Quantum Break on pitkään ollut yksi näitä pelejä joka on ollut itsellä Steamissa toivelistalla, mutta ei ole missään kohtaa tullut hankittua ja pleikkarin puolelle sitä on ollut suht turha odottaa. Remedy on varsinkin Sami Järven pelien tapauksessa aina ollut luottopelaaja ja pääasiassa kaikki mitä tästä pelistä olen etukäteen nähnyt on ollut hyvin lupaavaa.

Kvanttimurros

Remedyn peleistä monet ovat itselle erittäin tuttuja, voisi sanoa että kaikki joissa Sam Lake on ollut mukana, on tullut pelattua tai Death Rallyn tapauksessa, kokeiltua. Taso on Remedyn peleissä erittäin korkea sillä juurikin Death Rally poislukien, yhtäkään huonoa peli ei ole tullut heiltä vastaan ja Death Rallykin oli se ensimmäinen, jolloin moni asia on vieä hakusessa. Oli sitten kyse Max Paynestä, Alan Wakesta tai Controllista, niin sarjat ovat olleet toinen toistaan parempia ja kun Quantum Break sijoittuu niiden keskelle ilmestymisessään, en odota siltä yhtään vähempää.

Mike Weston, Hanhenrasva Bill ja Jesse Fayden aikahypyssä

Peli on Remedylle tyypillisestä toimintaa yhdistettynä paikoin hyvin moniulotteiseksi kehittyvässä tarinassa, jossa teemana tällä kertaa on aikamatkustus ja sen monet nyanssit. Päähenkilö Jack Joyce (roolissa Shawn Ashmore: The Following, X-Men ja Alan Wake II) saapuu tapaamaan vanhaa ystäväänsä Paul Serenea (roolissa Aidan Gillen: King Arthur: Legend of the Sword, Game of Thrones ja Amongst the Wolves) jolla on suuria uutisia. Paul on pitkään työskennellyt samassa laajassa projektissa kuin Jackin veli William (roolissa Dominic Monaghan: Taru Sormusten Herrasta ja X-Men Origins: Wolverine) ja projekti liittyy vahvasti aikamatkustamiseen. Kun kaikki ei sitten menekään suunnitelmien mukaan, päätyy Jack tilanteeseen jossa hän saa alati lisääntyviä kykyjä hallita aikaa, Paul on äkkiä vastapuolella omilla supervoimillaan ja mukaan kokonaisuuteen liittyvät pian myös enigmaattinen pukumies herra Hatch (roolissa Lance Reddick: John Wick ja Horizon: Zero Dawn) sekä Monarch Solutions bisnesimperiumin agentti Beth Wilder (roolissa Courtney Hope: Control ja Alan Wake II).

Tarinassa on runsaasti erilaisia nyansseja ja muuttujia jotka isona kokonaisuutena kertovat erittäin järkevästi rytmitetyn ja kerrotun tarinan jossa aikamatkustus on paikoin selvää Paluu Tulevaisuuteen kamaa yhdistettynä Aikahyppyyn eikä itsellä osunut silmään mitään selkeitä ristiriitaisuuksia, mutta tässä tarinassa monet asiat osataan myös selittää muutamilla selkeillä säännöillä siitä, että kaikki on valmiiksi kirjoitettua. Se ei tässä pelissä ole vielä mitään ilmiselvintä metaa, mutta Alan Wake II:ssa vastaavaa ei enää edes yritetä peitellä. Itse olen pelannut Alan Wake II:n ennen tätä, mutta peli on ilmestynyt vasta paljon myöhemmin ja sama pätee myös peliin Control. Shawn Ashmore ja Courtney Hope molemmat ovat nyt jo enemmän tai vähemmän Remedyversen vakionaamoja, Hopen ollessa tavallaan Remedyversen kansikuvatyttö, sillä hän on ollut mukana Quantum Breakissa, Controlissa (päärooli) sekä Alan Wake II:ssa. Ashmore on enemmänkin tehnyt paluun Alan Wake II:ssa ja nähtäväksi jää että jatkaako hän yhteistyötä Sami Järven kanssa tulevassa Control II:ssa, tai mahdollisessa Alan Wake III:ssa. Puhumattakaan jostakin tulevasta Järven projektista. Oli sitten kyseessä Muumilaakso tai jokin hänen täysin oma ideansa.

