Fantasian ja steampunkin sävyttämä toimintaseikkailuroolipeli jossa pelaaja ohjaa mystistä Victor Vran nimistä metsästäjää maailmassa joka on täynnä toinen toistaan pahempia hirviöitä.

Hirviönmetsästäjä steampunkfantasiamaailmassa

Maailmassa elää monenlaisia hirviöitä joita Metsästäjien veljeskunta tappaa, pitäen yllä järjestystä, joka on enemmän ja enemmän muuttumassa hävityksi taisteluksi. Mystinen metsästäjä Victor Vran saa kirjeen ystävältään Adrianilta. Kirjeen kutsumana Victor saapuu Zagarovian kaupunkiin, etsimään ystäväänsä joka on kadonnut jäljettömiin. Kaupunki on täynnä toinen toistaan vaarallisempia olentoja, mutta linnassa elää monta selviytyjää jotka kukin tarjoavat erilaisia palveluita. Pelaajalle pitää seuraa myös mystinen ääni, joka kuiskii milloin mitäkin. Kuka on tämä ääni, entä mitä on tapahtunut Adrianille. Mutta isoin kysymys pelissä on: Kuka on Victor Vran?

Peli sijoittuu kaupunkiin ja sen ympäristöön. Kenttien laskuun eivät molempien käsien sormet riitä ja jokaisessa kentässä on omanlaisensa haasteet joita suorittamalla pelaaja saa erilaisia hyödykkeitä. Haasteista on olemassa vielä eliittiversiot, kunhan pelaaja läpäisee tarinan. Haasteet ovatkin se osa pelistä johon uppoaa helposti eniten aikaa. Tarina sinänsä ei ole pitkä, mutta peli ei ole mikään läpihuutojuttu, koska viholliset muuttuvat kokoajan vahvemmiksi ja pomoviholliset ovat oikeasti voimakkaita olentoja.

Vaihtelua paikoin niukasti, mutta kokonaisuutena sopivasti

Vaihtelua kentissä on sopivasti. Kaikkialla on se tietty steampunk henkinen fantasiatunnelma ja synkkä sellainen. Ympäristöt kuitenkin vaihtuvat alueittain sen verran, että niihin ei juuri kyllästy, ennen sitä todellista grindausvaihetta.

Aseita pelissä on enemmän kuin tarpeeksi ja montaa sorttia. Victor aloittaa miekalla mutta hyvin nopeasti arsenaalia täydennetään haulikoilla, vasaroilla, viikatteilla, rapiireilla ja lukuisalla määrällä erilaisia tuliaseita ja miekkoja. Mukaan mahtuu myös loitsukirjoja ja demonivoimia, unohtamatta laajaa valikoimaa erilaisia voimajuomia.

Aseita on todella valtava määrä ja ne eroavat toisistaan pääasiassa siinä, että millaisia ominaisuuksia niissä on. Toisilla aseilla lyö nopeammin kuin taas toisilla saa elinvoimaa takaisin, mikä on oma vakiovalintani pelissä kuin pelissä. Aseet toimivat myös erilailla. Miekat ovat perushyviä aseita joilla osuu helposti useaan viholliseen kun taas rapiirit ovat nopeampia ja läpäisevät puolustusta. Vasarat ovat hitaita mutta voimakkaita ja erilaiset pyssyt tarjoavat mahdollisuuden pitää välimatkaa kohteisiin.

Arsenaalia tukevat myös lukuisat demonivoimat jotka vaihtelevat pelaaja suojaavista kyvyistä tuhoisiin hyökkäyksiin jotka pyyhkivät helposti isonkin vihollismäärän suoraan helvettiin.

Pakanrakenteluahahmonkehitystä ja tuuripäivityksiä

Pelaaja voi tehostaa Victorin ominaisuuksia korteilla, jotka tarjoavat erilaisia ominaisuuksia, mitä harvinaisempi kortti, sitä paremman ominaisuudet. Aseet ja kortit ovat myös voimistettavissa. Korteissa on myös lisäominaisuudet jotka tarjoavat lisää kykyjä ja legendaariset aseet ovat niin ikään normaaleja aseita tehokkaampia, sekä paljon vaikeampia löytää. Victor omaa pohjattoman tavaraluettelon, mutta silti voi olla parempi laittaa osa tavaroista säilöön.

Varusteiden kehittäminen on yksi osa pelistä, joka olisi vaatinut enemmän huomiota. Itse menin tässä suhteessa vähän yritys-erehdys tyylillä ja se kostautui aika karusti. Nimittäin erikoisominaisuudet eivät säily, jos varusteeseen yrittää lisätä muita ominaisuuksia, vaan ne korvaantuvat. Peli lisäksi tallentaa automaattisesti ja kokoajan, joten virheiden kanssa täytyy vain elää. Kyllä sitä tuli kehityksen kanssa menetettyä eräs hyvä korttikin, kun kävi ilmi että ne lisäominaisuudet eivät myöskään säily.

