Doom sarja on jatkunut pitkään ja tulee varmaan jatkumaankin pitkään. Dark Ages vaikuttaa peliltä joka hakee vähän erilaisempaa tyyliä mitä aiemmin, keskiaikaisempaa sellaista. Doom Eternalin jälkeen esiosa vaikuttaa oikein hyvältä ratkaisulta ja tarjoaa paljon mahdollisuuksia aloittaa melko puhtaalta pöydältä.

Tuho: Pimeät Aikakaudet

Dark Ages on alusta asti vaikuttanut peliltä, joka on kuin Doomin versio Tiny Tina's Wonderlandsista. Asetelmassa ollaan fantasiakeskiaikaisissa tunnelmissa, mutta monet aseet ja vastaavat ovat aika moderneja tähän lähtökohtaan. Doom Eternal on tähän mennessä oma ehdoton suosikkini koko sarjassa, mutta kuten Borderlandsinkin tapauksessa, myös Doomin tapauksessa tämä astetta fantasiasävytteisempi asettelu vaikuttaa oitis erittäin houkuttelevalta.

Yhden miehen armeija vai joukkotuhoase?

Doom sarjassa juoni ei ole juurikaan ollut pääosassa, tai edes sivuosassa. Yleensä tarina on siellä jossakin taustalla, mutta Slayer on pelihahmo joka pääasiassa liikkuu eteenpäin sanomatta mitään ja toimii hyvin käytännönläheisesti. Voisi jopa ajatella hän että hän joko tietää kaiken jo valmiiksi, tai sitten häntä ei yksinkertaisesti kiinnosta epäolennaisuudet pätkänvertaakaan. Doom ja Doom Eternal pitivät sisällään pelistä toiseen jatkuvan tarinan jossa oli ajoitttain vähän enemmän selostustakin, mikä on merkittävästi enemmän kuin sarjassa siihen asti on ollut. Dark Ages puolestaan aloittaa oitis vahvasti tarinallisella ulosannillaan. Aluksi on monista elokuvista tuttu tekstiruutu jossa annetaan vähän introa siihen, mitä kohta alkaa tapahtua. Sitten päästään nopeasti sisään peliin johon kuuluvat yhdistelmä keskiaikaista tyyliä ja huippukehittyneitä aseita ja teknologiaa. Ihmiskunta taistelee demoneita vastaan, samalla kun selvät avaruusolennot taivalla seuraavat tapahtumia. Avaruusolennoilla on myös hallussaan ase, joka on suuri uhka ja mahdollisuus. Pääasiassa uhka kaikille, jotka tulevat tielle.

Tämä ase on Slayer. Sarjasta tuttu haarniskoitu miesjärkäle joka on tällä kertaa aseistettu haulikolla ja kilvellä. Kilvessä on myös moottorisahamainen terä ja se palaa heittäjälleen kapteeni Amerikka tyyliin. Slayer vastaa tässä kokonaisuudessa joukkotuhoasetta, sillä vaikka vahinko ei ole välitöntä, niin hän pystyy helposti tekemään suurestakin demonilaumasta sylttyä. Tilanne selitään tarinan edetessä enemmän ja enemmän ja samalla esiin nousee enemmän ja enemmän oleellisia asioita juonen kannalta. Dark Ages on esiosa 2016 vuoden Doomille joten mitä ikinä Doom Eternaliin mennessä onkaan ehtinyt tapahtua, se tieto ei ole oleellista tämän pelin kanssa. Oleellista on se että kyseessä on sarjalle uskollinen räiskintäkokonaisuus jossa monet epäolennaisuudet kuten lataaminen eivät kuulu kokonaisuuteen, aseita kannetaan mukana koko joukkueen tarpeiksi ja ammuksia riittää ja niitä saa helposti lisää. Uutena juttuna ovat lyömäaseet jotka vievät sarjaa omaan suuntaansa ja kehittävät pelattavuutta omalla tavallaan.