Muutenkin näyttelijöiden suhteen Quantum Break on tasaisen laadukkaasti toteutettu. Jack Joyce on erittäin hyvä päähenkilö, Beth Wilder on erinomainen sivuhahmo joka varsinkin jälkimmäisellä puoliskolla saa merkittävästi enemmän syvyyttä. Lähemmäs shown varasta hahmo on kuitenkin pääroistona, paikoin Bond roistomaisena hahmona esiintyvä Paul Serene, joka hieman tuo myös mieleen Iron Man 3:n Aldrich Killianin. Aidan Gillen tekee mahdollisesti parhaan roolisuorituksensa koskaan, vaikka itse todella pidänkin hänen coolista ja humoristisesta roolistaan Hanhenmaksa Billinä Kuningas Arthur: Legend of the Swordissa. Parhaiten ehkä Game of Thronesin Pikkurillinä tunnettu Gillen on Serenen roolissa yhtä aikaa sopivan enigmaattinen, mutta myös paikoin hyvin sympaattinen hahmo hänen lähtöpisteensä ja päämääränsä huomioiden. Juuri tälläiset roistohahmot toimivat erittäin hyvin, sillä heidän päämääränsä käy järkeen. Samaa fiilistä mitä MCU:n Thanosissa on, sillä hänenkin ajatuksessaan oli tiettyä järkeä. Joyce on enemmänkin peruspätevä päähenkilö jolla ei ole kaikki vastauksia, vaan joka joutuu monesti soveltamaan lennosta, ilman että muuttuu Nathan Draken kaltaiseksi huuliveikoksi. Erottuu myös erittäin hyvin muista Remedyn päähenkilöistä.

Aika taipuu ja murtuu

Tyylikkyydestä peli vetää todella isot pisteet ja toiminnassa se kaikki näkyy paremmin kuin missään muualla. Toiminnasta näkee että se on ollut tavalla jos toisellakin protyyppi Controlin toiminnalliselle toteutukselle. Perusidea on kolmannenpersoonan räiskinnässä, joka sitten lähtee todella kehittymään näyttäväksi adrenaliinintäyteiseksi spektaakkeliksi, kun ammuskeluun heitetään iso liuta erilaisia ajanmanipulointikikkoja mukaan. Pelaaja pystyy luomaan aikakuplia joiden sisällä viholliset pysähtyvät ja jotka voi sitten nopeasti täyttää suurella luotisateella, tai vastapainona luoda itselleen suojakilven joka torjuu luoteja. Syöksykin löytyy, joka kehittyy aikajuoksuksi jolla taitaa matkoja nopeasti, vaikka vihollisten selustaan. Bullet time tyylinen ajanhidastaminen on myös mahdollista kun liitettynä syöksyyn. Max Payne vivahteitakin siis löytyy ja toiminnassa Quantum Break on kuin linkki Max Paynen ja Jesse Faydenin seikkailujen välillä ja Jack Joycella on paikoin merkittävästi suuremmat voimat, joskin epävakaammat.

Epävakaus tulee esille pelin satunnaisessa tasohyppelyssä ja pienimuotoisessa pulmanratkonnassa, joka lähinnä kysyy oikean voiman käyttämistä joko pelaajan nopeuttamisessa tai ympäristön hidastamisessa. Nämä osuudet ovat usein aika nopeasti ohi, mikä on hyvä asia. Quantum Break ei valahda missään kohtaa selväksi pulmanratkonnaksi tai Uncharted tyyliseksi kiipeilyksi. Paikoin kiipeillään eri korkeuksilla ja vastaavaa, mutta reitti eteenpäin on yleensä erittäin selkeä ja flow ei katkea. Näyttävyys on näissä huipussaan enemmänkin toimintakohtaustyylisellä tilanteiden luomiselle jossa kaikki ympärillä on hajomispisteessään ja pelaaja yrittää päästä turvaan, ennenkuin aikalimbo ympärillä murtuu lopullisesti ja kaikki tulee ryminällä alas. Jackin ominaisuudet ovatkin enemmän ajan taittamista sopiviin muotoihin, mutta tarinassa taustalla olevat tapahtumat ovat hiljalleen menemässä siihen, että koko aika-avaruus murtuu lopullisesti.

Ammuskelu ja vihollisia vastaan taistelu on joka tapauksessa sitä pelin parasta antia, varsinkin kun käytössä on kaikki ominaisuudet ja tätä ammuskelu on osattu myös tietyillä tyyliseikoilla koristella juuri sopivasti lopulliseen muotoonsa. Yksi tälläinen asia on Max Paynesta tuttu viimeinen osuma, jossa viimeinen kuoleva vihollinen otetaan valokeilaan hidastuksen saattelemana. Suuremmasa käytössä olevat efektit kuitenkin ovat yksi merkittävä syy miksi toiminta on niin hauskaa. Aikakuplat murtuvat stressin alla kun luodit säröttävät niitä ja väri muuttuu kirkkaasti tummemmaksi. Jotkut aikaominaisuudet vääristävät näkymää ympäristössä erilaisilla efekteillä jotka ovat sopivan hillittyjä ja erilaisia, mikä korostaa sitä että pelaajalla on valinnanmahdollisuuksia taistelussa. Tähän päälle kun lisätään vielä hieman hahmonkehitystä, jolla pelaaja voi voimistaa ominaisuuskia entisestään, tukemaan omaa pelityyliään. Esimerkiksi aikakuplia voi luoda useamman kerralla, tai syöksyjä voi tehdä usemman putkeen, ennenkuin ominaisuus tarvitsee aikaa latautua.