Vinkkini voisi sanoa että Victor Vranissa kortit ja demonivoimat ovat sellaisia joita ei välttämättä kannata myydä pois, sillä niillä voi kehittää aseita ja tehdä uusia kortteja ja demonivoimia.

Vihollisjoukossa on sopiva määrä vaihtelua. Aluksi vastassa on ihan perushämähäkkejä kun taas loppupuolella vastassa on peräti vampyyrejä. Monien vastaavien pelien keskuudessa voisi sanoa että tässä pelissä ei ole oikein mitään erikoista. Viholliset ovat sellaisia kuin missä hyvänsä toimintafantasiapelissä ja tässä pelissä ei ole edes ihmissusia. Mutta puolustuksena sanottakoon että tapahtumat sijoittuvat kaupunkiin ja se huomioiden vihollisjoukossa on hyvin vaihtelua. Itse olisin kaivannut myös vähän enemmän, mutta ainakin peli osaa hyödyntää kattaustaan.

Pomoviholliset ovat jokainen erinomaisesti tehty ja viimeinen taistelu mystistä vampyyrilordia vastaan on tehty onnistuneesti ja haastavasti.

Vihollisissa piilee yksi pelin harvoista heikkouksista, mutta se on pieni heikkous. Määrä on se mikä usein korvaa laadun kun vihollisia puskee päälle valtavia massoja. Taistelu on ennen kaikkea hauskaa ja sitä pystyy maustamaan oman maun mukaan kun vaihtoehtoja on runsaasti.

Peli ei käytä kaikkia kliseitä, vaikka monia löytyy

Victor Vran on erittäin hyvin tehty hahmo. Witcher Geraltin äänellä puhuva Vran on todella tyylikäs ja karhea ääni sopii hänelle juuri hyvin. Enigmaattisuus pysyy läsnä pitkään ja on kiinnostavaa oppia lisää. Victor Vran ei ehkä olen parhaita pelihahmoja koskaan, mutta hänessä on juuri ne oikeat asiat, jotka tekevät hänestä niin hyvän, että peliä ja sen tarinaa pelaa mielellään eteenpäin. Victor Vran tuo monella tavalla mieleen monta tarinaa ja hahmoa kyseisistä tarinoista. Yksi niiden joukossa on klassinen Bram Stokerin Dracula.

Linnan asukkaissa on ne monet tyypilliset hahmot, mutta vaikka monet ovatkin kliseisiä, niin ne ovat tehty erittäin hyvin ja ääninäytelty yhtä hyvin. Myös vihollisissa on hyvä ääninäyttely ja suunnittelu läsnä. Mystinen ääni, joka juttelee Victorille, on yksi pelin humoristisimpia ja tuo peliin sen rennon vivahteen.

Kun aletaan puhuva niistä heikkouksista, niin muutama asia nousee esiin. Osa selvästi pienempiä ja osa sitten sen verran isoja että niitä ei juuri tee mieli sivuuttaa.

Vihollisvariaatiossa on toivomisen varaa. Mukana on paljon niitä tyypillisimpiä hirviöitä, mutta samalla pelissä on hillitty sen verran että ihan kaikkea ei ole ängetty mukaan, mutta muutamia perushirviöitä olisin kyllä itse toivonut mukaan.

Varusteiden kehittäminen on paljon isompi juttu sillä se tuntuu ajoittain aika heikoilta. Tähän kun lisätään se seikka aseita ja varusteita saataessa tuntuu siltä, kuin niitä huonoja aseita tulisi kokoajan vastaan ja kun sitten saa legendaarisen aseen, niin se on melko varmasti juurikin sellainen, mikä löytyy jo. Tässä suhteessa peli tuntuu epäreilulta.

Paikoin toivoisi vähän perinteisempiä asioita

Yksi pelin suurimpia heikkouksia on kuitenkin se, että hahmonkehitys on tehty aika huonosti. Kun Vran saa tason lisää, niin pelaaja ei voi vaikuttaa siihen mikä ominaisuus kehittyy vaan se on yleensä joko elinvoiman määrä tai korttien voimataso. Aluksi luvassa on paljon muutakin, mutta tähän se lopulta menee. Monissa muissa peleissä valittaisiin hyökkäysvoiman, puolustuksen tms. väliltä, vaan ei tässä. Vranista ei saa järin tehokasta taistelijaa ilman hyviä aseita ja niitä ei tule kovin usein vastaan tämä on sellainen asia joka itseäni alkoi nyppiä hyvinkin äkkiä, kun sain jälleen yhden legendaarisen aseen, joka minulla jo oli. Unohtamatta sitä seikkaa että vihollisiin ei vain saa aikaiseksi järin paljoa vahinkoa, ellei sitten varusta hahmoa useammalla kortilla joista saa hyökkäysvoimaa. Tätä puolta taas heikentää se, että kortteja saa, huomioiden niiden tarjoamat bonukset, aika vähän kerralla itselleen.

