Kingdom Hearts pelisarja on taatusti yksi omia suosikkejani. Pelisarja joka yhdistää Disneyn klassiset hahmot ja monet erinomaiset Final Fantasy hahmot. Rikas tarina ja valtava liuta toinen toistaan parempia maailmoja, hahmoja tarinoita ja pomotaisteluita.

Viime vuodet tekijät ovat vilautelleet kuvia ja videoita pelistä joka ilmestynee parin vuoden sisään. Sanoisin että jos käy mieletön tuuri niin ensi syksynä mutta realistisempi arvioon kuuluu vielä vuosi päälle. Kyseinen peli on kolmas Kingdom Hearts pääpeli joka on päätösosa Dark Seeker saagalle joka alkoi ensimmäisessä Kingdom Hearts pelissä. Lukuisia väliosia on tullut monille eri pelialustoille mutta viimeiset pari vuotta ne ovat löytäneet kokoelmapaketteina tiensä Sonyn PS3:lle ja PS4:lle.

Kingdom Hearts 1,5, Kingdom Hearts 2,5 sekä uusin Kingdom Hearts: 2,8 kertovat koko tähänastisen tarinan. 2,8 pitää sisällään myös Kingdom Hearts 3:n alkuun johtavan prologin.

Tästä se kaikki silloin alkoi... mutta mitä jätettiin pois ensimmäisellä kertaa? Tässä on Kingdom Hearts, kaikkine osineen. Tästä tarina alkaa...

Kingdom Hearts Final Mix

Kingdom Hearts 1,5 part 1

HDRemix yhdestä Play Station 2:n parhaasta pelistä joka aloitti pelisarjan jonka kolmatta osaa odotettiin kuin kuuta nousevaamelkein 10 vuotta eikä se sitten lunastunut kaikkia odotuksia, lähellekään. Ensimmäinen Kingdom Hearts saapui PS3:lle mukanaan ne palaset jotka länsimaisesta versiosta oli aikanaankarsittu pois. Nyt siis käsillä on Final mix. Ja tietysti samalla kertaa Final Mix 2. Kutentekijät itsekin ovat sanoneet: Olisi vähän hassua olla tekemättä 2,5:sta, kun 1,5 on tehty.

Seikkailu jossa Disney ja Final Fantasy kohtasivat

Tarinaseuraa nuorta Sora nimistä poikaa (äänenä Haley Joel Osment) joka yhdessä parhaiden ystäviensä Rikun ja Kairin (David Gallagher ja Hayden Panettieri) kanssa asustaan pienen Destiny Island saaren lähituntumassa. Kolmikko kaipaa seikkailua ja he uskovat että kaikki ei voi olla yhden saaren ympärillä, ja he ovat siinä kohtaa oikeassa.

Mystisten Heartless/Sydämmentön olentojen vaikutuksesta kolmikko joutuu eroon toisistaan ja tempautuu mukaan värikkääseen seikkailuun jossa kuvaan astuvat lukuisat Disney hahmot sekä Final Fantasy hahmot. Tässä on seikkailu joka on sitä parasta antia. Sora päättää etsiä ystävänsä ja saa siinä avukseen velho Aku Ankan ja ritari Hessun sekä mystisen Avainmiekan /Key Bladen. Aku ja Hessu puolestaan etsivät kuningas Mikkiä. FF puolella vastaan tulevat mm. Squall "Leon" Leonhart sekä itse miekkamiehistä paras, Sephiroth.

Tarina Kingdom Heartsissa on laaja ja täynnä hyvin tuttuja hahmoja ja maailmoja jotka ovat toinen toistaan parempia ja laajempia. Maailmoja on Tarzanista Painajaiseen ennen joulua ja hahmoja aina niistä klassisimmista hahmoista vähän uudempiinkin. Juoni puolestaan on kuin mistä hyvänsä fantasiatarinasta. Nuori sankari tehtävänä pelastaamaailma, mutta Kingdom Hearts kertoo tarinan niin hyvin että kaikki tuntuu tuoreelta. Tarinasta ja juonesta voi sanoa että se on laaja, täynnä yllätyksiä ja lopussa odottaa lopputaistelu joka on jatko-osassa vedetty jokaisella mahdollisella tavallan paremmaksi.

Ennen tätä käydään kirjoittamassa niitä klassisia Disney tarinoita uusiksi kun Soran johtama kolmikko saapuu paikalle kun tarinoita vielä kirjoitetaan. He tosin eivät ole ainoita jotka ovat paikalla.

Erinomainen aloistus erinomaiselle pelisarjalle

Mutta mitäpä olisi tarina ilman toinen toistaan parempia hahmoja. Omista FF suosikeista ne kaksi parasta ovat mukana, toinen jo alkupuolelta asti. Disney hahmoja tässä pelissä riittää ja he kuulostavat siltä miltä heidän pitääkin ja FF hahmot ovat myös juurikin sellaisia kuin heidän pitääkin ja monet näistä seikoista ovat jääneet. Ääninäyttelyn puolella on todellisia helmiä ja samaa voi sanoa heidän ulkokuorestaan. Nopeana esimerkkinä Leon (äänenä David Boreanaz), joka kuulostaa ja näyttää erittäin hyvältä. Niinkin hyvältä että tämän pelin jälkeen itse hankin aikanaan Final Fantasy VIII:n.

Hahmoissa ei ole juuri valittamista ja heistä voi heittää vielä sellaisenkin kehun, että muutama hahmo joka oli alkuperäisissä peleissä liian nuoren oloinen, on tällä kertaa selvästi kypsempi. Tämä tosin luo pari pientä ristiriitaa sillä muutama FF hahmo taas on nuorempi kuin samassa pelissä oleva hahmo, joka on vanhempi. Mutta itse sanon että tämä ei ole juurikaan mikään miinuspuoli.

Squall/Leonon hahmoista ehkä kaikkein onnistunein, vaikkakin Sephiroth on heti ilmestymisestään asti juuri sellainen kuin hänen pitääkin, pelin vaikein vihollinen. Vihollisistapuhuttaessa täytyy taas kehua sitä miten hyviä loppareita on Disney pahiksista saatu aikaiseksi ja osa heistä on oikeasti haastavia jos tarinaa ahmii suoraan eteenpäin levaamatta hahmoja.

