Neljäs Viimeinen Fantasia on peli joka pitää sisällään kaiken sen mikä tekee Final Fantasy peleistä erinomaisia. Erinomainen tarina ja monta toinen toistaan parempaa hahmoa varmistavat sen että FFIV on todellinen Final Fantasy peli. Tälläinen FF peli oli silloin, kun sarja oli vielä hyvä ja pelin jatko-osa viimeistelee tarinan.

Final Fantasy IV: 3D Remake

1991 julkaistu neljäs Final Fantasy peli on kääntynyt monelle alustalle ja pelistä on olemassa pari erilaista versiota. Uudemmassa versiossa on kolmiulotteiset grafiikat ja mukana on jopa ääninäyttelyä. Pelillisesti eroa ei juuri ole ja FFIV on monella tavalla todellakin sellainen peli, millaisia Final Fantasy pelit parhaimmillaan ovat.

Hahmot tekevät tarinasta niin vahvan

Tarinan päähenkilö on lordi kapteeni Cecil. Musta ritari Cecil palvelee Baronin valtakunnassa yhdessä ystävänsä, rakuuna (dragoon) Kainin ja mielitiettynsä, valkoisen velhon (white mage) Rosan kanssa. Kun Cecil sitten lopulta päättää vastustaa Baronin jo tyrannimaisia otteita, päätyy hän taisteluun jossa panoksena on koko maailman kohtalo. Mustana ritarina Cecil ei voi maailmaa pelastaa, vaan hänen on tultava valkoiseksi ritariksi, paladiiniksi. Tämän vaativan matkansa aikana panoksen kovenevat kokoajan ja apuun Cecil saa toinen toistaan erikoisempia henkilöitä aina kutsuja (summoner) Rydiasta, ninja Edgeen asti. Vastapuolella puolestaan on voimakas musta ritari Golbez.

Tarina pelissä on yksi FF pelien parhaimmista. Monet pelin osuudet on tehty todella tarinamaisiksi aina taisteluista alkaen. Usein vastaan tulee taistelu jossa pelaaja vain katsoo mitä tapahtuu. Tämä on ihan kiva lisä ja sitä on käytetty harkiten. Toinen asia mikä tekee taistelusta ja samalla tarinasta niin vahvan on se, että matkan aikana Cecil on ainoa hahmo, joka on mukana kokoajan, muut vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Välillä ohjattavia hahmoja on yksi, mutta useimmiten kolmesta viiteen. Pelattavissa hahmoissa on todella paljon eroja sillä vain tietyt hahmot voivat tehdä tiettyjä asioita. Perustoiminnot löytyvät kaikilta mutta tiettyjä taikoja pystyvät tekemään vain tietyt velhot, mustat käyttävät hyökkääviä taikoja kun taas valkeat auttavia.

Cecil on erinomainen päähenkilö josta tarinan edetessä tulee vielä parempi. Ehdottomasti yksi parhaita FF päähenkilöitä.

Cecilin ryhmäläisistä viimeisen viisikon muodosta eliittiryhmä on todella hyvin tehty sillä variaatio kohtaa erinomaisen henkilöjoukon. Rosa on todella hyvä sympaattinen romanssihahmo, Kain on omassa kyynisyydessään todella hyvä hiljainen paras kaveri, Rydia on todella hyvin tehty, hieman naiivi mutta samalla todella vahva hahmo joka on yksi pelin parhaiten kehittyviä hahmoja tarinallisessa mielessä ja viisikon viimeistelee Edge, joka on tyypillinen kova äijä. Edgessä ainoa heikkous on siinä että häneen on laitettu vähän tai kovista väärällä tavalla. Samantapainen kuin FVIII:n Irvine, mutta Edge on tehty hyvin.

Muista hahmoista bardi Edward, munkki Yang ja insinööri Cid ovat kaikki erinomaisia lisiä tarinaan eivätkä kaksoset Palom ja Porom ole sen huonompia. Toiset hahmot ovat selvästi enemmän koomisena lisänä ja toiset ovat mukana viemässä tarinaa eteenpäin.

