Teini-ikäiset mutantti ninja kilpikonnat ovat olleet erittäin vahva aihe peleissä aina NES ajoilta asti ja sieltä asti tämä aihe on puhutellut itseä todella paljon. Demo tästä pelistä teki heti vaikutuksen sillä peli yhdistää TMNT aiheen, Hades tyyliseen asetelmaan monilla juuri oikeilla tavoilla. Tämän hankinta olikin itselle lähinnä ajankysymys, kun odotin hieman, jos peli olisi ilmestynyt PS5:lle. Mitä se pian tekeekin.

Teini-ikäiset mutantti ninja kilpikonnat: Särötetty Kohtalo

Turtles peli Hades tyylisellä toteutuksella ei ole suoraan se mitä itse ensimmäiseksi ajattelen, mutta tämä peli toimii erittäin hyvin ja sen huomasi jo demon aikana. Splintered Fate koukuttaa samalla tavalla kuin Hades, on hyvin samalla tavalla rakennettu ja tarjoaa erittäin mielekästä sisältöä, tuttuja hahmoja ja paljon muuttujia toiminnassa, vaikkakaan ei ihan samalla mitalla kuin Hades. Splintered Fatea tullaan joka tapauksessa vertaamaan Hadesiin joka käänteessä.

Kilpparit vastaan Silppuri, kuten yleensä

Leonardo, Raphael, Donatello ja Michelangelo ovat jälleen vastakkain arkkivihollisensa Silppurin kanssa. Mestari Tikku kadonnut ja ei ole vaikeaa arvata että Silppurilla on jotakin osaa tässä. Veljekset lähtevät siis pelastusretkelle, tukijoukoissa April O'Neil ja robottikilppari Metalhead. Vastaan tulee tuttuja hahmoja niin liittolaisrintamalla, kuin roistopuolellakin, pomotaisteluihin kuuluu mm. aiheen vakiokaksikko Bebop ja Rocksteady. Tarina itsessään avautuu melko hitaasti, mikä on vähän ideankin pelissä jossa lisää tarinaa saa, kun pelin läpäisee uudestaan ja uudestaan. Muuttujia tulee lisää kun pelissä pääsee tiettyjen pisteiden ohi ja vaikka tarina ei olekaan mitään erikoista, niin se on kerrottu ja toteutettu erittäin onnistuneesti.

Peli on toteutukseltaan ja tarinankerronnaltaan juurikin sitä sorttia, mitä Hades. Peli on ääninäytelty, mikä on iso plussa ja hahmoilla on pari eri still kuvaa joiden kautta heidän tuntemuksiaan hieman esitetään. Välianimaatioita ei ole ja muuttujia ei ole samassa mittakaavassa mitä Hadesissa. Hahmoja ei ole käytetty yhtä monipuolisesti ja sisällöllisesti pelissä ei ole tarinaa samassa kokoluokassa kuin Hadesissa. Vaikka peli on supistetumpi monilla tavoilla, niin sen totetus on kuitenkin useammalla tavalla erittäin lähellä esikuvaansa. Pelillä on kuitenkin oma tyylinsä, mikä näkyy mm. siinä graafisessa ulkoasussa. Pelin tyylistä tulee ehkä eniten mieleen sarjakuvat aiheesta, sillä animaatiosarjojen suhteen tämä on kuin yhdistä useampaa. Kilpparit ovat kuin 2003 sarjasta, mutta April taas ei. Tämä sarjakuvamaisempi lähestymistapa on kuitenkin hyvä ratkaisu huomioiden miten pelikin on toteutettu.