Tietyt asiat jäävät lähinnä kivoiksi lisiksi

Quantum Break on yksi tälläinen peli jossa ei niitä kaikista selkeimpiä heikkouksia jotka ovat välittömästi ilmeisimmät. Peli ei ole liian pitkä, mutta ei myöskään liian lyhyt. Sen läpäisee noin 10 tunnissa mikä on Remedyn peleille melko tyypillistä, tai ainakin oli silloin kun QB oli uusi, nykyään ollaan menty eteenpäin. Tosin ero tämän pelin ja vaikkapa Alan Wake II:n välillä on siinä että AW2 on täynnä vapaaehtoista tekemistä avoimissa ympäristöissä ja myös Controlissa lääniä on enemmän mitä tutkia. QB on hyvin suoraviivainen peli jossa tiettyjen pisteiden jälkeen ei pääse edes taaksepäin, minkä itse huomasin ärsyttävän selvästi, kun yritin löytää tien keräiltävän esineen luo, mutta meninkin vahingossa eteenpäin. Tälläinen toimintaelokuvarytmi sopii tähän kokonaisuuteen hyvin, mutta johtaa tiettyihin ärsyttäviin asioihin aina välillä. Muutama vaikeuspiikkikin pelissä oli, joissa todella huomaa miten paljon kaikkien ominaisuuksien hyödyntäminen todella auttaa ja miten paljon kokemuspisteiden paikallistaminen kentistä helpottaakaan peliä, varsinkin loppuhuipennuksessa.

Paikoitellen efekteillä kikkailu menee myös hieman yli ja tietyt kohtaukset menevät jopa graafisesti epäselviksi. Tietty visuaalinen mössöytyminen on läsnä tässä kokonaisuudessa ja vaikka se onkin suht satunnaista, niin tietynlaisissa tilanteissa sen huomaa vähän liiankin selvästi. Voi tosin olla suunniteltu juttu kun maailma ympärillä vääristyy tietyssä osuuksissa merkittävästi enemmän kuin toisissa. Ajoittain se hieman häiritsee tiettyjä kohtuaksia mutta on melko pienimuotoinen seikka isossa kokonaisuudessa.

Eräs asia kuitenkin jää harmillisessti sivuseikaksi, nimittäin valintasysteemi. Näytösten lopussa pelaaja tekee tiettyjä A vai B valintoja jotka sitten muokkaavat hieman tarinaa, mutta nämä osuudet tuntuvat joko aivan viimehetken idealta, tai sitten tarpeettomalta lisältä, koska niillä on niin vähän painoarvoa isossa kokonaisuudessa. Muutokset tuntuvat paikoin olemattomilta ja vaikuttavat hyvin pieniin asioihin. Tästä päästään tosin TV-sarjaosaan kokonaisuutta, sillä Quantum Break rikkoi rajoja pelin ja tv-sarjan välillä. Tätä osuutta en itse päässyt juurikaan kokemaan, sillä jaksojen striimaaminen ei enää onnistunut, mikä saa miettimään, että se ei ole enää mahdollista, syystä tai toisesta.

Näistä monista heikommista osista huolimatta Quantum Break on ehdottomasti pelaamisenarvoinen toimintapeli. Koska taso Remedyn peleissä on niin korkea jo valmiiksi, on Quantum Break sitä vahvaa keskitasoa. Se on parempi kuin ensimmäinen Max Payne ja ensimmäinen Alan Wake, mutta varsinkin Alan Wake II ja Control ovat selvästi parempia pelejä. QB on siis pitkälti samalla tasolla kuin Max Payne 2, mutta itse pidän Max Payne 2:sta enemmän, koska sillä on nostalgia-arvoa, koska olen pelannut sitä enemmän ja ensimmäistä kertaa kauan sitten.

Yhteenveto

Quantum Break on pitkälti juurikin sellaista tarinallista ja pelattavuudellista laatua mitä Remedyltä voi odottaakin. Tarina jättää monet asiat avoimiksi mutta kertoo kuitenkin todella yhtenäisen ja toimivan aikamatkustustarinan erittäin hyvällä toiminnalla jossa ajanmanipulointi on isossa roolissa. Pelin hahmot ovat erittäin hyvin tehtyjä ja näyttelijät onnistuvat erinomaisesti omissa rooleissaan. Pituutta on melko sopivasti verrattuna moniin muihin Remedyn peleihin eikä peli ehdi muuttua tylsäksi, itseääntoistavaksi tai turhauttavaksi. Kokonaisuus ei ole Remedyn paras, mutta ehdottomasti pelaamisenarvoinen toimintaspektaakkeli toinen toistaan näyttävämmillä osuuksilla.

+ Toiminta monilla muuttujilla

+ Erinomaiset hahmot

+ Tarina

+ Näyttävä toteutus

- Satunnaiset vaikeuspiikit tai epäselvyydet

- Minisarja ei enää toimi

- Valintoja olisi voinut olla enemmäkin, isommalla vaikutuksella

Arvosana: 8,3

Mahtava