SPOILEREITA

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Pääpahis ja viimeinen taistelu ovat tavallaan pieni pettymys sillä pitkän aikaa Golbez esiintyy pääpahiksena. Sitten aivan viimemetrillä tuodaan peliin Zemus joka on a) aika tyhmän näköinen b) niin heikosti pohjustettu. Viimeinen taistelu, Zeromus on sen sijaan kaikessa yksinkertaisuudessaan aika hyvä tarinallinen lisä, mutta kyllä Golbez olisi varmasti toiminut paremmin .

Pelin varsinainen pahishahmo Golbez on yksi FF pelien parhaita pahishahmoja joka saa todella voimakkaan tarinan taakseen pelin loppupuolella. Golbez näyttää todella upealta ja kuullostaa myös todella hyvältä. Tarinaan tulee osittain jopa Darth Vader tyylisiä vivahteita ja vaikka loppuhuipennus ei olekaan sitä mitä voisi odottaa, niin se toimii.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Final Fantasy-maisimpia pelejä sarjassa

Perusidea taistelussa on todella yksinkertainen mutta siihen tulee niin paljon lisävivahteita että taistelussa on todella paljon variaatiota. Tämä näkyy myös vihollisissa sillä tiettyjä vihollisia vastaan toimivat tietyt asiat huomattavasti paremmin ja monissa pomovihollisissa tietty taktiikka auttaa kummasti sillä osa pomovihollisista on todella murhaavia.

Eräs asia ei ollut FF standarti vielä tässä pelissä ja sitä on kyllä ikävä, nimittäin limit break voimaiskut. Sen sijaan hahmoilla on tiettyjä kykyjä joita muilla ei juuri ole, muutamia poikkeustilanteita lukuun ottamatta (augments) jolloin tietyn hahmon kyvyt voi opettaa toiselle hahmolle. Variaatiota on todella paljon.

Eräs asia taisteluissa kyllä vähän häiritsee. Pomoviholliset ovat usein taisteluruudussa selvästi pelihahmoja isompia mikä tavallaan häiritsee. Miksi niistä ei voitu tehdä oikean kokoisia, vaan jotain ihmeellisiä jättiläisiä. Tarinallisessa mielessä peli sisältää erittäin rikkaan hahmojoukon. Pelattavia hahmoja ei voi päättää samaan tapaan kuin esimerkiksi seiskassa ja kasissa, vaan pelattavat hahmot ovat niitä, jotka ovat siinä tarinavaiheessa mukana possessa.

Peli on suhteellisen pitkä ottaen huomioon milloin se on alun perin tehty. Siis FF7 ja FF8 ovat pelejä joihin itselläni on helposti uponnut lopulta yli 90 tuntia. Tämän kanssa aikaa yli 30 tuntia, että on siinä aika iso ero. Mutta FF4 on kuitenkin edeltäjä ja vielä todella hyvä sellainen. Monet asiat jotka löytyvät tästä pelistä ovat pitkään olleet standarteja FF peleissä ja hyvä niin. Vaikkakin nykyään FF on menettänyt jo otteensa. Siksi on todella miellyttävää pelata finalia, joka on todellakin sellaisia peli Final Fantasyn kulta-ajalta.

Pelissä on todella paljon tutkittavaa, löydettävää ja koettavaa. Sivutehtäviä on todella paljon, löydettäviä aseita ja summon olentoja on valtavasti ja mitä tuleekin summoneihin, niin on todella iso plussa, että tässä pelissä animaation voi skipata.

Vaikka löydettävää onkin paljon niin siinä samalla tulee esiin eräs pelin heikkous, mikä on ikävä kyllä myös standarti FF peleissä, nimittäin nämä asiat ja esineet jotka voi saada vain yhdessä vaiheessa peliä. Se on eräs osa mistä en ole koskaan pitänyt ja josta on ikäviä muistoja. Se kyllä kannustaa pelaamaan pelin siten että tutkii kaikki mahdolliset paikat mutta se syö samalla nautintoa.

Ajoittain tuntuu että hahmot saavat leveliä turhan hitaasti, mutta se johtuu helposti vain siitä, että hahmojen kehittymistä ei näe samalla tavalla kuin myöhemmissä peleissä. Kokemuspisteiden kehittymistä ei näe voittoruudussa, vaan hahmon statseissa.  

