminta on ainakin tehty hyvin, mutta se ei varsinaisesti räjäytä tajuntaa. Mutta jos otetaan vertailupinnaksi Ninja Gaiden Z, niin tämä peli on siihen nähden merkittävä parannus ja vaikka erilaista naputtamista on, niin tämä on yksi vuoden parhaita toimintapelejä. Ninja Gaiden sarjan tavoin peli ei kuitenkaan samalla tavalla iske mitä Ninja Gaiden Sigma 2 iski omalla kohdalla. Kyseisen peli asevalikoima oli paljon parempi ja monesti oli vaikeaa valita että mitä aseita oikeasti haluaisi käyttää. Tässä pelissä samaa tunnetta ei juurikaan tule.

Pomotaistelu löytyy mutta tässä sarjassa tason tulisi olla kovempi

Toinen toistaan näyttävät paholaiset ovat yksi merkittävä osa Ninja Gaidenin tyyliä ja tunnelmaa. Ninja Gaiden Sigma 2 / Ninja Gaiden II Black on tälläkin saralla pelisarjan paras peli, vaikka Ninja Gaiden Sigma onnistui myös pomotaisteluissa vakuuttamaan useamman kerran, varsinkin yhteenotto Dokun kanssa on edelleen yksi koko sarjan parhaita taisteluita jossa on ninja ja samurai vastakkain. Kakkosen arkkipaholaiset ovat kuitenkin ne jotka ovat jääneet sarjassa paremmin mieleen kuin muut. Zedonius, Volf ja Elizebeth on kaikki erityisen hyvin tehtyjä ja loppuhuipennuksena oleva Vazdah on edelleen yksi parhaita lopputaisteluita mitä mieleen tulee. Varsinkin hyvin huono Ninja Gaiden Sigman loppuhuipennuksen jälkeen.

Ninja Gaiden 4 pistää paremmaksi ainakin Ninja Gaiden 3:sta mitä tulee pomotaisteluihin, mutta siinä on hyvin matala kynnys. Taso jää kuitenkin melko heikoksi ja lähemmäs kaikki pomotaistelut ovat melko tylsiä kolmosdivarin pomohirviöitä. Tasollisesti ei päästä edes Ninja Gaiden Sigman tasolle, mikä on omien muistikuvien mukaan sellainen pätevä ministandarti tässä sarjassa ja Ninja Gaiden Sigma 2 on sitten sitä premiumia. Danten tavoin myös Ryu Hayabusa on mukana pomotaistelunakin ja on ylivoisesti paras pomotaistelu koko pelissä ja muu taso on aika heikolla tasolla. Tätä korostaa sekin, että Devil May Cry 4:n tavoin, pomoviholliset kohdataan sekä Yakumolla, että Ryu'lla.

Sanotaan että Devil May Cry 5 ei kaikissa pomotaisteluissa päässyt samalla tasolle millä oltiin Devil May Cry 3:ssa, mutta tilanne oli kyseisen pelin kanssa vähän 50:50 osa oli selvästi parempi, osa selvästi huonompia ja Devil May Cry ykkönen oli tasollisesti melko lähellä myös. Ninja Gaidenissa taso on paljon heittelehtivämpää. Sigmassa on hyvät pomotaistelut, Sigma 2:ssa merkittävästi paremmat kaikin puolin. Ninja Gaiden 3:ssa pomotaisteluihin ei ole panostettu ja Yaiba: Ninja Gaiden Z on siitä vielä heikompi näytös. Ninja Gaiden 4 siis tekee paljon parannuksia, mutta ei saavuta sitä tasoa mikä sen pitäisi.

Kumpikin ninja tekee pahaa jälkeä vihollisiin 

Devil May Cryn Danten tavoin, Ryu Hayabusan läsnäolo on pitkälti vaatimus

Devil May Cry 4 esittely tämän sarjan tavoin uuden tulokkaan tutun päähahmon rinnalle, joskin tällä kertaa kyseessä ei ole liiankin selvä kopio aiemmasta. Ninja Gaidenin tapauksessa edellinen peli, Yaiba, on kuin Dmc: Devil May Cry jossa luokattoman huonosti vietiin sarjaa eteenpäin. Ryu Hayabusa on Danten tavoin iso syy siihen miksi sarja kiinnostaa. Siksi on erittäin hyvä asia että Ryu ei siirry mihinkään sivurooliin, vaan on edelleen ratkaisevassa roolissa omassa pelisarjassaan. Vaikkakin tukihahmona.