Hades, kapteeni Koukku, Cerberus ja Maleficent lohikäärme ovat todella upeita vihollisia ja kun taistelu räjähtää upean musiikin saattelemana, niin siinä on sitä eeppisyyttä. Taistelu myös päättyy hienoon viimeiseen hidastukseen jossa näkee viimeisen iskunsa. FF perinteeseen kuuluen myös Kingdom Heartsissa on monta salaista vihollista jotka ovatkin sitten aika kovia penteleitä. Mukana myös yksi aivan uusi hahmo jonka kakkosen pelanneet melkovarmasti tunnistavat, vaikka hän kulkeekin ilman nimeä.

Nostalgialla on oma roolinsa kokonaisuudessa

Nostalgiaa saa myös ihan pelkästään musiikeista. Kappale Simple and Clean on edelleen hyvä mutta ihan pelissäkin on toinen toisaan parempia kappaleita aina Squirming Evilistä Tarzanin taistelumusiikkiin ja One Winged Angeliin, suoreen FFVII:sta.

Tässä kohtaa täytyy myös sanoa että nostalgisessa mielessä on hienoa nähdä niitä kohtauksia joita nuorempana näki ensimmäistä kertaa. Etunenässä kohtaaminen miehen kanssa, jolla asemiekka. Että se taistelu on vaikea ensimmäisellä keralla.

Entäs pelattavuus, sillä sehän on niitä tärkeimpiä ominaisuuksia. No KH on tehnyt tämän hyvin yksinkertaiseksi. Hyökkäysnappeja onyksi. Tässä kohtaa moni miettii että aika yksitoikkoista, mutta ei välttämättä. Taistelu on toki suurelta osin hyökkäysnapin hakkaamista, mutta Soraa voi kehittää monella tavalla paljon tehokkaammaksi soturiksi. Hän oppii taikoja ja erilaisia lisäkykyjä kuten yksikertainen väistöliike tai suojaus. Nämä ominaisuudettuovat lisämaustetta taisteluun joka on jo valmiiksi erittäin hyvintehty ja toimiva kokonaisuus.

Pelaaja voi tuttuun roolipeli henkeen päättää mitä kaikkea Sora voi tehdä, vaikkakin tämä ominaisuus on aika simppeli. Mutta, valintojen tekeminen on tehty jo alussa, ja niin piilonokkelasti, että se vain luo tunnelmaa paremmin kuin monissa muissa peleissä. Minkä valitset: Miekan, kilven vai sauvan.

Sora tottelee ohjaus hyvin ja taistelu toimii hyvin. Kamera seuraa pelaajaa kivasta ja muutenkin hyvä fiilis pysyy. Aku ja Hessutulevat mukana ja ovat paikoitellen jopa hyödyllisiä, lisäksi toisen heistä voi vaihtaa kenttäkohtaiseen apuriin joihin kuuluvat niin Hirviö, Jack Skellington kuin Tarzankin. Jokainen on hieman erilainen sillä esimerkiksi Skellington on taikuri ja Hirviö berserkeri. Näistä hahmoista parhampia ovat juurikin Beast/Hirviö, Tarzan sekä Jack Skellington.

Erikoiskyvytjoita Sora matkalla oppii, ovat myös toinen toistaan parempia ja mitä tarkempi pelaaja on, sitä enemmän hän saa näistä kyvyistä irti sillä ajoitus on kaikki kaikessa. Loppupuolella Sora onmelkoinen hahmo, sillä matkanvarrella mukaan tulee kykyjä aina liitämisestä voimakkaisiin komboihin ja toinen toistaan vahvempiin loitsuihin, unohtamatta summon loistuja, joihin kuuluvat mm. Bambi, Simba ja Mushu.

Paljon muuttujia ja hyviä ideoita

Viimeistääntässä kohtaa pelaaja alkaa miettiä, mitä avain miekkaa hän käyttää. Aseita tässä pelissä ei lasketa yhden tai kahden käden sormilla, sillä niitä on valtava määrä ja niissä on eroja. Toisissa on korkeampi hyökkäys ja toisissa korkeampi taikuus. Omiin ehdottomiin suosikkeihini kuuluvat Oblivion, Oathkeeper, Pumpkinghead ja Lioheart. Sekä aivan uusi miekka, One Winged Angel, voitte vainkuvitella mistä sen saa.

Maailmoja tässä pelissä on suunnattomasti ja tätä kautta pelattava ei ihan heti lopu. Olympos Colosseum on yksi omia suosikkejani, koska siellä pystyy pelaamaan turnauspelejä joissa aika hyviä palkintoja ja toinen toistaan parempia loppareita, vaikkakin Hades Cupin viimeinen vihollinen on valtava pettymys.

Muistamaailmoista Halloween Town on todella upea ja toimiva paikka kaikessa Tim Burton maisessa synkkyydessään. Myös kapteeni Koukun laiva ja Hollow Bastion ovat hienoja ympäristöjä.

Maailmoissaon myös aika paljon etsittävää, sillä kaikki ei ole ihan näkyvillä. Maailmoissa on erivärisiä trinity merkkejä jotka saa avattua Soran, Akun ja Hessun yhteistyöllä. Osa näistä voi olla aika vaikeita huomata. Sitten ovat 99 dalmatialaispentua jotka ovathukassa, ympäri maailmoja.

Eräs hieno seikka tässä pelissä on myös se, kuinka muutaman taistelun voi hävitä tai voittaa ja lopputulos on erilainen, näitä voisiolla enemmäkin. Niitä oikeastaan toivoisi olevan enemmänkin.

Vaihtelu on monien Disney maailmojen kautta valtava. Halloween Town ja Tarzanin viidakko ovat täysin erilaisia, unohtamatta Liisan Ihmemaata, saati Arielin merenalaista maailmaa.

Final Mixin pieniä lisäyksiä

Mitäkö tässä paketissa sitten on uutta. Trophyja, niin, pokaalinmetsästäjille vähän työnsarkaa kyllähän siellä on pari ihan nokkelaakin saavutusta. Joukkoon kuuluu niitä kaikkein helpommin arvattavia, mutta myös oikeasti vaikeita. Kuinka nopeasti pystyt läpäisemään tämän pelin.

Pomotaisteluita olisi tosin voinut olla enemmänkin ja sitten olisin toivonut lisäänäitä taisteluita joita ei ole "pakko voittaa."

Lisää välinäytöksiä, mutta näissäkin on vähän kursailtu, niitä on aika vähän mutta nekin on laitettu aika hyviinpaikkoihin.

Pari uutta avainmiekkaa ja jokaiselle jotakin.