Ärsyttäviä ja asioita ja selviä heikkouksia

Eräitä ärsyttäviä seikkoja ovat ne perus kusipäiset viholliset/vihollisjoukot. Joko niiden hävittäminen on pirun hidasta tai pirun tuskallista, ei vaikeaa, mutta rasittavaa. Tämä kaikki huipentuu pelin viimeisessä luolastossa joka on yksi helvetin labyrintti. Kerroksia on monta ja jokainen kerros on sokkelo jossa sukkuloiminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Se ei ole myöskään erittäin hauskaa kahdesta syystä jotka pelin edetessä ovat tulleet riesaksi.

Toinen on se että pelissä ei ole helposti esiin otettavaa karttaa alueesta vaan se on loitsun takana. Toinen taas ovat piilotunnelit jotka ovat pilkkopimeitä. Niissä pelleilyä ei ole järin hauskaa.

Eräs laiskuudesta kertova seikka tässä pelissä myös ärsyttävää, vaikka se on samalla selvä parannus alkuperäiseen, nimittäin ääninäyttely. Siinä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta ongelma on se, että sitä käytetty todella pihtaillen. Monta kertaa tulee mieleen että tämäkin osuus olisi voitu tehdä välianimaatiolla ja se kaikki huipentuu tarinan lopussa jossa tekstiboxit menevät omaa vauhtiaan. Se olisi voitu ihan hyvin tehdä yhtenä välianimaationa.

Toinen samantapainen asia nousee esiin siinä kohtaa kun katselee pelissä olevia varusteita. Aseita on monta mutta ne eivät pelihahmoilla merkittävästi eroa toisistaan. Esimerkiksi loppupuolen voimamiekka Ragnarok ei juuri erotu muista ja Edge Masamune ja Muramasa ovat vielä parempia esimerkkejä tästä.

Graafinen ulkoasu on muutenkin vähän niin ja näin. Siis se ei todellakaan ole rumaa, mutta kun vertaa siihen alkuperäiseen, niin 3D grafiikka on vähän turhaa hienostelua sillä itse olisin pitänyt enemmän alkuperäiselle uskollisemmasta tyylistä. Isoin juttu tässä on se, että hahmot ovat jotenkin nukkemaisia mikä saa grafiikan näyttämään entistä rumemmalta ja jotkut hahmot näyttävät jotenkin isopäisiltä. Mutta parempi tämä on kuin FFVII:n legoukkografiikka ja omat plussansa tässäkin grafiikassa on, mutta ne pienet yksityistkohdat puuttuvat. Aseisiin olisi voitu panostaa enemmän noin aluksi.

Yhteenveto

Kaikkine virheineen Final Fantasy IV on erinomainen peli. Siinä on ehkä monet huonot FF asiat, mutta siinä on myös monet niistä parhaista. 

Se mikä tekee FF4:sta yhden parhaista FF peleistä on se, että tässä pelissä on todella hyvä tarina, todella monta hyvin tehtyä hahmoja eikä juuri niitä huonoja hahmoja. Tähän kun lisätään erinomainen taistelumekaniikka niin kokonaisuus on ehkä jopa kolmanneksi paras FF sarjan pääpeli. Tunnelma on erinomainen ja vaikka pomovihollismusiikki olisi voinut olla selvästi parempi, niin nämä ovat loppuviimeksi niitä pieniä asioita jotka ovat läsnä muissakin sarjan peleissä. Ottaen huomioon milloin tämä peli on tehty, kyseessä on yksi sarjan parhaista.

Kirsikkana kakun päällä on vielä New Game+, jota sarjassa ei juuri näe.

+ Fantasia tunnelma

+ Niin monta hyvää hahmoa Cecilistä ja Golbezista alkaen

+ Niin paljon tekemistä

+ Erinomainen tarina

+ Tuntuu Final Fantasyltä

- Mini mapin puuttuminen

- Tietty laiskuus

- DS Remaken graafinen ulkoasu

- Loppupuolen labyrinttiluolasto

Arvosana: 8,8

Fantastinen

Final Fantasy IV: After Years

Viimeinen Fantasia sarjan neljäs osa on tarinansa ja hahmojensa puolesta yksi sarjan parhaita ja muutenkin pelissä olevat palikat olivat hienosti paikoillaan. After Years jatkaa FFIV:ssä alkanutta tarinaa, nyt vuosien jälkeen. Monia uusia mausteita on tullut mukaan mutta sisällä sama ydin, ja se on voimakas.