Peli kasvaa myös aiemmanpaan nähden siinä mielessä että tietyt kentät ovat asetta avoimempia kuin aiemmin. Peli ei ole Halo: Infinite tyyliin täysin avoin, mutta mukana on paljon sellaisia ratkaisuja jotka antavat pelaajalle tilaa seikkailla kentissä vähän enemmän ja jos kiinnostus riittää, etsiä kaikki keräiltävät esineet siinä samalla. Tässä tullaan yhteen pelin suurimmista kompastuskivistä. Monesti ei voi tietää että missä kohtaa peli etenee, eli missä kohtaa ei voi jatkaa enää alueen tutkimista ja niin edelleen. Tämä on hyvin ärsyttävää jos pitkässä kentässä huomaa liian myöhään että yksi jos toinenkin keräilyesine on unohtunut johon. Kenttiä voi pelata helposti uudelleen, joten mikään ei ole menetettyä, mutta tässä huomaa että pelintekijät eivät ole ajatelleet tätä osaa loppuun asti. Varsinkin kun tietyt esineet on syytä löytää, jos haluaa päivittää aseita kunnolla.

Tuttu kaava ja toimii edelleen

Pelattavuus, toimii samalla tavalla kuin ennenkin. Jos Doom Eternalia käytetään vertailupohjana, niin sanotaan että Eternal on nopeatempoisempi liikkeen suuhteen, sillä tuplahypyt ja syöksyt (ilmassa ja lennossa) eivät kuulu tähän kokonaisuuteen, mutta lyömäaseet ja kilpi tuovat taisteluun aivan omanlaisensa rytmin, joka erottaa Dark Agesin selvästi aiemmasta pelistä ja luo erittäin vahvan pohjan jonka päälle olisi hyvä rakentaa seuraavaa peliä tässä osassa Doom saagaa. Tuttuun tapaan kentät ovat täynnä ammuksia, elinvoimaa tai panssaria palauttavia tarvikkeita jotka ovat kaikki värikoodattuja ja erottuvat erinomaisesti joukosta. Värien ja efektien käyttö on todella iso tekijä siinä, miksi pelin tuntuma on hieman parempi, kuin monissa kilpailijoissa.

Pelaaminen koostuu tuttuun tyyliin hurmeisesta, korkeaoktaanisesta, suoraviivaisesta ja vaihtelevasta räiskinnästä. Suurimmat muuttujat tulevat asearsenaalista joka pelin edetessä kasvaa suht monipuliseksi. Toiset aseet ampuvat sarjatulta, toiset yhden kudin kerrallaan. Toisilla on paljon ammuksia, toisilla vähemmän. Toiset ovat hyviä läheltä, toisilla on hyvä pitää vähän välimatkaa. Slayer aloittaa haulikolla, mutta matkan varrella mukaan mahtuu monet klassikot plasmakivääristä ja kaksipiippuisesta haulikosta alkaen. Myös asetta erilaisempia aseitakin mahtuu mukaan, jotka käyttävät paikoin todella vahvasti hyöväkseen pelin teemaa pimeäastä keskiajasta. Mukaan mahtuu vaarnoja ampuvaa kivääriä, pääkalloja ammuksiksi jauhavaa sarjatuliasetta ja murskauskuulaa käyttävää kanuunaa. Lyömäasepuolella aloitetaan nyrkeillä ja vaikka lyömäaseet ovatkin sivuosassa, niin kyllä piikkinuoja ketjun päässä on todella tyylikäs ase.

