Taktinen fantasiaseikkailu joka on yllättävän koukuttavaa pelattavaa alusta asti ja kestää loppuun, saaden myös katumaan tehtyjä päätöksiä ja toivomaan, että pelissä olisi ollut enemmän mekaniikkoja rikastamassa kokonaisuutta ja tarjoamassa enemmän syvyyttä. Mahdollisesti myös vielä kattavammalla ääninäyttelyllä ja tarinankerronnalla.

Yksisarvis ylivaltias

Todella koukuttava peli monella tavalla, mutta kokeiluversion ja demon yhdistämisen kautta tämä peli ehti vaiheeseen jossa ne harmillisesti heikommat puolet alkoivat nostaa päätään, joten tämä ei automaattisesti kestä loppuun asti, mutta vaikuttaa silti sen verran lupaavalta, että siitä voisi nyt ottaa ajan kanssa selvää.

Tarina alati kasvavalla määrällä hyvin tehtyjä hahmoja

Tarinallisesti peli toimii oikein hyvin ja alkaa suht vikkelästi. Valtakunta vetelee viimeisiään kun vihollisarmeija ei ole enää vain porteilla, vaan niiden sisäpuolella. Kaikkien liittolaisten hylättyä soturikuningatar Ilenian, tämä antaa luottoritarilleen Josefille viimeisenä käskynään ottaa prinssi Alain huostaansa ja viedä hänet turvaan luhistuvasta kuningaskunnasta, jotta kuninkaallinen suku ei sammu. Intron aikana seurataan pääasiassa tarinaa ja kaikki on aluksi täysin automatisoitua, mutta hiljalleen kaikki oleellinen tulee kyllä pelaajan tietoon hyvässä rytmissä, samalla aikaa kun tarina alkaa siitä pisteestä jossa pelaaja alkaa ohjata aikuistunutta prinssi Alainia ja tämän joukkoja vuosia intron jälkeen.

Tarinankuljetus toimii pelissä erittäin hyvin. Päätehtävissä on hyvä rytmi, lisää käytettäviä hahmoja tulee erittäin hyvässä tahdissa lisää ja tarinaa rikastetaan kokoajan. Valtava osa tarinaa ovat juurikin ne monet erilaiset hahmot joita pelaaja kohtaa matkan aikana ja pystyy rekrytoimaan, tai mestaamaan, jos olivat vihollispuolella. Tässä tulee eräs pelin suurista valintaosista, sillä pelaajalla on mahdollisuus rekrytoida kattavasti monet hahmot joita kohtaa ja tarinassa ei ole käytetty ihan kaikkia ammuksia mitä olisi ollut, kun otetaan huomioon mitä kaikkea mahdollisuuksia tässä suhteessa on. Eri hahmojen suhteet voimistuvat kun he taistelevat yhdessä, tai ruokailevat yhdessä. Tämä on erinomainen osa kokonaisuutta, mutta harmillista tässä on lähinnä se, että nämä osuudet eivät ole toteutettu samalla laadulla mitä monet tarinapätkät on. Niissä ei ole ääninäyttely ja kerronta tapahtuu pelimaailmahahmoilla, joiden yksityiskohdat ovat aika pieniä, eivätkä tuo tiettyjen hahmojen puolia kunnolla esiin. Siltikin, nämä ovat sellaisia erinomaisia tapoja tuoda peliin lisää sisältöä.