Vuosia myöhemmin

Vuosia edellisen pelin tapahtumien jälkeen alkava tarina seuraa prinssi Ceodorea, kuningas Cecil Harveyn ja tämän puolison, kuningatar Rosa Farrellin esikoisen matkaa, kun tämä pyrkii eliittisotureihin. Pian kuitenkin kaikki mutkistuu, kun taivaalle ilmestyy toinenkin kuu. Tämän lisäksi mystinen tyttö saapuu valtakuntaan, pahat mielessään.

Ceodoren tarina on vain alku. Kun on päästy vähän matkaa eteenpäin ja tarina on lähtenyt käyntiin, niin selviää että After Years jakautuu useampaan kouralliseen episodeja. Mukana ovat niin Edgen, Rydian kuin monien muidenkin aiemmasta pelistä tuttujen hahmojen tarinat, vuosia sodan jälkeen. Kunhan näistä jokaisen saa suoritettua, niin lisää pelattavaa aukeaa ja viimeisenä on Crystal episodi, jossa kaikki päättyy.

Tarinallisessa mielessä After Years on erittäin hyvä. Kuten Kingdom Hearts: Birth By Sleep, myös After Years antaa pelaajalle mahdollisuuden pelata jaksoja haluamassaan järjestyksessä. Tosin kuin Birth By Sleep, ei After Years tee sitä ihan yhtä tiiviisti, mutta kun tarina on jakaantunut näin moneen palapelin palaan, niin siinä on riskinsä. After Years onnistuu kuitenkin tarjoamaan toimivan tarinan, kun sitä pääsee seuraamaan monesta näkövinkkelistä. Tarinat yhdistyvät lopulta toisiinsa enemmän tai vähemmän ja kokonaiskuva hahmottuu pikku hiljaa. Mikäli aiempi peli ei ole tuttu, on tämän pelin kanssa todellakin hukassa, sillä niin monet asiat ovat sellaisia, joita ei välttämättä tajua ihan täysin, jos ei ole pelannut aiempaa peliä.

Tarinan ja tunnelman osalta Viimeinen Fantasia IV: Vuosien Jälkeen on erinomainen peli ja erittäin hyvä jatko-osa. Episodeja ei parane sen enempää avata, sillä osa viehätyksestä tulee juurikin siitä, että pelaaja päättää itse missä järjestyksessä kokee tarinan. Itse menin puhtaasti omat suosikit ensin mentaliteetilla, aloittaen Edgestä ja jatkaen sitten Rydialla. Tosin lopulta järjestys ei niin paljon enää kiinnostanut kun suosikit oli pelattu.

SPOILEREITA

__________________________________________________________________________

Eräs aivan valtava plussa on se että tässä pelissä pääsee pelaamaan Final Fantasyn Darth Vaderia, itseään Golbezia. Tämä puoli on tosin osattu myös pilattu aika lahjakkaasti sillä Golbez ei todellakaan näytä niin hienolta kuin voisi toivoa. Hänen ulkoasussaan on parikin aika häiritsevää seikkaa. Ulkoisesti hän näyttää kuin joltakin poppamieheltä, kun kävelee ilman kenkiä ja pukee lannevaatetta. Tässä kohtaa on tekijöillä tullut taatusti jokin aivopieru sillä erinomainen hahmo on ulkoisesti pilattu ihan täysin, lisäksi Golbezin ihonväri on kahden pelin välisenä aikana ehtinyt muuttua mikä sekin on tavallaan häiritsevää, mutta hahmokuvassa ihonväri ei sitten ole vaihtunut. Siis mitä ihmettä?

Kun alkujärkytyksestä pääsee ohi niin on pakko sanoa että kyllä Golbez on edelleen todella kova mies. Tarinallisesti häntä on myös osattu käyttää erinomaisesti ja jos hän olisi kokoajan haarniska yllään, niin se olisi valtava bonus, mutta tässä on havaittavissa sitä kikkailua joka ei vain toimi.

Toinen isompi miinus on se, että pääpahis on aika surkea. Mysteerityttö on niin Rydian näköinen että oksat pois ja sen lisäksi kun hänestä oikeasti alkaa selvitä asioita, niin ei se juuri mitään paranna. Edellinen peli onnistui loppupuolella tekemään deus ex machinat pääpahiksen suhteen ja vähän samaa touhua on havaittavissa tässäkin tapauksessa. Lopetus jättää monella tavalla myös vähän kylmäksi. Edellisessä pelissä oli niin monta kiinnostavaa mahdollisuutta joita ei tässä jatko-osassa ole todellakaan osattu hyödyntää. Niin monia asioita jää kaipaamaan.