Lisäksi olin huomaavinani että musiikeissa oli muutoksia ja jotku tviholliset olivat eri värisiä ja tämä väri juttu ei sitten ole välttämättä positiivinen juttu, sillä pari vihollista olisi kyllä voitu pitää niissä alkuperäisissä väreissä. Mutta tämä seikka toimii toisinkin päin, sillä salainen vihollinen Phantom, on uusissa väreissä uskomattoman hieno, varmaan pelin tyylikkäimpiä Heartleseja.

Taitolista on sekin laajempi, sillä tällä kertaa vähän enemmän näitä kykyjä joita hahmot voivat oppia.

Sitten on Synthesis, tämä onkin sitten se seikka mikä on Square Enixilletyypilliseen tapaan vedetty kyllä jo vähän yli. Synthesis kysyy nimittäin tavaroita joita on todella vaikea hankkia ja osa näistä on sitten niin hermoja raastavia. Osa taas on erilailla kuin alkuperäisessä.

Muutamia "virheitä" on kyllä korjailtu, sillä tällä kertaaesimerkiksi välianimaatiot voi ohittaa.

Lopussakinon vielä vähän uutta tavaraa kun pelin pääsee läpi asti.

Ei mitenkään virheetön suoritus

Mikäs tässä pelissä on sitten huonoa, sillä täydellinen tämä ei ikävä kyllä ole.

No Synthesis karkaa lopussa käsistä, osa kentistä ja kohtauksista on tehty aika puolivillaisesti ja sellainen tietty hosumisen maku on läsnä tietyissä osioissa joissa Disney tarina kulkee taustalla (tämä on läsnä myös KH II:ssa ja paikoitellen vielä enemmän).

Sitten on niitä jotenkin typeriä seikkoja joista yksi nousee jälleen ikävästi pintaan.

Hades Cup. Miksi viimeinen vihollinen ei ole Hades? Miksi? Siihen ei ole mitään syytä eikä loogista perustetta. Tämä on omasta mielestäni siis jo iso moka, useammalla kuin yhdellä tai kahdellatavalla. Siis suhteellisen mitätön juttu vai? No ei minusta. Sitten on lisäksi näitä toinen toistaan pienempiä seikkoja joista naputtaa mutta isommat mokat ovat kyllä aika selvästi näkyvillä. Ne menevät kategoriaan: Vedetty liian pitkälle.

Viimeinen loppari on tyypillinen maraton. Vihollinen toisensa perään. Tässä ideassa ei ole mitään pahaa, mutta tästä ei vain ole tehty järin näyttävästi ja viimeinen taistelu on aika puuduttava eikä järin eeppinen. Tämä on korjattu kakkosessa, jossa on PS2:n eeppisin lopputaistelu.

Useimmiten häiritsevä seikka on se, että kamera on on/off liittolainen/vihollinen. Välillä kaikki on hyvin mutta toisinaan kamera heiluu ja pyörii niin rasittavasti ja niin typerissä kulmissa että tekee mieli heittää ohjain seinään.

Muutenkin tässä vaiheessa kaikki ne aiemmin enemmän tai vähemmän sivuutetut seikat nousevat nyt esille enemmän ja enemmän. Hades cup on vain yksi monista. Tässä pelissä on aika paljon kaikkea mikä mietityttää enemmän tai vähemmän. Esimerkiksi: Millä logiikalla Liisa/Alice on prinsessa. Etenkin enemmän kuin Ariel. Alice nyt ei omasta mielestäni ole juuri sellainen kuin prinsessasydän on.

Mutta monet näistä seikoista ovat aika mitättömiä, ns. naarmuja.

Yhteenveto

KokonaisuudessaanKingdom Hearts Final Mixon lähes täysin se sama vanha peli kuin aiemminkin, muutamillalisämausteilla, eli, loistava.

ValtakuntaSydän onnistuu juurikin siinä missä sen pitääkin. Peli tarjoaavaltavan määrän tutkittavaa ja löydettävää, unohtamattavaltavaa määrää erilaisia aseita ja kykyjä. Vihollisten määräon valtava, vaihtelun määrä on suunnaton ja laatu kestää alustaloppuun asti. Tietenkin osa kentistä ei ole niin hyviä kuin monetmuut, Monstro, mutta sitä kautta ne loistavat kentät ovat vieläentistäkin parempia. Grafiikka on kuin Square Enixillä yleensäkin,upeaa katsottavaa.

MikäliKingdom Hearts jäi aikoinaan väliin, niin nyt on hyvä hetkikorjata virhe ja hankkia tämä mestarillinen peli jonka tarinajatkuu edelleen.

Lopussaodottaa cliffhanger, mutta tällä kertaa se ei tunnu niin pahaltakuin aikoinaan. Koska nyt tietää miten tarina jatkuu.

Lisäksi. Kingdom Hearts 1,5 paketissa on mukana jatkoa, kuten Chain of Memories...

+ Paljon Final Fantasy ja disney hahmoja

+ Paljon Avainmiekkoja ja kykyjä

+ Laajuus tarinassa, maailmoissa ja vihollisissa

+ Pomotaistelut

+ Se laatu ja tunnelma

- Typerät ratkaisut muutamissa seikoissa

- Ajoittainen laiskuus

- Eikös tämä ole nähty aiemminkin

Arvosana: 9,4

Mestariteos

Kingdom Hearts: Chain of Memories

Kingdom Hearts 1,5 part 2

Chain of Memories jatkuu suoraan siitä mihin ensimmäinen Kingdom Hearts päättyi. Sora, Aku ja Hessu etsivät Mikkiä ja Rikua kunnes kohtaavat Pluton ja joutuvat lopulta oudon linnan luo. Tämä linna on Castle Oblivion ja pian kolmikkoa tervehtiin mustiin pukeutunut mies joka auttaa alkuun. Linnassa toimii korttisysteemi (joka on myös läsnä taistelussa) ja linnassa pätee myös eräs sääntö: "Saadaksesi jotakin uutta, on sinun menetettävä jotakin vanhaa." Kun nousee linnassa kerrosta ylemmäs, tapahtuu jotakin hyvin outoa ja tämä liittyy suoraan Soran muistoihin, joista linnan kerroksetkin koostuvat. Kaikkessa on kyse muistoista, mutta mitä mystinen organisaatio XIII ja linnanherra Marluxia oikein haluavat. Entä kuka on Naminen niminen tyttö. Mitä muistot ylipäätään ovat, ovatko ne palapeli vaiko ketju?