Peli on tarinaosuuksissa täysin ääninäytelty ja tyylillisesti mieleen tulee Grand Kingdom, joka on ulkoasultaan todella hienon näköinen, ja pelattavuudessakin on paljon samaa. Ääninäyttely on erityisesti iso juttu, sillä sen vuoksi peliä on kiinnostavampaa seurata ja kokonaisuus tuntuu eloisammalta. Avainhahmot on tehty erittäin hyvin ja graafisesti peli näyttää erittäin hyvältä. Hahmojen tapauksessa päähenkilö Alain, tämän parhaat kaverit taistelija Lex, papitar Scarlett ja tunnollinen sotilas Chloe sekä oppi-isä Josef toimivat kaikki erinomaisesti, näyttävät todella hyvältä ja ovat toiminnallisessakin mielessä sopivan erilaisia. Viitetan hahmojen suhteiden syventymiseen, pelissä on myös eräänlainen romanssipuoli, joka tulee vastaan aivan lopussa ja valinnaltaan se on hyvin haastava, koska erilaisia hahmoja tulee matkan varrella paljon vastaan ja monet erottuvat joukosta erittäin onnistuneesti. Tämä romanssikohtaus on omiaan todella voimistamaan sitä, miten erilaisia jotkut hahmot todella ovatkaan.

Sanotaan että hahmojen kanssa ei olla menty siihen pisteeseen mitä Fire Emblemissä oli, vaikka tässä olisi ollut siihen erittäin hyvät mahdollisuudet. Päähahmo valitsee tietyssä pisteessä itselleen puolison, mutta on harmillista että sivuhahmojen suhteita toisiin ei voi kasvattaa syvällisemmiksi joka romanttisessa tai aseveljellisessä mielessä. Tiettyjen hahmojen tarinakaaret kuin huutavat sitä, mutta sivuhahmot eivät pariudu, vaikka heidän ystävyys-suhteensa syvenevätkin pelin edetessä. Kaikilla ei kuitenkaan ole sivutarinoita kaikkien kanssa.

Taistelijoita on mistä valita

Automaatio nopeuttaa ja suunnittelu helpottaa

Varsinainen pelaaminen tapahtuu karttanäkymässä jossa siirrellään yksiköitä pelikentällä ja pyritään toteuttamaan tavoitteet joita jokaisessa kentässä on määriteltynä. Hahmot liikkuvat kartalla kun vihollisia osuu kohdalle, niin yksiköt taistelevat. Aluksi melko tylsää on se, että taistelut etenevät omalla painollaan ja pelaajan hommana on enemmänkin etukäteen mikromanageroida kaikki kuntoon, sen sijaan että Grand Kingdomin tavoin otettaisiin aktiivisempi ote toimintaan. Lisäksi taisteluun on tuotu mukaan tiettyjä aivan tarpeettomaia hidastuksia jotka vain pidentävät tiettyjä tilanteita, kun viholliset pakenevat vääjäämätöntä tappiotaan. Tämä tietysti toimiin myös toisin päin, mutta yksi niitä asioita joka vain lisää sitä aikaa, kun pelaaja katsoo tapahtumien etenemistä ilman että itse tekee juuri mitään. Tämä automatisointi on kuitenkin pitkässä juoksussa erittäin hyvä asia, varsinkin kun taistelun voi kokonaan ohittaa ja lopputuloskin on selvillä etukäteen. Taistelun katsominen tosin voi antaa osvittaa siitä että mikä ryhmädynamiikassa ei toimi ja mitä voisi parantaa. Muuttujia tulee nopeasti niin tuhoton määrä että pelkkä joukkueiden optimointi voi imeä ison osan ajasta pelin kanssa. Tietyllä tavalla se on hyvin koukuttavaa, mutta kaikkien taktiikoiden mikromanagerointi syö hieman mielenkiintoa kokonaisuudesta ja paljon hauskempaa on kehittää hauskoja ryhmäkokoonpanoja, kuten täysi eläinjoukko, tai täysi ratsujoukko, tai sitten omat suosikit, kaikki samassa ryhmässä.