__________________________________________________________________________

Uskollinen jatko-osa

Mitä tulee pelattavuuteen, niin perusrunko on samanlainen. Taistelu on vuoropohjaista ja pelaaja voi vapaasti varustaa hahmojaan ja käyttää heidän ominaisuuksiaan joita tulee lisää tason noustessa.

Pari uuttakin jippoa on saatu mukaan joista ehdottomasti paras on se simppelein, minimappi. Kentissä seikkailu on niin paljon helpompaa kun on kokoajan kartalla siitä, että missä on ja mihin pitäisi mennä. Valtava plussa.

Band systeemi mahdollistaa eräänlaiset superiskut ja nämä taidot ovat täysin riippuvaisia siitä että mukana on useampi hahmo joilla on kyseinen Band.

Se huonompi uudistus on kuunkierto. Kuun eri vaiheet vahvistavat tiettyjä ominaisuuksia ja heikentävät toisia. Esimerkiksi yhdessä kuun vaiheessa fyysiset hyökkäykset ovat vahvoja kun taas toisessa taikuus on voimissaan. Tosin voi olla että kun musta magia on voimissaan, valkoinen taikuus heikkenee. Kun toiset ominaisuudet voimistuvat, niin toiset heikkenevät. Sanotaan että tämä tuo mukaan erään hyvin taktisen elementin, mutta tietyissä episodeissa huomasin että se on valtava haitta. Nukkumalla kuun kierron saa oitis liikkumaan seuraavaan vaiheeseen ja jos mieleistä vaihetta ei tule, pitää nukkua ja nukkua kunnes niin tapahtuu. Tässä vaiheessa tämä mekaniikka alkaa ärsyttää.

Pelattavuudessa on myös eräs kolmaskin selvä uudistus jota ilman ei pärjää jos sitä alkaa käyttämään ja se on kaksiteräinen miekka. Taistelun voi nimittäin laittaa automaatille jolloin taistelun aika etenee nopeutetusti ja omat hahmot vain hyökkäävät. Tämän käyttäminen voi tosin mennä helposti siihen että sitä alkaa liikakäyttää ja silloin sattuu herkästi vahinkoja, mutta kun tätä mekaniikkaa alkaa hyödyntää, ei sitä ilman enää pärjää, ilman että aika tuntuu matelevan.

Pelattavuuden puolesta tarinassa on omat heikkoutensa. Kirjoitettuja taisteluja oli myös aiemmassa pelissä (jossa lopputulokseen ei voi vaikuttaa) mutta ne eivät ole tässä kohtaa se ongelma, vaan enemmänkin se, että koska episodeissa pelataan eri hahmoilla, niin kun aloittaa uuden episodin, niin aloittaa aina pohjalta.

Tämä on omasta mielestäni äärimmäisen ärsyttävää koska itse olen niitä jotka alkavat nauttia tämäntyylisistä peleistä vasta siinä vaiheessa kun sitä leveliä alkaa olla vähän enemmän ja tämän pelin kohdalla sitä saa odottaa aika kauan, tosin se odotus palkitaan eräällä hienolla tavalla.

Viimeiset silaukset jäävät puuttumaan

Kun saavutaan loppupeliin ja viimeiseen episodiin, niin saa vapaasti valita mitä hahmoja käyttää, saatavilla olevista. Sitä ennen pitää kestä kyllä aika paljon. Final Fantasy IV: After Years on monella tavalla tarinallinen peli. Vasta loppupuolella päästään oikeasti siihen todelliseen pelaamiseen kun hahmoista alkaa olla johonkin.

Grindaamista on luvassa ihan kunnolla sillä tämä peli lankeaa yhteen todella isoon syntiin. Ajoittain vastaan tulee yllätyskovia vihuja jotka ovat sitä sorttia jotka sen lisäksi, että ovat vaikeuspiikkejä, ovat vielä sellaisia kusipäitä jotka heittävät iskuja pari putkeen ja helposti alkavat vielä targetoimaan ne hahmot jotka saa juuri herätettyä henkiin. Aika ikävä paikka jos käytössä on vain kaksi hahmoa.