Tarkoitettu uusille pelaajille enemmänkin kuin vanhoille konkareille

Ryu Hayabusa on erittäin tärkeä osa tätä sarjaa, kuten ovat toinen toistaan upeamman roistohahmot jotka ovat parhaimmillaan Ninja Gaiden Sigma 2:ssa ja minkä vuoksi pidän kyseisestä pelistä niin paljon. Pelin pääroistona toimiva Dark Dragon on erinomainen roistohahmo ja todella tyylikkääksi tehty ilmestys. Uusi päähahmo, Yakumo, jää harmillisen mitäänsanomattomaksi ja vaikka hän ei olekaan liian ilmeinen uusi versio Ryu'sta, tyyliin Nero ja Dante, niin tuntuu että hahmoon ei ole saatu mukaan oikeastaan yhtään sisältöä. Yakumo tuntuu Call of Duty pelihahmojen tavoin ontolta kuorelta, joka kyllä puhuu ja tekee milloin mitäkin, mutta ei juurikaan tuo kokonaisuuteen mitään sisältöä joka nostaisi hänet edes keskivertoa paremmaksi pelihahmoksi. Heikko korjaava erinomaisesti tehdylle ninjahahmolle joka on ollut pitkään standarti ninjahahmoille.

Ninja Gaiden 4 on kuitenkin hyvin monella tavalla kuin Devil May Cry 4, vaikka se toiminnassa onkin merkittävästi enemmän kuin DMC5 ja juurikin niillä oikeilla tavoilla. NG4 on ehkä liiankin monella tavalla kuin DMC4, eli sarja ei ohittanut tätä rasittavaa aselta ja siirtynyt suoraan vitosen mahtavaan siirtoon, jossa sarja todella palasi huipulle. Ryun läsnäolo muutenkin on tarinallisesti aivan liian pientä, mikä palvelee ehkä uutta pelaajakuntaa, mutta se ei tee mitään palveluksia meille jotka olemme pelanneet sarjan pelajä aiemminkin ja haluamme pelata edelleen tutulla lohikäärmeninjalle. Tästä syystä peli saavuttaa todellisen potentiaalisinsa vasta kun pelin läpäisee kerran ja avaa kaikki mahdolliset herkut joilla pelaamista voi sitten jatkaa. Mukaanlukien mahdollisuus pelata enemmän Ryu Hayabusalla. Vaikkakin vähäisellä aseistuksella.

Isona rakenteellisena juttuna pelissä on se, että Yakumo on se uusi päähenkilö, ihan kuin DMC4:ssä Nero. Ryu on Danten tavoin enemmän sellainen lisä, joka loppupuolella nostetaan sitten enemmän esille ja jota aletaan oikeasti käyttää. Tarinassa on omat osansa mitkä vain vahvistavat tätä asetelmaa ja tekevät kokonaisuudesta siksi oitis heikomman, mitä se olisi voinut olla, jos Ryun rooli olisi ollut oikeasti isompi ja merkittävämpi kokonaisuudessa. Ninja Gaiden 4 ei siis yllä siihen, mihin Devil May Cry V ylsi, vaan on enemmänkin mitä Devil May Cry 4 oli ja se mitä tämän jälkeen voi varovasti toivoa, on se, että Ninja Gaiden 5, jossain tulevaisuudessa, tulisi sitten olemaan se oikeasti loistava Ninja Gaiden peli, kaikilla osa-alueilla. Mutta ainakaan Ryu ei saanut samaa kohtelua mitä Dante, ennen DMC5:sta.