Nämä asiat ovat kakkosen pelanneille tuttuja juttua, sillä pelissä nähdään tuttuja kasvoja aina Axelista ja Naminesta alkaen. Uusin tuttavuuksiin kuuluvat mm. Oikeasti ilkeä tyttö Larxene, sekä viikatettava kantava ruusumies Marluxia, joka onkin sitten oikeasti todella hyvä pääpahis. Tuttuja hahmoja tulee vastaan aika paljon, sillä monet kentät koostuvat aiemmasta, mutta ne ovat Soran muistojen pohjalta rakennettuja, joten kaikki ei ole ihan niin kuin voisi olettaa.

Chain of Memories on hyvin käännetty peli. Se on aika tekstipainotteinen mutta onneksi mukana on sitä laadukasta ääninäyttelyä ja välianimaatioita jotka ovat tismalleen sitä tasoa mitä niiden pitäisikin olla.

Tässä huomaa hyvin miten paljon Soran äänenä toimivan Hayley Joel Osmentin ääni on muuttunut. Ääninäyttely on kaikesta huolimatta samaa tasoa kuin aiemminkin, eli siis todella hyvää. Välianimaatiot ovat myös kaunista katseltavaa ja tätä kaikkea korostaa hienosti tehty tarina joka onnistuu vielä aivan lopussa iskemään sen viimeisen naulan arkkuun. Ei tämä ole yhtä hyvä kuin Birth By Sleep, mutta silti erittäin hyvä.

Pelattavuudeltaan Ketju Muistoja on hyvin erilainen peli kuin ensimmäinen Valtakunta Sydän. Tässä pelissä taistelu hoidetaan korteilla. Koska itse harrastan mm. MTG:tä niin tämä ei ole järin vieras ajatus, vaikkakin se vaatii hieman totuttelemista ja ne aivan viimeisimmät kikat saattaa oppia vasta sitten kun pelistä on hoidettu jo iso palanen.

Yksinkertaisimmillaan pelissä valitaan kortti joka tekee asian X, kuten esimerkiksi lyö miekalla tai tekee loitsun. Näistä korteista rakennetaan pakka jolla hoidetaan taistelut. Maailmoissa Sora liikkuu aivan normaalista mutta kun hän törmää viholliseen niin alkaa taistelu FF-tyylisesti eristetyssä alueessa. Tämä taistelusysteemi kehittyy mitä enemmän hahmo kehittyy sillä tasojen kautta voi tehdä yhtä kolmesta asiasta. Hankkia lisää HP:tä, kasvattaa pakan kokoa tai joskus opetella uusia komboja. Näitä komboja on tuhoton määrä ja kun päälle heittää vielä break-systeemin ja erikoiskortit, niin hätäisemmällä menee sormi suuhun. Kortit toimivat myös maailmassa ovien avaamiseen ja tietyllä kortilla on tietyt vaikutukset alueeseen, jotkut boostaavat vihollisia toiset Soraa ja jotkut tekevät jotakin aivan muuta. Tämä kaikki ei ole yhtään niin monimutkaista kuin se vaikuttaa. Ainakaan sitten kun peliä on pelannut sen pari tuntia.

Suurin ongelma on lähinnä se että kentissä on liikaa toistoa ja se käy helposti tylsäksi. No tämä oli alun perin kannettavan konsolin peli joten sen voi antaa osittain anteeksi. Levaaminen on myös paikoin työlästä, kunnes pääsee tiettyyn vaiheeseen ja tiettyyn skilliin, sitten se helppoa.

Chain of Memories tuo tiettyä vaihtelua tiettyyn pisteeseen asti, sillä aluksi tulee kokoajan uutta. Vauhti hidastuu kyllä ja paikoitellen peli saattaa tuntua vaikealtakin, mutta kaikkiin haasteisiin on helppoja ratkaisuja jotka paikoitellen saattavat vaikuttaa jopa hieman epäreiluilta. Tämä kaikki huipentuu uskomattomaan finaaliin jossa linnan valtias, Graceful Assassin ja hänen dahliansa ottavat Sorasta mittaa. Taistelu on näyttävämpi kuin Ansem, mutta ei niin näyttävä kuin Xemnas.

Sitten kun luulee pelin loppuneen, niin kuvaan astuu Rikun puolikas tarinasta. Niin, tämä ei ole pelkästään Soran show. Riku kulkee omaa reittiään ja kohtaa toisia hahmoja, jotka eivät kyllä ole yhtä hyviä kuin Marluxia ja Larxenen. Pääpahiksen virkaa toimittaa Ansem. Rikulla pelaaminen on karsitumpaa, Riku ei voi muokata pakkoja vaan pelaa sillä mitä hänelle on jaettu. Sorasta poiketen Rikulla on Duel ominaisuus ja Darkness jotka helpottavat matkan taittoa.

Mutta tarinallisesti tämä syventää kaikkea todella hyvin. Tämä osa tarinasta on ehdottomasti vaivan arvoinen ja lisää tämän pelin ikää kiitettävästi.

Se mikä on viimeinen kirsikka kakun päällä, on pelin tarinoiden yhtyminen. Tämä on tärkeä palikka Kingdom Heartsien joukossa ja tämän kautta pelaaja oppii lisää ja kaikki muuttaa vain paremmaksi. Lopussa tosin odottaa cliffhanger, mutta eiköhän suurin osa faneista tiedä, miten tämä jatkuu.

Kokonaisuudessaan Chain of Memories ei ole niin hyvä kuin Kingdom Hearts, mutta se on silti hyvä peli joka ei ole tehnyt asioita liian vaikeaksi, kun ideasta saa kiinni. Chain of Memories on hyvä osa HD Remixiä ja takaa että alkuperäinen KH ei ole ainoa syy tämän paketin hankkimiseen.

+ Tarina

+ Korttisysteemin laajuus ja valinnan vara

+ Loistavat hahmot (Marluxia, Axel…)

+ Tunnelma

- Kenttien tietty puuduttavuus

- Toisto

Arvosana: 7,8

Erityinen

Kingdom Hearts 385/2 Days

Kingdom Hearts 1,5 part 3

Tämä viimeinen osa 1,5:sta on oikeastaan vain välinäytökset pelistä, tässä vain seurataan tarinaa, ei osallistuta siihen. Hyvä niille jotka haluat tietää koko tarinan mutta eivät yhden pelin takia osta pelilaitetta.

Tarina seuraa Roxasia tämän ensimmäisistä hetkistä organisaatiossa, aina niihin viimeisiin hetkiin jotka toimivat aloituksena Kingdom Hearts II:lle. Roxas on organisaation uusin tulokas ja alkanut ystävystyä yhden organisaation parhaimman hahmon, Axelin kanssa, kun sitten organisaation tulee numero 14, Xion.