Turtles aiheessa on heti paljon valmista materiaalia mitä käyttää, samalla tavalla kuin Hadesin asetelmassa, kreikkalaisessa mytologiassa on paljon erilaisia valmiita tarinoita ja hahmoja joita käyttää. Johonkin se raja on kuitenkin vedettävä kun luodaan tälläistä rogue-like kokonaisuutta jossa erilaisia alueita on vain noin kourallinen ja pomovihollisia ei juuri sen enempää, minibossit ovat sitten asia erikseen, mutta niiden kautta mukaan saadaan vähän lisää mahdollisuuksia. Splintered Fate käyttää tiettyjä avainhahmoja kuitenkin erittäin hyvin. Lopputaistellu on Shredderiä vastaan kuten on alusta asti selvää ja mukaan mahtuu useampi tuttu hahmoja josta päästään ottamaan mittaa. Mutta mukana on saatu myös pari astetta harvinaisempaakin hahmoja.

Pelin tapauksessa jää vain toivomaan lisää, koska nyt käytettyjä hahmoja on käytetty todella onnistuneesti mikä ei ole suoraan heikkous, vaan se kertoo jo jotakin siitä miten laadukas toteutus pelissä on ja miten paljon potentiaalia on, jos jatkoa jossakin kohtaa tulee. Hades ei koskaan tarvinnut jatko-osaa, mutta sai sellaisen kuitenkin ja pääasiassa aivan uusilla hahmoilla. Sanotaan että Turtlesin tapauksessa tästä aiheesta jatko-osan tekeminen ei välttämättä toimisi ihan samalla tavalla mutta olisi mahdollisuus. Voisi kuitenkin olla pelintekijöiden tapauksessa taktisempaa tehdä peli jostakin muusta aiheesta, jos haluaa käyttää tätä samaa kaavaa. Hades onnistui löytämään tavan jatkaa samassa kierteessä, mutta tässä tapauksessa se ei välttämättä onnistuisi kun päähahmoja ei ihan äkkiä vaihdeta. Pelille on tosin jo tullut DLC jonka kärjessä kilpparien kaveri, Casey Jones.

Tuttuja hahmoja, tuttuja ideoita ja laadukas toteutus

Pääasiassa peli on hack n slash tyylistä toimintaa ja jokainen neljästä kilppariveljeksestä on sopivan erilainen pelata. Oma ykkösvalinta on aina ollut Leonardo ja sitä se on nytkin, mutta tässä pelissä kannustetaan ja paikoin vaaditaan pelaamaan kaikilla hahmoilla, jos haluaa päästä käsiksi kaikkiin erikoisominaisuuksiin. Perustasolla pelihahmo pystyy lyömään joko kerran tai liikesarjalla ja kummallakin on etunsa. Hahmo pystyy myös tekemään syöksyliikkeen, johon voi yhdistää hyökkäyksen, tai joka voi toimia puhtaasti väistönä. Hyökkäykset lataavat erikosiohyökkäystä ja esinettä. Erikoishyökkäykset ovat hahmoilla omanlaisiaan ja esineissä on jokunen erilainen vaihtoehto. Perushyökkäys on kuitenkin se minkä päälle kaikki rakentuu. Pelissä on valtava määrä erilaisia taistelua tehostavia ominaisuuksia jotka taas yhdessä luovat mahdollisia synergioita ja avaavat mahdollisuuksia combo-ominaisuuksiin.

Tehosteet ovat Hadesista tuttuja juttuja ja vaikka niitä on merkittävästi vähemmän kuin Hadesissa, niin niillä peliin saadaan mukavasti lisää muuttujia. Vesi elementin kykypuulla voi lisätä hyökkäysten kantamaa ja tehostaa ensimmäistä hyökkäystä jos on hyökkäämättä hetkeen. Tuli elementin kykypuussa taas voi nostaa vahingontuottamista, jos elinvoima putoaa viimeiseen kolmannekseen, tai lisätä tulivahingoon lisätehosteen. Mukana on myös ooze elementti ja utrom elementti jotka ovat lähinnä hienoja sanoja myrkylle ja sähkölle. Pelin edetessä kuvioihin tulee myös valo ja pimeys joilla on omat lisänsä. Pimeys on hieman riskaabelia jatkuvaa vahingontuottamista, kun taas valo on enemmänkin puolustuselementti. Erikoistehostetia saa myös yhdistettyä niin syöksyy, kuin erikoisominaisuuteen kuin combon viimeiseen iskuunkin, joten muuttujia ja vaihtoehtoja on paljon ja niiden kaikkien selittäminen veisi pitkän hetken. Puhumattakaan erilaisista mahdollisuuksista ja synergioista kun niitä yhdistää toisiinsa.