Ninja Gaiden 4 vs Ninja Gaiden II Black

Ninja Gaiden sarjassa oma melko selvä suosikkini on Ninja Gaiden Sigma II ja tästä syystä Ninja Gaiden II Black olisi kiinnostava peli, koska se on tavallaan remake/remasterointi kyseisestä pelistä omilla modernisoinneillaan. Sanotaan että kuitenkaan niin paljon kyseinen peli ei kiinnostanut että olisin sen hankkinut, koska käsittääkseni kyseessä on melko samanlainen peli mitä Ninja Gaiden Sigma 2, mutta hurmeinen tyyli on merkittävästi enemmän esillä ja pelattavuutta on ilmeisesti paranneltu sieltä täältä. Näillä sekoilla uskaltaisin väittää että Ninja Gaiden II Black voisi hyvinkin olla oma suosikkini sarjassa, jos olisin sitä pelannut, koska se on paranneltu versio Sigma 2:sta, joka on omalla tavallaan paranneltu versio Ninja Gaiden 2:sta. Tämän pelin jälkeen kiinnostus Ninja Gaiden II Blackia kohtaan lisääntyy, joten jos sen joskus löytää hyvään hintaan jostakin, niin ehkä se tulee hankittua, vähän sama tilanne Master Collectionin kanssa.

Ninja Gaiden 4 on toiminnassaan hyvin samanlainen kuin Ninja Gaiden Sigma 2, mutta modernimpi ja hiotumpi, mikä tekee siitä todella vahvan kilpailijan sarjan parhaasta paikasta. Omalla kohdalla kuitenkin Ryu Hayabusa on hyvin tärkeä osa tätä ja koska hänen roolinsa on melko pieneltä tuntuva isossa kokonaisuudessa, täytyy suoraan todeta että tämä on se lopullinen tie breaker tässä kisassa ja syy miksi Ninja Gaiden 4 ei vain yllä sarjan parhaaksi peliksi, vaikka toiminnassa ja pääroistossa sillä on hyvät mahdollisuudet. Dark Dragon on pääroistona hieman tyylikkäämpi kuin Vazdah NG2:ssa, mutta vielä ratkaisevampaa on se, miten Dark Dragonia on tarinallisesti käytetty, mikä on enemmän kuin kilpailijaa.

Kokonaisuutena Ninja Gaiden 4 on erittäin hyvin tehty toimintapeli ja sanotaan että Ninja Gaiden 5 olisi todella tervetullut peli, mikäli se oikeasti onnistuisi tekemään saman, minkä Devil May Cry V onnistui nelosen jälkeen. Eikä edes tarvitse väliin tehdä surkeaa wannabe remake/reboottia sarjasta tyyliin DmC, sillä surkea Ninja Gaiden Z: Yaiba ilmestyi jo ajat sitten. Kaikkine heikkouksineenkin Ninja Gaiden 4 on hyvä osa sarjaa, tämän vuoden kärkeä pelirintamalla ja toivottavasti Ryu tekisi todellisen paluun mahdollisessa seuraavassa pelissä.

Yhteenveto

Ninja Gaiden 4 on merkittävä parannus Ninja Gaiden 3: Razor's Edgeen verrattuna ja Ryu Hayabusa on edelleen erinomaisesti tehty pelihahmo, vaikka päähahmon paikka onkin uudella tulokkaalla. Yakumo olisi ihan kiva lisä, mutta kyllä Ryun osuudet ovat niitä parempia ja Yakumo on päähahmoksi vähän tylsähkö. Tarinallisesti peli ei ole sen ihmeellisempi mitä sarjan pelin tähän asti, mahdollisesti jopa yksinkertiasempi. Dark Dragon ja roistohahmot jäävät melko mitäänsanomattomaksi nekin. Aseita on jokunen ja toiminta on ehdottomasti pelin parasta antia, mutta tuntuu että sen kanssa olisi pysyttty parempaankin. Vähän joka osa-alueella tuntuu että Ninja Gaiden 4 on peli, joka on tehty niille, joille sarja ei ole entuudestaan tuttu.

Kokonaisuutena kyseessä on yksi vuoden 2025 parhaista toimintapeleistä ja hyvin videopelimäisellä tavalla. Oman sarjansa parempaa puolta myös. Mutta ei vielä peittoa Ninja Gaiden Sigma 2:sta, eikä välttämättä Ninja Gaiden Sigmaakaan.

+ Ryu Hayabusa

+ Paljon tapettaa

+ Toiminta erilaisine aseineen

+/- Parhaat palat saa vasta kun pelin on läpäissyt

- Yakumon rooli on liian iso ja Ryun rooli on liian pieni

- Tietty toisto on aina läsnä

Arvosana: 7,9

Erityinen