Pelaamista on maustettu monella tavalla mutta pakko todeta että se hahmonkehitys on kyllä parempaa myöhemmissä FF peleissä ja itse asiassa, se oli miellyttävämpää myös alkuperäisessä FFIV:ssä. Voi osittain johtua siitäkin, että pitää pitkään pelata heikoilla hahmoilla uudestaan ja uudestaan. Ymmärrän kyllä että on kulunut vuosia, mutta kun silloin ennen Cecil ja muut olivat siis ihan huippukovia tyyppejä, niin olisi heistä voinut tehdä tähän peliin heti kättelyssä vähän kovempia. Muutamien hahmojen kohdalla näin on kyllä tavallaan tehtykin.

After Years hyödyntää samoja paikkoja kuin edeltäjänsä, joten tuttuja paikkoja tulee vastaan paljon. Tosin muutamia paikkoja vähän ylikäytetään, sillä useat episodit sijoittuvat samoihin paikkoihin ja näin ollen samoja alueita joudutaan sahaamaan ees ja taas, joskus jopa yhden episodin aikana.

Se ravaaminen on aika ärsyttävää mutta siitä tekee kaksi kertaa pahempaa se, että luvassa on aika runsaasti niitä sokkeloisempiakin paikkoja joissa ei voi millään tietää että mistä ovesta pitäisi mennä tai mikä reitti vie eteenpäin. Ajoittain nimittäin ei haluaisi eteenpäin ennen kuin on käynyt läpi kaikki paikat. Tässä kohtaa pakko mainita, minimap, erittäin hyvä lisä, sillä edellisen pelin kanssa sitä ei ollut.

Mitä tulee peliin kokonaisuutena niin ne tärkeät palaset ovat kyllä omilla paikoillaan. Tietyt asiat olisi voitu tehdä kyllä toisinkin sillä ajoittain pelissä on ne omat selkeät heikkoutensa jotka eivät tee tästä pelistä yhtä hyvää kuin edeltäjästään.

Tarinallisessa mielessä kaikki toimii hieman paremmin, sillä monet asiat jotka alkoivat ensimmäisessä pelissä, jatkuvat tässä. Tässä puolessa olisi voitu kyllä mennä pidemmällekin, sillä se viimeinen kirsikka puuttuu kyllä tämän kakun päältä. Monet tarinakoukerot kun lopulta päättyvät sellaiseen tulkinnanvaraiseen asetelmaan, jota olisi voitu jalostaa pidemmällekin.

After Years on hyvä peli, mutta se olisi voinut olla parempikin.

Loppuhuipennus pelissä ei ole sieltä parhaasta päästä sillä vaikka tarinaa viimeisessä vihollisessa onkin, niin toteutus ontuu sillä aivan viimeinen muoto on ehkä rumimpia FF pahiksia koskaan ja sen lisäksi kyseinen ilmestys näyttää todella typerältä.

Yhteenveto

Final Fantasy IV: After Years on erittäin hyvä lisä alkuperäiseen tarinaan ja tämä on FF pelinä myös niitä parhaita. Tietyt kömpelyydet ja hiomattomuudet huomaa kyllä näin myöhempiä sarjan pelejä pelanneena, mutta kun ne jättää omaan arvoonsa niin saattaa hyvinkin huomata että kyseessä on pelisarjan parempia osia. Graafinen ulkoasu on samaa tasoa kuin aiemminkin ja tässä remake versiossa siinä on omat plussansa ja miinuksensa. 

Kokonaisuutena tämä on hankkimisen arvoinen peli, etenkin jos Final Fantasy IV kuuluu omiin suosikkeihin ja minulla kuuluu. Luvassa on hyvä tarina ja muutamia erinomaisia käänteitäkin.

+ Monta erinomaista hahmoa

+ Tarinallinen hämähäkinverkko

+ Monet parannukset

+ Minimap

+ Runsaus

+/- Grafiikka

- Typerät ratkaisut tarinassa ja pelattavuudessa

- Tuntuu aluksi pitkään hitaalta

- Ajoittainen/jatkuva ravaaminen

Arvosana: 8,2

Mahtava

Koko Final Fantasy IV kokonaisuus:

Arvosana: 8,5

Fantastinen