Hahmoilla on yhteisiä ja omia kykyjä, mikä tekee eri hahmoilla pelaamisesta omanlaistaan. Selkeät ominaisuudet kuten elinvoiman määrä, hyökkäysvahinko, käytettävien syösksyjen määrä ja sitä rataa ovat kaikilla samanlaisia. Näiden päivittämiseen tarvitaan tietyn tason jälkeen esineitä joita saa kun voittaa pomovihollisia, osa kuluvia, osa pysyviä. Sitten on hahmojen omia ominaisuuksia. Tiettyjen hahmojen omantyyliset päivitykset vaativat tiettyjä esineitä päivittämiseen, joita saa haltuunsa vain pelaamalla tietyllä hahmolla ja tiettyyn pisteeseen asti. Näitä inspiroivia ominaisuuksia pystyy tällä tavalla jakamaan koko ryhmän hyödyksi. Leonardon ominaisuuksia ovat mm. Syöksyhyökkäykset ja master strike vahinko. Raphael taas korostaa kriittisen vahingon tuottamista.. Donatellon päivityksillä tehostetaan esimerkiksi esineiden käyttöä ja tukiyksikköjä. Michelangelolla taas tehostetaan multi-hit ominaisuuden käyttöä.

Yksi, tai vaikka kaikki neljä kilpparia

Pelissä on mukana myös moninpeli porukalla päästään antamaan turpiin vihollisille. Mahdollisuutena on sekä paikallinen moninpeli että verkkomoninpeli. Omalla kohdalla ei siitä ole paljoa kokemusta mutta pelkästään se tosiseikka, että se on läsnä pelissä, on valtava voimavara koska sitten kun on tarpeeksi kokemusta pelistä, voi sekoittaa pakkaa ja lisätä muitakin pelaajia rymistelyyn. Varsinkin pelin edetessä mukaan tulevien lisähaasteiden kanssa peli on nopeasti hyvin haastava, joten useampi pelaaja voi helpottaa kokonaisuutta merkittävästi, kun ei itse tarvitse miettiä kaikkia vihollisia. Puhumattakaan että tietyt kilpparit voivat käyttää tehokkaasti tiettyjä ominaisuuksia, joita itse ei välttämättä niinkään käyttäisi hyödykseen. Itse en ole tähän osaan peli tutustunut niin paljon että tietäisin mitä kokonaisuus toimii sitten käytännössä ja pystyykö jokainen täysin vapaasti päivittämään omaa kilpparia, vai onko kaikilla aina valittavana samoja tehosteita huoneiden lopussa.

Tosin tässä tapauksessa moninpelin pelkkä mahdollisuus tuo pelille oitis vähän samaa fiilistä mitä näissä peleissä oli aikanaan ja mitä Shredder's Revenge pelissä on todella tuotu takaisin. Yhteen vaiheeseen tämä mahdollisuus tuntui olevan täysin hukassa myös Turtlesien kohdalla, sillä Mutant's in Manhattan ei pitänyt sisällään mitään moninpelimahdollisuutta. Itse en juurikaan ala kyseenalaistamaan sitä miten moninpeli on toteutettu kokonaisuudessa, vaan enemmänkin että se on siellä. Toinen vaihtoehto on että sitä ei olisi ollenkaan ja samaten kuin Shredder's Revengessä, moninpeli tuo pelille oitis lisää arvoa ja vaihtelua. Toteutus tietysti sitten joko lisää tai vähentää sitä kiinnostusta mutta tälläisiä on sen verran monta nähty että se todennäköisesti toimii pelin mekaniikoilla, kun se pelattavuus on hyvällä tasolla yksinpelinäkin.