Kilpi puolestaan on ja pysyy kokoajan ja sillä moni pelimekaniikka nojaa vahvasti sen käyttöön. Kilpi pystyy tainnuttamaan vihollisia, silpoessaan heitä, torjumaan vihollisten ammuksia tai tappamaan pikkuvihuja kerralla useamman. Lisäksi kilvellä hajotetaan panssareita ja ratkojaan pulmia pelissä, joten sen käyttö tulee pelin aikana hyvin tutuksi. Kilvellä torjuminen tuo kokonaisuuteen aivan oman rytminsä, jonka käyttäminen on monissa tilanteissa erittäin tärkeää. Tietyt viholliset ovat erittäin aggressiivisia ja torjunnoilla saa oitis enemmän irti taistelusta. Tähän kun yhdistetään lyömäaseeilla saatavat panssarinpalaset ja ammukset, tulee peliin aivan omanlaisensa flow jossa on paljon samaa Doom Eternalin kanssa, mutta kuitenkin myös oikeasti jotakin omaa, mitä ei FPS peleissä ole isommin ollut. Souls-like peleissä tosin, pääasiassa kaikissa.

Räiskintä ei keksi pyörää uudelleen, vaan käyttää tuttuja tekniikoita. Aseissa ei ole lippaita, vaan ammuskelu onnistuu niin kauan kuin ammuksia riittää. Aseiden vaihtelu on se isoin juttu mikä tuo peliin monipuolisuutta ja pelin edetessä aseita myös päivitellään ja samalla vaihtelua tuodaan mukaan erilaisilla taisteluhaasteilla jotka todella kannustavat rikkomaan kaavaa ja kokeilemaan toinen toistaan erilaisempia juttuja.

Satunnaista vaihtelua kaavaan tuovat kenttiin piilotetut keräilyesineet ja päivitystarvikkeet. Pelissä on kultaa, rubiineja ja kristalleja joilla päivitetään varusteita ja kaikkien varusteiden päivittäminen vaatii hyvin tarkkaa pelaamista jotta kaikki paikat tulee käytyä läpi. Aivan kaikkea ei tarvitse kerätä päivitysten vuoksi, mutta lähes kaikki pitää. Tämä on ihan hyvä ratkaisu, että resurreja on enemmän mitä tarvitaan, koska osa voi olla hyvin turhauttavasti jemmattuja. Tämä on kuitenkin yksi osa mikä rikkoo pelin nopeatempoista rytmiä erittäin pahasta, varsinkin tietyissä asetta pulmaratkenteisemmissä kentissä. Tässäkin huomataan että kaikki pelit eivät tarvitse pulmanratkontaa. Mutta ainakaan yhtäkään pakollista hiiviskelyosuutta ei tähän peliin ole väkipakolla ängetty.

Doom Slayer's Wonderlands

Siinä missä Borderlands siirtyi yhdessä vaiheessa leikkimään keskiaikaismausteisella tyylillä, on nyt Doom vuorosta siirtymässä tähän samaan toimintamalliin. Toisaalta, kun Halo: Infinite, myös Doom ottaa nyt paikoin paljon avoimemman pelimaailman rakennetta käyttöön, mutta vielä hyvin hillitysti. Doom ehkä teki FPS genrestä suositun, mutta sarja osaa selvästi myös ottaa mallia monista muista sarjoista ja kokeilla toimintamalleja jotka ovat toimineet mallikkaasti.

Fantasiaa, eldrich kauhua ja huipputeknologiaa

Doom on pääasiassa ollut futuristista räiskintää avaruusmaisemissa, mutta helvetin hirviöitä vastaan. Kaikki alkoi Marsista, mutta nyt ollaan päästy jo ties minne, aikaan ja paikkaan. Dark Ages rakentaa tyylistään merkittävästi enemmän fantasia kuin science fiction tarinaa ja tyyliä. Tieteisfantaisarakenne on toiminut Final Fantasy sarjassa erittäin menestyksekkäästi ja Borderlandsin Tiny Tina's Assault to Dragon Keep oli Borderlands 2:n paras lisäri. Doom on ottanut mallia monesta asiasta tässä tyylissä, sillä mukaan mahtuu ratsastamista lohikäärmeellä ja seikkailua monissa keskiaikaisvaikutteisissa ympäristöissä. Tyyliseikat tulevat uudestaan ja uudestaan esille sillä lähemmäs kaikki kentät voisivat olla taustoja heavy metal albumien kansissa, julisteissa tai vastaavissa ja erilaiset tilanteet ovat todella "metallia". Oli sitten kyse berserk tilaan menemisestä tai isojen demonien mestaamisesta lohikäärmellä.