385/2 Days on tarinaltaan kuin monet aiemmatkin; Monimutkainen, täynnä yllätyksiä ja lopuksi, tekee Kingdom Heartsista entistä paremman pelisarjan, kun tarina syvenee entisestään. Mukana tarinassa tälläinen lähes Kingdom Hearts vakio, kolmen ystävyksen trio, jossa tietty toistuva asetelma aina ensimmäisestä pelistä alkaen.

Birth By Sleep loi uskomattoma vaikutuksen, kun tarina syveni. Tässä tapauksessa ei ihan samaa vaikutusta tule.

Axel on tämän jälkeen entistä parempi hahmo kun taas DiZ lähinnä huonompi. Muutenkin Diz hieman häirtisee ulkomuodollaan. Axelin tavoin myös Rikun tarina syvenee.

Eräs seikka mikä tässä tapauksessa nousee oitis esille on se, että kaikkia tarinaa eteenpäin vieviä osia ei ole kerrottu välinäytöksellä vaan joskus pelkällä tekstillä. En tiedä miltä kaikki tuntuu itse pelissä, mutta tässä perspektiivissä tämän voi kiteyttää yhteen sanaa: Laiskuus. Tämä häiritsee todella paljon. Ensin näet ensiluokkaisia välinäytöksiä ja sitten muutamia todella tärkeiltä tuntuvia osia näytetään ainoastaan tekstinä.

Mutta se tästä on pakko sanoa että lisänä 1,5 pakettiin, tämä on hyvä lisä. Vaikkei koko peliä pakettiin laitettukaan, niin tarinallisesti, tämä sopii pakettiin niin tikka tauluun. Hieno lisä, vaikka vähän laiskasti tehdyltä välillä tuntuukin. Mutta aluksi tämä on upea, kun koko organisaatio esitellään ja lopuksi, siinä on vain sitä silkkaa tyyliä.

+ Tarina

+ Animaatiojälki

+ Paljon hyviä hahmoja

- Ei mitään pelattavaa

- Tekstiosat

Arvosana: 7,0

Loistava

Kingdom Hearts 2 Final Mix

Kingdom Hearts 2.5 ReMIX Part 1

Peli alkaa prologi osuudella jossa ohjataan Roxas nimistä poikaa. 358/2 Days:n jälkeisiin tapahtumiin sijoittuva osuus jatkaa saagaa ja toimii tämän pelin opettelujaksona ja tämä jakso on ykköspeliin verrattuna todella surkea ja sen toivoisi vain loppuvan. Peli alkaa oikeasti vasta sitten kun päästään jatkamaan tarinaa, joka jatkaa Chain of Memoriesin tarinaa Soran mukana. Tästä alkaa mystinen tarina johon liittyvät pian monet vanhat tutut sekä monet uudet tuttavuudet. Final Fantasyn Leon, Cid, Yuffie, Aeris ja Cloud tekevät paluun ja uutena vahvuutena joukkoon liittyy Tifa. Disney puolella suurin osa on vanhoja tuttuja, mutta uusia paikkoja. Toki mukana on uusiakin kasvoja ja heidän mukaan uusia vihollisia. Vihollisjoukoa täydentävät mm. Scar ja Shan Yu.

Tuttuja hahmoja ja maailmoja ja uudella tasolla

Kingdom Hearts 2 on tarinallisesti loistava peli. Mystinen Organisaatio 13 on erittäin hyvin tehty syndikaatti jonka jäsenet paljastuvat pikkuhiljaa ja hahmot ovat todellakin toinen toistaan parempia. Mukanaan mahtuu niin värikäs joukko että tylsää ei tule ja huipulla, valon ja pimeyden välissä on Olemattomuuden mystinen mestari Xemnas, joka saattaa hyvinkin olla yksi parhaita päävihollisia koskaan, sillä viimeinen taistelu hänen kanssaan, on yksi pelimaailman eeppisimpiä, ellei se eeppisin.

Tarinan mukana uudelleen näytellään klassisia Disney elokuvia ja sanottakoon että muistoja tulee mieleen. Suurin miinus tässä pelissä tulee ikävä kyllä täältä. Joissakin osioissa vain tuntuu että tarinaan ei ole näiden uudelleen näyttelemisten kanssa panostettu toden teolla. Sanotaan että osassa sen näkee paremmin kuin toisissa. Sanottakoon että itse olin vähän pettynyt Leijonakuningas episodiin sillä vaikka Scar taistelu olikin tavallaan upea niin se jokin jäi silti puuttumaan, ehkäpä Jeremy Ironsin loistava ääninäyttely.

Vaikka tämä onkin pelin suurin miinuspuoli, niin se ei ole silti katastrofi, sillä monin paikoin nämä osuudet ovat hyviä samalla tavalla kuin aiemminkin. Silti on tavallaan sääli että ajoittain tuntuu että tarinan kerronta ottaa selvää takapakkia tietyissä osioissa eikä kokonaisuutta ole mietitty ihan loppuun asti. Tämäkin näkyy niin selvästi kun suurin osa pelistä on vain niin timanttista, tarinallisestikin.

Vaihtelua peliin tulee todella paljon sillä harvat maailmat näyttävät samalta. Pelissä päästään taistelemaan Hirviön upeaan Linnaan, Kiinan vuoristoille, tietokoneen sisuksiin, manalaan…

Tässä vaihtelussa on pari pientä haittapuoltakin.

Edellisen pelin Olympos Colosseum ei ole entisensä sillä nyt turnajaiset pidetään Haadeksen helvetissä, jossa exp:n kerääminen ei ole entisen veroista ja se on iso miinuspuoli, mutta siitäkin huolimatta nämä turnajaiset ovat todella hauskoja pelata.

Eräs asia myös nostaa tietyn videopeli kliseen ylös: Vesimaailmat ovat niitä huonoimpia. Tässä pelissä se todellakin pätee, mutta ei sillä tavalla kuin aluksi luulisi. Suuri syy on nimittäin se että Arielin maailmassa, aiemman pelin tarinajatkumo tuntuu todella sivuutetulta Ursula on kuin uusi tuttavuus ja taistelu on kuin suoraan aiemmasta

Toinen, tavallaan ok idea, on onnistuttu tekemään aika ärsyttäväksi, nimittäin Port Royal, vaikka siellä pelaaja pääseekin leikkimään itsensä Jack Sparrown kanssa niin viholliskattaus pilaa kaiken sillä piraatteja vastaan taistelu on ajoittain todella typerää . Ja miksi nimi on Port Royal, miksi ei Caribbean.