Hades-like ja erittäin hyvin tehty sellainen

TMNT: Splintered Fate ei yritä peitellä sitä että sen esikuvana on ollut mestarillisesti tehty indiepeli, Hades. Tässä on otettu mallia lähemmäs kaikista Hadesin ideoista ja vaikka toteutus ei ole yhtä hiottu kuin esikuvassa, niin tärkeillä osa-alueilla ollaan onnistuttu erittäin hyvin ja kokonaisuus on hyvin laadukas.

Tappio on opettamista, voitto on oppimista

Pelattavuudessa peli noudattaa tuttua Hades kaavaa jossa koko seikkailu aloitetaan aina alusta, mutta joka kerta vähän vahvempana kuin viimeksi ja kasvavalla määrällä tietoa kuin aiemmin. Tähän päälle vielä kattavat päivitys-systeemit ja peli koukuttaa melko tehokkaasti. Yksi pelikierros muuttuu äkkiä useammaksi ja yksi puolituntinen pariksi tunniksi. Hadesista poiketen pelissä ei ole samalla tavalla valinnanvaraa siinä, että mihin huoneeseen seuraavaksi menisi ja minkä sorttinen palkinto siellä odottaisi. Tässä pelissä mennään suoraan eteenpäin joko tavallista tietä, tai satunnaista haasteportaalireittiä ja palkinnot tulevat aina satunnaisesti. Siellä on joskus enemmän vaihtoehtoja, joskus taas säälittävän vähän. Useamman pelikierroksen jälkeen todella toivoisi Hadesista tuttua mahdollisuutta vaikuttaa enemmän siihen, että mitä oikeasti yrittää saavuttaa. Haluaako enemmän elinvoimaa, haluaako päivittää ominaisuuksia vai hankkia kokonaan uusia. Mutta positiivisena puolena, yhdellä kertaa nämä vaihtoehdot voivat tulla kaikki saataville, eikä se ole edes turhauttavan harvinaista, joten tämäkin metodi toimii, vaikka se onkin aina kolikon heittoa.

Toisto on iso osa kokonaisuutta ja se ei ollut mikään yllätys kun Hades tuli kuvioihin. Peli on haastava, mutta siinä on myös vaikeustason valintaa ja luvassa on sitä kautta lisää haasteita. Helppokin vaikeusaste tarjoaa haastetta loppupuolella ja vaikea taso haastaa pelaajan aivan omalla tavallaan, mutta myös palkintsee uudella tavalla. Pelissä on runsaasti sisältöä ja erilaisia muuttujia joka pitää eri pelikerrat omanlaisinaan ja tietty tuuriin perustuva rakenne taas korostaa sitä, että koskaan ei ole taattua että samat tehosteet saa uudestaan ja uudestaan, mikä taas tuo lisää mahdollisuuksia kokonaisuuteen. Monet erittäin hyvät synergiat ja combot saattaa löytää ihan vahingossa ja sitten niitä alkaa oikein kunnolla jahtaamaan siinä toivossa että saman yhdistelmän saisi uudestaan käyttöönsä.

Koska peli ei ole erityisen pitkä, on tälläinen rogue-like tyylinen lähestymistapa erittäin hyvä. Pomovihollisia on kourallinen, minipomoja samanverran per yritys, mutta minipomoissa on myös vaihtelua ja tiettyjä haasteita ei kohtaa joka kierros. Turtles fanina tässä kohtaa huomaa, että vaihtelua haluaisi vielä enemmän, koska Turtles hahmoja on niin paljon joita olisi voitu käyttää erilaisten ninjaminipomovihollisten sijaan, mutta monessa muussa Turtles aiheisessa pelissä tilanne on sama, että kaikkia hahmoja ei voida ängetä mukaan, jos pelin rakenne ei tue sitä ratkaisua. Lisäksi pomovihollisten on erityisesti tarkoitus olla selkeitä haasteita ja suuri määrä erilaisia muuttujia alueiden lopussa tekisi pelistä helposti entistä haastavamman. Tässä muodossa taisteluihin on helpompi varautua ja niistä on osattu tehdä haastavia oikeilla tavoilla.