Pelkkään pimeään keskiaikaan ja sen tyyliratkaisuihin ja juonikuvioihin peli ei jumiudu, sillä paikoin mennän vahvasti eldrich horror tyylisuntaan jossa vasta tulee enemmän Lovecraftmaisia otuksia. Tämä tuntuu vähän väkisin mukaan mahdutetutulta ratkaisuilta ja nämä osat eivät ole sitä parasta antia pelissä. Paikoin Dark Ages yrittää änkeä mukaan vähän liikaa, sen sijaan että ottaisi enemmän irti tietyistä muutoksista sarjassa. Pääasiassa eri osia on käytetty hienosti yhdessä, eikä Dark Ages lopulta ole samalla tavalla muusta sarjasta erottuva peli, mitä vaikkapa Tiny Tina's Wonderlands on verrattuna muuhun Borderlands sarjaan. Dark Ages on tyylillisesti erilainen ja siitä otetaan irti yhtä ja toista, mutta siitä ei tehdä kokonaisuuden pääpointtia johon aivan kaikki muut osat kokonaisuutta nojaavat ja kuten Wonderlands, myös Dark Ages olisi voinut tuoda peliin enemmän tyyliin sopivia aseita, sillä valtaosa aseista on hyvin samanlaisia kuin ennenkin, jokusia uutukaisia lukuunottamatta.

Dark Agesista huomaa että se on hyvin tehty peli moderneilla ratkaisuilla. Kenttiä voi pelata uudestaan, kerran löydettyä ei tarvitse etsiä uudestaan, valikoista löytyy monet asiat suht helposti ja ruutuun voi kiinnittää haasteita joita pitää silmällä. Tässä huomasin ajoittain pientä bugaamista, eli jotkut kiinnitykset eivät tulleet näkyviin olleenkaan ja joitakin ei voinut irrottaa. Myös kentissä oli ajoittain takkuilua siinä että mikä lasketaan osumaksi tasolle, tai tarpeeksi lähelle tasoa että pelihahmo kiipeää tasolle. Kenttägrafiikassa on paikoillen omat haasteensa, mutta pääasiassa pelissä on aika vähän toistuvia ongelmia toimivuuden suhteen. Tietyt tarkoitukselliset ratkaisuvat ärsyttävät enemmän mutta isona kokonaisuutena Dark Ages on erittäin laadukkaasti tehty peli josta saa itselleen juuri niin haastavan kuin haluaa. Kyllähän tiettyjen samojen vihollisten tappamienn alkaa pitkässä juoksussa ajoittain tuntua tylsältä ja peli on pidempi mitä odotin sen olevan, mutta se on rytmiltään sen verran hyvä, että ei se missään kohtaa ala puuroutua.

Tätä kaavaa on hyvä jatkaa ja kehittää

Doom sarjassa ylä ja alamäet, mutta sanotaan että viimeisimmät pelit ovat olleet pääasiassa ylämäkeä eikä Dark Ages ei ole juuri Eternalia heikompi peli. Sanotaan että itse pidän Eternalista enemmän siinä olevan liikkeen vuoksi sulavuuden ja nopeuden vuoksi, mutta kyllä Dark Agesin hitaampi ja suunnitelmallisempi lähitaistelurakenne tarjoaa erittäin hyvän pelimekaniikat josta saadaan paljon irti. Tämä on hieman samanlainen juttu mitä Bloodbornen ja Dark Souls 3:n kanssa. Pidän molemmista peleistä, mutta niillä on tietyt selvät erot, vaikka niissä paljon yhteistä onkin. Toinen on nopeampi ja aggressiivisempi, kun taas toinen on hitaampi ja suunnitelmallisempi. Mutta kumpikin lainaa idean jos toisenkin, toiselta peliltä.