Avaimia nipuksi asti ja uusia temppuja vaikka kuinka

Avaimia (aseita) ja varusteita sekä kykyjä riittää pitkälle. Tällä kertaa bonuksia on myös näkyvämmin aseissa. Vaihtelu riittää, oli sitten soturi tai velho. Pelaaja voi luoda oman sankarinsa valitsemalla niitä kykyjä joita itse suosii. Muutoksien kanssa yksi on selvästi sellainen josta en pidä. Parannustaika (cure) vie tällä kertaa koko MP palkin ja se on silkkaa paskaa. Mutta muutoin taikuuspuoli on kunnossa sillä mukana on pari uutta jippoa, kuten tilanteentasoittaja Reflect.

Aseiden suhteen muutama on jälleen ylitse muiden, kokonaisuudessaan (Sleepin Lion, Oblivion, Ultima Weapon, Fenrir…) ja riippuen siitä mitä pelityyliä suosii.

Muutoksia on myös niissä pienissä asioissa, joskus ne ovat hyväksi ja joskus vain miettii että miksi tällainen asia piti karsia. Itselleni eräs tällainen on taistelun viimeinen isku. Pomotaistelussa kun vihu kuolee, niin peli hidastuu jolloin Sora voi vielä tehdä hidastettuna jonkin liikkeen, se oli pirun hienoa ja hauskaa. Tällä kertaa on otettu vähän toisenlainen idea joka lyö hidastuksen siihen kohtaan jossa viimeinen isku tulee ja mistä se tulee.

Kumpikin toimii omalla tavallaan erittäin hyvin. Suurimmat miinukset mitä pelissä ylipäätään on, ovat samankaltaisia kuin aiemminkin. Mutta muutoksien joukossa erittäin positiivisia ovat mm. Taistelu on monipuolisempaa, arkut avataan kolmiolla (vaikka kesken taistelun), pelihahmoilla on limittejä…

Varsinkin viimeisimpänä mainitut Limit iskut ovat todella hyviä lisäyksiä ja saavat kaikki hahmot vaikuttamaan erilaisilta, sillä heidän erikoishyökkäyksensä yhdessä Soran kanssa kertoo heistäkin hienosti jotakin. Täysin uusi työkalua on Soran kyky muuttaa muotoaan hybridivaihteilla.

Näitä vaihteita on kourallinen ja jokainen kehittyy eri tavalla. Punainen Valor on soturin muoto kun taas sininen Wisdom on velhon muoto. Näiden lisäksi on muutama muukin mutta ylväin on silti Trinity jossa kahden avaimen ja hopeisen värin saattelemana Sorasta tulee yksi voimanpesä. 2,5 tuo mukaan myös yhden upouuden vaihteen tähän värikkääseen joukkoon.

Toinen täysin uusi temppu on Reaktiokomento. Kolmiolla pelaaja pystyy oikeaan aikaan oikeassa paikassa aktivoimaan reaktiokomennon, joka on eräänlainen voimahyökkäys. Nämä hyökkäykset vaihtelevat vihollisittain. Itse koen nämä tavallaan isona plussana sillä ne ovat paikoitellen todella näyttäviä.

Taistelu on muutenkin monipuolisempaa kuin ykkösessä. Pelattavuus toimii erinomaisesti ja kamera seuraa (suurimman osan ajasta) moitteettomasti.

Laadukasta jatkoa myös taistelun ulkopuolella

Tunnelma on vahva jaksosta toiseen ja loppua kohden edettäessä peli sen kun paranee. Sorasta tulee parempi taistelija ja vaihtoehtoja tulee enemmän ja enemmän. Tekemistä riittää pitkäksi aikaa.

Vihollisten suhteen vaihtelua riittää sillä lähes jokaisessa maailmassa on omat viholliset joten vaihtuvuutta riittää. Koska mukana on niin Sydämettömiä kuin Taviksiakin, niin vaihtelua on vielä enemmän. Vihollisten suhteen yksi kohtaus on kyllä todella upea idea, nimittäin tämä 1000 Heartlessin armeija. Vaikka se onkin helppo kuin mikä eikä kaikkia 1000 vastaan pääse oitis taistelemaan, niin se on silti hieno kohtaus.

Vihollisten suhteen mukana on myös muutamia vanhoja tuttujakin, sillä onhan mukana myös tuttuja pomovihollisiakin. Ja pomoista puheen ollen.

Pomotaistelut ovat todella hyviä aivan alusta asti. Mutta heikkous on myös tässä sillä koska monet pomoviholliset ovat niin upeita, niin he heikommin toteutetut näkyvät paljon selvemmin.

Sanotaan että tässä pelissä pomotaistelut ovat myös aika helppoja, sillä lähes jokaiseen taisteluun löytyy muuttuja jolla taistelu muuttuu helpommaksi. Tässä kohtaa reaktiokomennot saavat taistelut astetta eeppisemmiksi. Pomotaisteluiden suhteen täytyy sanoa että mustakaapuiset Organisaation jäsenet ovat erittäin hyvin tehtyjä, etenkin kun mysteeri pysyy. On aina hauskaa odottaa että millainen henkilö hupun alla onkaan, etenkin eräs joka on hyvin koominen hahmo ja todella bad ass.

Kuten jo aiemmin tuli mainittua, viimeinen taistelu, on eeppinen. Vaikka aiemmat taistelut kuinka iskisivät, niin viimeinen on silti se kaikkein hienoin ja tässä pelissä on matkan varrella aika upeita taisteluita.

Mukana on myös totta kai Final Fantasyn Sephiroth joka tällä kertaa näyttää heti taistelun aluksi mikä on pelin nimi. Tällä kertaa varomaton pelaaja pääsee heti taistelun aluksi kriittiseen tilaan. Muu osuus taistelusta onkin sitten helpompaa kuin viimeksi mikä on tavallaan sääli. Ykkösosassa Sephiroth oli erityisen vaikea vihollinen ja on edelleenkin. Eräs asia tosin tasoittaa tätä tilannetta. Tätä taistelua ei voi voiton jälkeen enää harjoitella. Vaikka taistelu onkin helpompi kuin aiemmin, niin se on silti haaste, Sephiroth osaa taistella.

Tällä kertaa Sephiroth ei ole ainoa salainen vihollinen sillä Chain of Memoriesissa voitetut Organisaation jäsenet kuten erityisen näyttävä Marluxian, tekevät paluun, salaisissa sijainneissa. Jokainen taistelu on erilainen haaste. Toisissa taisteluissa tilaa on runsaasti ja toisissa hyvin vähän. Toisissa Sora on yksin ja toisissa tiimitoverien kanssa. Organisaatiotaistelut todellakin ovat erilaisia ja hyvä näin.