Siellä täällä olisi ollut paranneltavaa ja koristeltavaa

Koska mukana on paljon sattumaa, ei koskaan voi täysin nojautua siihen että aina saa haltuunsa haluamansa tehosteet. Legendaariset tehosteet ovat melko harvinaisia ja vaativat jo valmiiksi tiettyjä tehosteita, joiden saaminen on tuurista kiinni. Tähän kun lisätään se, että pelissä voi helposti jäädä hankalaan asetelmaan jos jokin osa menee vähän penkin alle, niin aina ei pääse todella kokeilemaan tiettyjä tehokomboja, vaikka kuinka haluaisi. Pelissä olevilla artifakteilla voi tosin hieman kallistaa vaakaa tiettyyn suuntaan ja sitä kautta lisätä todennäköisyyttä sille, että saa edes tiettyjä elementtejä valittavakseen. Peli on lisäksi hyvin pihi parannustarvikkeiden kanssa ja vaikka tätäkin osaa pystyy tehostamaan pelissä, ei se tee pelistä helppoa helpollakaan vaikeustasolla.

Pelissä ei käytetä värejä yhtä hyvin edukseen kuin Hadesissa, jossa värien ja efektien ansiosta kaikki eri ominaisuudet onnistuivat todella erottumaan joukosta. Tuli nyt on yksi elementti joka selvästi erottuu joukosta ja kyllä ooze pinkillä värillään myös, mutta vesi ja sähkö eivät niinkään, minkä vuoski tuntuu että peli olisi hyötynyt suuremmasta määrästä värien käyttöä. Visuaalinen ilme on erittäin hyvä, mutta siitäkin huolimatta tietyt elementit tai erikoistehosteet helposti hukkuvat kaiken muun alle, jos käytössä on useampia tehosteita. Samaan ominaisuuteen voi olla vain kerralla yksi tehostet, esimerkiksi vain syöksyssä voi olla vain yksi tehoste, mutta jos syöksyn tehoste on tuli, niin se erottuu selvästi, toisin kuin vesi, joka samassa setissä vaikkapa erikoisominaisuuden tehosteena, ei välttämättä tunnu näkyvän yhtään.

Toisin kuin Hades, tämä peli ei tarjoa lähemmäs loputtomalta tuntuvaa määrää tarinaa ja erilaisia juonikuvioita joissa suhteet eri hahmoihin syvenevät syvenemistään ja tarinat etenevät vain pelaamalla kierroksia läpi. Hadesissa tämä toimi uskomattoman hyvin ja peli tuntui pitkän aikaa siltä, että siitä ei lopu materiaali koskaan, ei edes useamman läpäisyn jälkeen. Tämä peli loppuu tarinallisesti tietyssä vaiheessa, mutta saavutusten kanssa, pelattavaa riittää senkin jälkeen. Mutta Splintered Fate on paljon suoraviivaisempi kuin Hades mitä tulee tarinaan. Sama pätee myös jo mainittuun pelissä etenemiseen, sillä reittejä on aina yksi, suoraan eteenpäin ja muuttujia tulee lähinnä minipomotaisteluista. Jokaisella kilpparilla on kuitenkin oma erikoisominaisuutensa ja aloitustarvikkeensa, mikä tekee jokaisella pelaamisesta omanlaistaan. Varsinkin kun myös perushyökkäyksessä on oma flownsa, kun jotkut lyövät merkittävästi toisia nopeammin ja laaja-alaisemmin. Mikey lyö todella nopeasti ja ympärileen, kun taas Raph lyö pääasiassa suoraan eteenpäin ja Don lyö melko hitaasti.