Kun Dark Agesia vertailee Eternaliin niin tietyt asiat nousevat esille, jotka saavat tämän pelin vaikuttamaan parilla tavalla laiskasti tehdyltä, tai ainakin siltä että siinä on hieman hutiloitu. Yksi asia, glory tappoja on aika vähän. Monesti tuntuu että kaikkien demonien kanssa on muutama variaatio ja koska ne ovat hyvin samanlaisia, niin tuntuu että tähän osaan ei panostettu juuri yhtään. Toinen asia on aseissa. Lähes kaikkia aseita on kaksi samankaltaista, jotka jakavat ammukset ja joissa on vähän samaa ideaa. Mutta Pulverizer ja sen toinen versio Ravager, ovat lähestulkoon sama ase, ihan pienellä erolla. Lisäksi, ne ovat lähes identtisiä myös ulkoisesti mikä on hyvin laiskaa suunnittelua. Lisäksi yksi ase on täysin yksittäinen, koska sillä ei ole minkäänlaita kakkosvarianttia. Ja nyt ei puhuta BFC:stä.

Doom Eternalissa on myös eräs viimeinen valttikortti, nimittäin loppuhuipennus. Spoilaamatta mitään voidaan sanoa että Dark Agesin pääroisto, ei vakuuta, ei tarjoa iskevää loppuhuipennusta. Lisäksi tässä osassa peliä mennään ehkä vähän liian pitkälle siinä, miten peli yritetään lopettaa näyttävästi ja jättäen myös tilaa jatkolle tässä kohdassa aikajanaa. Doom Eternal päättyi erittäin tyylikkäästi, niinkin hyvin että jos se olisi tarinan viimeinen osa, niin se olisi onnistunut lopetus. Dark Ages ei pääse samaan omallaan. Pelissä on myös muutama sivuhahmo jonka rooli kokonaisuudessa on astetta isompi ja nämä on tehty pääasiassa hyvin. Ei mitään maata mullistavaa, varsinkin roistopuolella, mutta muutama oikein toimiva juonikuvio sieltä löytyy.

Doom: The Dark Ages on hyvä räiskintäpeli ja yksi vuoden tähän mennessä parhaita pelejä. Se melko varmasti ehdolla vuoden toimintapeliksi yhdessä jos toisessakin palkintogaalassa ja ansaitusti. FPS rintamalla tämä on todennäköisesti vuoden paras, sillä vaikea tästä on paremmaksi laittaa, koska Doom on kuitenkin yksi näitä genren pelisarjoja joka on ollut mukana kuvioissa niin kauan, että sen tekijät tietävät mikä toimii. Kaikki on tietysti mahdollista, mutta ei kovin todennäköistä.

Yhteenveto

Doom: Dark Ages jatkaa samalla tavalla, millä sarja on tähänkin asti jatkanut. Brutaali räiskintä on ensijaista ja kaikki piilotetut esineet ja kevyet puzzlet ovat lisämausteita. Ammuttavaa riittää ja samoin aseita ja aseiden vaihtelu ja erilaiset taistelutekniikat pitävät pelattavuuden sopivan vaihtelevana tässä keskivertoa pidemmässä, tai ainakin kattavammassa FPS kokonaisuudessa. Tyyliseikoiltaan peli kokeilee vähän jotakin muuta mitä pari viimeisintä peliä, mutta värien ja tehosteiden käyttö on todella hyvällä tasolla ja vaikka peli aina välillä kompuroikin kenttäsuunnittelussa tai tietyissä pelillisessä ratkaisuissa, on se ehdottomasti mielekästä pelattavaa ja esimerkillisesti toteutettu peli genressään.

+ Paljon ammuttavaa ja aseita joilla ampua

+ Hurmeinen ja monivivahteinen tyyli

+ Tehosteiden ja värien käyttö

+ Pelattavuus

- Kenttäsuunnittelu ja eteneminen ottaa paikoin päähän

- Tietyt kentät kokonaisuudessaan

Arvosana: 8,5

Fantastinen