Mainittakoon myös että Hades cupissa on taistelu, jossa on todellista taistelun meininkiä Sora vastaan Leon, Cloud, Yuffie ja Tifa, yhtä aikaa

Täysin uutena haasteena on ehkä pelin vaikein vihollinen joka on helposti todella vaikea taistelu, paljon vaikeampi kuin 1,5 HD:n Enigmatic Man, sillä tämän pelin vastustaja on Enigma Soldier/Lingering Will, tuttu eräästä toisesta Kingdom Hearts pelistä.

Yhteenveto

Kokonaisuudessaan Kingdom Hearts 2,5 on erinomainen peli. KH2 oli aikoinaan PS2:n parhaita pelejä ja tämä tekee jo valmiiksi loistavasta pelistä vielä paremman. Tarina on hyvä ja mukana on todella hyviä hahmoja, maailmoja ja vihollisia.

Lopetus on yksi Kingdom Heartsien parhaista (ellei paras) ja tässä sarjassa on hyviä lopetuksia. Kingdom Hearts 2 on paras Kingdom Hearts peli.

+ Paljon loistavia hahmoja Disneyn ja Final Fantasyn maailmoista

+ Paljon pelattavaa

+ Tunnelmallinen tarina

+ Vaihtelua niin monella tavalla

+ Loistavia taisteluja joista eeppisin ja parhain, on se viimeinen

- Paikoittain kehno tarinan kerronta

- Tylsähkö prologi

Arvosana: 9,6

Legendaarinen

Kingdom Hearts: Birth By Sleep Final Mix

Kingdom Hearts 2.5 ReMIX Part 2

Kronologisesti ensimmäinen tarina.

Ennen Soraa, kolme avainmiekkasoturia ryhtyi taisteluun, joka kasvoi ja kasvoi. Terra, Aqua ja Ventus ovat kolme todella erilaista soturia. Ventus on nopeuteen panostava taistelija kun taas Aqua on taikuuspainotteinen taistelija ja Terra on kolmikosta se joka panostaa fyysiseen voimaan. Kun peli alkaa, se jakaantuu kolmeen tarinaan.

Terran, Aquan ja Ventusin tiet eroavat toisistaan alussa ja yhdistyvät lopussa. Ennen lopetusta he kohtaavat ajoittain toisensa ja vierailevat samoissa maailmoissa, mutta eri järjestyksessä. Tämä vuoksi tässä pelissä on erinomainen tarinallinen hämähäkinverkko. Juonen voi siis kokea todella monella tavalla, riippuen siitä missä järjestyksessä tarinat pelaa ja pelaako yhden tarinan kerrallaan ja kaikkia pikkuhiljaa.

Tarinoissa on paljon eroja. Itse huomasin lähinnä että Aquan tarinassa on parhaat pomotaistelut, joskin todella typerässä järjestyksessä. Ventusin tarinassa on tarinan ydinosat. Terran osuus on kuitenkin oma suosikkini ja siinä tarinassa on näyttävin lopetus. Ellei lasketa bonusosuutta joka tulee kaikkien kolmen tarinan jälkeen, siellä lepää Vader efekti.

Mitä tulee maailmoihin niin harmillisen moni on joko silkka kopio jostakin aiemmasta, tai sitten vain todella tylsähkö. Mukana on tosin myös paljon uusia maailmoja, vaikkakin kaikki eivät ole erityisen hyviä. Vastaan tulee tuttujakin kasvoja mutta aika on erilainen. Esimerkiksi Hercules on nuori ja jotkut prinsessat eivät ole vielä prinsessoja. Yksi omista suosikeista on kuitenkin Stitch.

Oli maailma sitten kopio tai ei, niin se tietty tunnelma kestää ja Birt By Sleep on tunnelmaltaan ja tyyliltään samanlainen kuin muutkin, loistava.

Tämä pelin heikoin osuus ei ole tarinassa, sillä tarina on maailmasta toiseen timanttinen, johtuen juurikin siitä että monessa tilanteessa pelaaja ei ole välttämättä ollut ensimmäisenä paikalla ja jotakin on ehtinyt tapahtua. Muutenkin pelissä on vahvasti läsnä tämä tarinallinen puoli, joka on yksi pelisarjan parhaista, alusta loppuun asti.

Maailmojen suhteen tietynlainen häiritsevyys on siinä, että osa maailmoista tuntuu niin pieniltä, kun minnekään ei oikeastaan tunnu pääsevän. Osa maailmoista taas on selvästi laajempia. Tarinan ja juonen kannalta tämä on toimiva ratkaisu, mutta pelattavuudessa se on jotenkin häiritsevää.

Lopetuksessa on yksi iso miinus, se on cliffhanger, mutta koska kyseessä on esiosa, se on tavallaan anteeksiannettavaa. Mutta samalla aikaa se on niin upea että kaikki muu jää sivuun.

Kuin katsoessa niitä ensimmäisiä Star Warseja sen jälkeen kun on nähnyt vanhemmat. Lopetus on sellainen joka helposti tuntuu varsinkin aluksi vähän tylyltä lopetukselta, mutta siinä avataan niin paljon reittejä tulevaan, että sitä ei voi kovin paljoa haukkua. Tausta Kingdom Heartseissa, on todella eeppinen.

Kolmen päähenkilön suhteen voidaan sanoa että Terra, Agua ja Ventus ovat muutamine typerini tyyliseikkoineen erittäin hienoja pelihahmoja ja jokaisella on oma paikkansa historiassa ja niiden kautta kaikki kasvaa massiivisemmaksi ja hienommaksi. Pahiksen roolissa heiluva mestari Xehanorth ei ole Xemnasin veroinen, mutta silti ihan ok. Hän on niin sellaisen luihin hullun tiedemiehen oloinen että häneltä ei voi kuin odottaa jotakin häijyä.

Mitä tulee muuhun hahmojoukkoon niin paljon tuttuja kasvojahan siellä on sekä muutama vähän uudempikin ilmestys, tai sitten tuttu hahmo, isommassa osassa.

Tässä kohtaa mainittakoon pelissä oleva D-Link ominaisuus jonka avulla pelaajan hahmo voi omaksua hetkeksi toisen hahmon ominaisuuksia. Nämä vähän vaihtelevat hahmojen välillä mutta eniten itseäni häiritsi siinä se että ne eivät vaihdelleet niin paljon kuin olisivat voineet.