Karttanäkymässä kaikki näyttää kuin isolta pelilaudalta jossa toimintafiguurit seikkailevat. Yksikössä on johtaja ja tukihahmo joista tukihahmo näkyy pieneä ja johtaja isona, mikä selkeyttää että kenen yksikkö on kyseessä ja ketä siihen kuuluu. Lähemmin katsottuna peli näyttää myös erittäin hyvältä ja hahmot sopivat eloisilta tietyllä animevivahteisuudellaan. Karttanäkymässä on tehty monia pelillisesti järkeviä ratkaisuja, mutta samalla myös jokusia outoja tyyliseikkoja hahmojen ulkoasussa. Lex esimerkiksi on karttanäkymässä ruskeatukkainen, vaikka hahmo on punatukkainen muutoin. Johtavan hahmon ja tukihahmojen valinnat määrittävät myös suunnattomasti sitä, että mitä yksikkö pystyy tekemään. Lentävä johtava mahdollistaa yksikön lennon, mutta se on vaivattomampaa, jos kaikilla joukossa on siivet. Sama pätee hevosiin ja pelin edetessä vaihtoehtoja on kokoajan parempiin kokoonpanoihin. Puhumattakaan että alkupuolen hahmoille on tarjolle kehittyneempiä hahmoluokkia, sillä metsästäjästä tulee tarkka-ampuja, papista piispa ja miekkataistelijasta miekkamestari.

Strategiapelien tavoin yksiköiden liikkuttelu ja oikean yksikön käyttö oikeaan aikaan on isossa roolissa. Tietyt hahmot ovat erittäin tehokkaita tiettyjä vastaan ja heikkoja toisia vastaan. Monipuolinen joukko pystyy ottamaan yhteen mitä erilaisempien viholliskokoonpanojen kanssa, mutta monesti tietyn taktiikan joukko pystyy todella pyyhkimään pois vihollisjoukkoja, joiden heikkouksia pystytään hyödyntämään. Pelin edetessä resursseilla pystyy lisäämään hahmojen määrää joukkueessa, mikä tehostaa joukon voimapotentiaalia. Varsinkin loppupuolella vastassa on todella haastavia kokoonpanoja ja silloin viimeistään huomaa että vaikka tietty kokoonpano olisi erittäin hyväksi koottu, se ei pärjää ihan kaikkea vastaan vaivattomasti, minkä vuoksi monipuolisuus on valttia.

Oma roolinsa kokonaisuudessa on myös valmistautumisessa taisteluihin. Eri yksiköt liikkuvat eri tahtiin ja tämä tuo etäisesti mieleen Soul Calibur III:n Chronicles of the Swordin. Eri hahmoilla on myös erilaiset tekniikat joita käyttää sillä vaikka kaikki hahmot hyökkäävät niin toiset parantavat, toiset ovat parempia etulinjassa ja toiset takalinjassa. Erittäin oleellista kokonaisuudessa on myös yksikön kokoonpano, jotta eri hahmot tukevat toisiaan. Tietyt hahmot tietyssä paikassa ovat tärkeitä sillä varas etulinjassa pystyy väistämään vihollisten hyökkäyksi, kun taas ritari takalinjassa tekee selvää jälkeä jalkaväestä vihollispuolella. Yksiköiden luonti on yksi osa mikromanagerointia, samalla tavalla kuin oikeiden yksiköiden hallinta taistelukentällä. Koska toimintoja on vain tietty määrä taistelussa, joutuu taisteluita käymään läpi enemmän kuin olisi paikoin tarpeen. Tätä puolestaan merkittävästi monipuolistetaan varusteilla, joita hahmoille voi antaa voimistamaan tiettyjä puolia.

Koukuttavaa pelattavaa pitkäksi aikaa

Unicorn Overlord on monella tavalla vaikuttava peli, mikä on strategiapelille oitis jo vähän isompi saavutus, koska itse en koe tämän genren pelejä erityisen kiinnostaviksi. Grand Kingdomin tavoin, Unicorn Overlord kuitenkin tekee jokusen asian todella hyvin ja samalla tavalla kuin Diofield Chroniclesin demo, myös tämän pelin demo onnistui aikanaan todella erottumaan joukosta ja vakuuttamaan että tämän pelin parissa voisi viihtyä pidempäänkin.