Turtlesit tulevat taas

TMNT aiheiset pelit ovat nyt viime aikoina saaneet paljon enemmän uutta voimaa, kuin yhteen väliin oli. Ennen Shredder's Revengeä aihe oli heikoilla ja oikeasti hyvää peliä sai hakemalla hakea. Splintered Fate on toinen erittäin hyvä Turtles peli putkeen, ilman että se edes yrittää tehdä kaikkea samoin kuin beat em hengenheimolaisensa.

Turtles peli parhaasta

Shredder's Revenge perustuu selvästi ja vahvasti 80-90 luvun animaatiosarjaan joka oli omalla kohdalla myös ensimmäisiä koskuteuksia aiheeseen, kuten myös TMNT2: Arcade Game ja useat sarjakuvat. Splinterd Fate on kuin yhdistelmä tätä sarjaa sekä parasta TMNT sarjaa vuodelta 2003. April on kuin aiemmasta sarjasta, mutta Turtlesien tyyli on lähempänä 2003 sarjaa. Splintered Fatella on astetta omanlaisempi tyylins eikä se suoraan perustu mihinkään. Mutta se on ehdottomasti paremman näköinen ja kuuloinen, mitä viimeisimmät TMNT aiheen sarjat ja elokuvat, jotka ovat iha roskaa.

TMNT2: Battle Nexus suoraan PS2:lta, on edelleen se paras Turtles peli, mutta siinäkin on tietysti paljon nostalgia-arvoa ja sanoisin että Splintered Fate yltää tässä taistossa sitten toiseksi parhaaksi ohi Mutant Nightmaren (jatko-osa Battle Nexus pelille) puhtaasti siksi että tarjoaa erilaista pelattavaa ja todella laadukkaalla tavalla. Nämä kolme peliä ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan tasollisesti. Shredder's Revenge ei myöskään kauas jää koska laadukkaasti tehty peli sekin on ja yksi hauskimpia beat em up pelejä pitkään aikaan, todella hyvillä tyyliseikoilla ja retrolla fiiliksellä.

Splintered Fate on esimerkillisesti tehty Turtles peli joka on selvästi osannut ottaa mallia niistä paremmista peleistä ja välttää niitä typerimpiä virheitä mitä monet muut ovat tehneet. Se ei ole yhtä viimeistelty kuin Hades, tai yhtä syvällinen, mutta parempi kuin kaikki muut Hadesista mallia ottaneet pelit joita olen ehtinyt demon tai parin kautta kokeilemaan. Pelaamisen arvoinen Turtles peli ja aiheen faneille erittäin hyvin hankinta.

Yhteenveto

Teenage Mutant Ninja Turtles: Splintered Fate on erityisen hyvä peli. Se ei ole mestariteos kuten selvä esikuvansa Hades, mutta pääsee erittäin lähelle ja tekee tiettyjä asioita jopa paremmin kuin Hades, mutta ei kokonaisuutena ole yhtä viimeistelty. Visuaalisesta, ääninäyttelyllisesti, toiminnallisesti, tarinallisesti ja tunnelmallisesti peli on tehty erittäin hyvin, siinä on mukavasti muuttujia ja mielekästä pelattavaa. Toistoa on melko paljon, mutta se on odotettavissa tämäntyylisessä kokonaisuudessa. Toiminnasta on kuitenkin saatu mukavasti irti, pomotaisteluissa on monta hyvää ja kun mukana on vielä moninpelikin, löytyy paketista pitkälti kaikki mitä hyvä Turtles peli tarvitsee. Tärkeimmissä asioissa on onnistuttu joten aiheen fanit ovat ainakin tyytyväisiä.

+ Turtlesit

+ Silppuri ja monet tutut roistohahmot

+ Toiminta

+ Paljon pelattavaa ja kehitettävää

+ Laadukas toteutus monella tavalla

- Toistoa on paljon

- Tietyillä tavoilla melko rajallinen

Arvosana: 8,8

Fantastinen