___________________________________________________________________________

Terran osiossa yksi ensimmäisistä D-Linkeistä on Maleficent joten miksi siis muita Disney pahiksia kuten Hades ja Koukku, ei tule listalle. Siinä olisi ollut pirun hyvä sauma mutta sitä ei käytetty.

___________________________________________________________________________

Pelaamista on tässä pelissä paljon ja eräs asia on selvä plussa, verrattuna vaikka KH2 peliin. Tässä pelissä suurin osa vuorovaikutuksista on puhuttua animaatiota, ei tekstiboxeja, kakkosessa nämä kaksi oli sekoitettu välillä aika typerästi, tällä kertaa sitä ei ole niin paljoa.

Se mikä tässä pelissä on todella erilaista, mutta tehty todella hyvin, on tämä kykysysteemi. Pelihahmojen taitovalikoimaa kasvatetaan kehittämällä ensin tiettyjä kykyjä ja sitten yhdistämällä niitä toisiinsa. Esimerkiksi kaksi Fire taitoa muodostavat Firan. Vaihtoehtoja riittää ja mitä parempia taitoja yhdistää, sitä tuhoisampia taitoja saa tilalle.

Vaikeustaso on suurelta osin kohdallaan mutta viimeiset taistelut ovat treenaamattomilla hahmoilla vaikeita. Vaikka Aqualla pääseekin tarinassa viimeiset pomot helposti läpi. Niin Final Episode osassa voi tulla vaikeaa, sillä se ei ole mikään läpihuutojuttu.

Kolmessa tarinassa pelaaminen ei lopu ihan heti eikä lopu se kehittäminenkään joten grindaajille riittää tekemistä muutaman pelin tarpeisiin.

Mitä tulee pomovihollisiin, niin loppupuolella on muutama todella upea taistelu, etenkin Terran viimeinen. "Your boby submits, your heart succumbs... so why does your mind resists"?"

Muutenkin tässä pelissä on monta upeaa pomotaistelua, vaikkakin vähän typerässä järjestyksessä ja parhaat tuntuvat olevan kaikki samassa tarinaosiossa.

Tuttuja hahmoja tulee vastaan ja tällä kertaa tuntuu siltä että haastetta on enemmän kuin muutamassa aiemmassa pelissä.

Lyhyesti kaiken voi pukea näin. Jos Kingdom Heartsit, Disney ja Final Fantasy osuvat ja varsikin jos muita Kingdom Hearts pelejä on pelattu läpi, niin tämä on pakko pelata läpi, ihan vain jotta tietää jotakin maailman historiasta ja siitä mitä oikeasti onkaan tapahtunut. Se on kaikki sen arvoista, alusta loppuun asti.

Kingdom Hearts 2:n yllätysvideo raapaisee vain pintaa eikä anna mitään kuvaa siitä miten upeasta tarinasta on kyse. Jos jostakin pitää valittaa niin vihollisten kanssa taistelu alkaa viimeistään siinä kehitysvaiheen lopussa kyllästyttää, etenkin kun se pitää tehdä pari kertaa.

Mutta se yksi seikka joka ansaitsee vielä erityismaininnan, on se että tämä on nyt PS3:lla. PSP vaatii hieman totuttelua mutta tällä kertaa peliin pääsee niin paljon helpommin sisään. Tietysti tämä uusi tyyli taistelussa vaatii vähän totuttelua mutta siihen pääsee todella helposti sisään, paljon paremmin kuin Chain of Memoriesin systeemiin. Iso juttu on siinä että se tietty epävarmuus on poissa ja pelistä pystyy nauttimaan aivan uudenlaisella tavalla.

Kokonaisuudessaan Birth By Sleep on erittäin hyvä peli. Se tosin on pääpainollisesti ei tavalla loistava peli kuin Kingdom Hearts 2, sillä itse ainakin koen että tämä peli on enemmän tarinapainotteinen, sillä tarina on erittäin hyvä. Taistelu ei ole yhtä hyvää kuin vaikka Kingdom Hearts 2:ssa, mutta se ei ole kuitenkaan niin kaukanakaan.

Kingdom Hearts: Birth By Sleep on ansainnut paikkansa muiden Kingdom Heartsin joukossa, tämä on hyvä peli.

+ Erinomainen kolmen tarinan hämähäkinverkko

+ Loistavia hahmoja

+ Pelihahmojen erovaisuus

+ Paljon pelattavaa ja vaihtelua

+ Animaatiot ja tunnelmallisuus

- Maailmat tuntuvat niin pieniltä

- Huonosti tehdyt valinnat (mm. Pomoissa)

Arvosana: 9,0

Mestariteos

Kingdom Hearts: Re:Coded

Kingdom Hearts 2.5 ReMIX Part 3

Kuten aiemmassakin kokoelmapaketissa, myös tässä on mukana yhden pelin tarinaosuudet ja plussat ja miinukset ovat suurin piirtein samat. Animaatio on hienoa mutta tekstiosuudet pilaavat tunnelmaa hyvin tehokkasti aina välilllä.

Pelisarjan tarinan kannalta olisin itse suosinut peliä Dream Drop Distance sillä se osa on ison juonen kannalta ainakin omasta mielestäni tärkeämpi kuin Coded. Muutenkin tuntuu hieman typerältä että yksi peli jää täten kokonaan ulos kokoelmista, sillä seitsemän osaa on ilmestynyt ja seuraava tulee mitä ilmeisimmin olemaan Kingdom Hearts III.

Re:Coded on kokonaisuudessaan kuin moni muukin sarjan peli. Se on näyttävä ja tunnelmallinen ja kertoo hyvin rakennettua tarinaa.

Isoin ongelma on kuitenkin se, että tämän pelin tarina on ehkä heikoin pelisarjassa. Eteenpäin tarina kyllä menee loppupuolella ja petaa vähän juurikin Dream Drop Distancen tapahtumia. Samalla peli myös jatkaa vähän Kingdom Hearts 2:n tarinaa.

Voidaan kuitenkin sanoa että ylimääräiseksi lisäksi kahden erittäin hyvän pelin kylkeen, Re:Coded on ihan kelpo lisä. Se ei erityisemmin vie tarinaa minnekään, tuo siihen vain yhden palan lisää, keskittyen lähinnä toimimaan sinä osana joka pohjustaa tapahtumia tulevan kannalta ja selventää asioita menneen kannalta.

+ Animaatio-osuudet

+ Tunnelmaltaan hyvä

- Tekstiosuudet

- Ei vie tarinaa eteenpäin

Arvosana: 6,5

Erinomainen