Vaikka itse pidänkin enemmän Grand Kindgomin kaltaisesta pelistä jossa suuri valikoima erilaisia hahmoja, joita vieläpä kustomoida, erilaisine hyökkäyksineen, niin tämä on omalla tavallaan toimivaa pelattavaa/seurattavaa sillä kattavasta hahmovalikoimasta löytyy taatusti useita suosikkeja. Loppupuolella peliä saattaa lähinnä harmittaa kun huomaa että jokunen demon aikana tehty valinta johti siihen että kaikkia hahmoja ei saanut osaksi ryhmää ja jokunen valinta myöhemmin pelissä, olisi voinut johtaa samaan. Tämä on niitä pelejä joka olisi kiinnostavaa pelata uudestaan New Game Plus muodossa, mutta kun tähän saa äkkiä upottaa sellaiset +30 tuntia ainakin, niin sanoisin että sellaista aikaa ei tähän varmaan tule käytettyä. Lisäksi tämän tyyliset pelit eivät sellaisella perinteisellä NG+:lla toimi, mutta helpottaisi uutta pelikertaa kummasta tietää kaikki niksit ja vastaavat. Puhumattakaan että osaisi käydä pelialueet läpi oikeassa järjestyksessä.

Omassa genressään tämä on ehdottomasti niitä parempia pelejä ja vaikka kokonaisuudessa on useampi sellainen asia joiden kanssa suoraan harmittaa että pelissä ei olla menty pidemmälle niiden kanssa. Pääroisto on tosin astetta tylsempi tapaus, kun ottaa huomioon mitä kaikkea on tullut vastaan ennen sitä. Varsinaisia heikkouksia pelissä ovat lähinnä näpeistä karkaava mikromanagerointi mikä alkaa tietyssä vaiheessa suoraan kyllästyttää ja sitten on pelin suht heittelehtivä vaikeustaso. Tietyssä vaiheessa pelissä alkaa olla erittäin hyvä flow, jolloin tietää kaikki suurimmat niksit ja osaa oikeasti pelata peliä, mutta paikoitellen pelin hivenen epäselkeä "oikea reitti" johtaa tilanteisiin jossa ollaan vähän haastavammassa yhteenotossa, kun kartalta ei löytänyt niitä helpompia yhteenottoja, vaan enemmänkin niitä haastavampia.

Kokonaisuutena Unicorn Overlord on poikkeuksellisen hyvä strategiapeli joka tarjoaa runsaasti pelattavaa hyvällä ulkoasulla, toimivalla tarinalla ja suurella määrällä muuttujia. Joskin, peli olisi voinut olla vielä parempi, jos siinä olisi tehty asioita vielä pidemmälle taistelun ulkopuolella ja enemmän pelin hahmoja hyödyntäen.

Yhteenveto

Unicorn Overlord on hyvä yhdistelmä roolipeliä ja taktiikkapeliä jossa pelaaja kokoaa omat ryhmänsä toinen toistaan paremmista pelihahmoista joita tulee kokoajan lisää pelin edetessä. Graafisesti peli on erittäin hienon näköinen ja ääninäyttely on kattavaa tiettyyn pisteeseen asti. Tarina voisi olla paikoin paremmin rytmitetty ja vaikeuspiikeiltään hiotumpi ja hahmojen taktiikoiden kehitys on monesti suht turhauttavaa, vaikka siinä puolensa onkin. Kokonaisuutena peli on todella koukuttava ja laadukkaasti tehty tietyistä turhauttavuuksista huolimatta, mutta se on myös oikealla tavalla nopeutettua, mikä vain lisää pelin koukuttavuutta.

+ Koukuttava taktinen pelattavuus

+ Graafisesti kivan näköinen

+ Monta erinomaisesti tehtyä hahmoa

+ Automatisoidut taistelut

- Hahmojen taktiikoiden säätely ja mikromanagerointi

- Vaikeuspiikit ja heittelehtivä rytmitys

Arvosana: 7,8

Erityinen