Yksi totuttelemiskysymys on se, miten peliä pelaa. Itse en koe hiirellä ja näppäimistöllä pelaamista yhtä helpoksi kuin ohjaimella. Victor Vran tuntuu todella paljon sellaiselta peliltä joka toimii paljon paremmin tällä menetelmällä. Tosin itselläni ole ohjainta jonka peli ymmärtäisi, joten en ole sitä puolta kokeillut. Ohjauksensa on omat selvät epätarkkuutensa ja hyvin usein tuli vastaan tilanteita joissa kuolema korjasi virhepainalluksen takia.

Yhteenveto

Kokonaisuutena Victor Vran on todella miellyttävä ja erinomainen peli. Variaatiota on varusteiden suhteen valtavasti, kenttien suhteen kiitettävästi ja vihollisten suhteen kohtuullisesti. Tarina on toimiva ja pelattavaa riittää todella pitkäksi aikaa. Pelissä on omat selvät heikkoutensa, mutta ne valtaosa niistä ei ole niin pahoja että peli oikeasti menettäisi tasoaan. Kaikkein vahvin osa pelissä on tunnelma. Steampunk ja gootti vaikutteinen fantasiatunnelma on erinomainen.

Victor Vran tarjoaa paljon pelattavaa yksin tai maksimissään kolmen muun pelaajan kanssa. Tässä on toimintaseikkailuroolipeli joka tarjoaa paljon haastavaa pelaamista, oikealla tavalla. Haasteita ei ole pakko suorittaa mutta jos ne haluaa suorittaa, niin on syytä panna parastaan.

+ Fantasian ja steampunkin sävyttämä tunnelma

+ Aseiden ja varusteiden määrä

+ Vihollisten lukumäärä

+ Tarina ja hahmot

+ Paljon pelattavaa ja tehtävää

+/- Vihollisvariaatio

- Ohjattavuuden tietty epätarkkuus

- Aseiden kehitys ja saanti

Arvosana: 8,8

Fantastinen

Victor Vran: Overkill

Victor Vran on pelin Overkill versio pelistä pitää sisällään molemmat DLC maailmat sekä liudan uusia varusteita, kuten kortteja ja aseita. Lisää pelattavaa erityisen hyvään peliin.

Victor Vran on siinä mielesäs yksi suurimpia yllättäjiä, että itselläni ei ollut oikein minkäänlaisia odotuksia kun silloin aikoinaan ensimmäistä kertaa peliä pelasin. Peli onnistui kuitenkin erittäin vahvasti yllättämään sillä kyseessä on yksi omia suosikkipelejäni. Vaikka pelissä onkin monia heikkouksia niin siinä on myös melkoisia vahvuuksia. Overkill varsio PS4:lle tuo mukanaan paljon lisää pelattavaa kahden erillisen maailman muodossa. Paljon löydettävää, suoritettavaa ja tapettavaa sekä paljon uusia aseita.

Kumpaankin DLC maailmaan voi vaihtaa missä kohtaa tahansa eikä se häiritse muiden maailmojen etenemistä oikein millään tavalla.

Lemmy Kilmister ja Lloyd Kauffman Victor Vranin fantasiamaailmassa.

Mötorhead: Through the Ages

Tämä DLC on todella erilainen siinä mielessä että se tekee parilla tavalla selvästi pilaa itsestään. Victor saapuu mystiseen baariin jossa Lemmy on ryyppäämässä ja Lloyd baarimikkona. Pian edessä on tehtävä johon liittyy niin Snaggletooth, sotaisan maailman natsi führer, villin lännen mielipuolinen saarnamies ja pimeiden aikojen succubus kuningatar.

Koko DLC:tä säestää Mötorheadin musiikki ja vaikka sitä onkin todella ilo kuunnella niin muutamat biisit alkavat toistua turhan usein kun taas muutamia kuulisia mielellään vähän useamminkin. Tyylillisesti kaikki maailmat ovat mekaanisten koneiden koskettamia ja metallisia. Oltiin sitten toisen maailmansodan fiiliksissä, villissä lännessä tai keskiajalla, niin tyyli toimii ja jokainen aikakausi on omanlaisensa. Puhumattakaan siitä että jokaisessa isommassa maailmassa on joukko vähän pienempiäkin maailmoja. Tekemistä riittää todella paljon ja vaihtelua samoin sillä jotakun alueet ovat paljon pienempiä kuin toiset.

DLC tarjoaa uusia aseita revolerien ja kitaroiden muodossa, molemmissa on todellakin puolensa mutta revolverit nappasivat hieman enemmän. Löydettävää on muutenkin älytön määrä sillä arkkuja on ripoteltu vähän joka paikkaan ja erilalisia tehtäviä suorittamalla voi saada melkoisia palkintoja. Legendaarisiakin aseita on lisää ja samoin uusia asuja, kuten Lemmyn asu.

Uusia vihollisiakin kuten helvetin hurttija, monenlaisia succubuseja sekä skorpioneja. Jokaisesta on paria variaatiota mutta vastaan tulee myös vanhoja tuttuja. Pomovihollisia on muutama mutta ne ovat yhtä lukuunottamatta vain pirun isoja robotteja. Pomovihollisissa pienenä lisämausteena on valtava määrä perusvihollisia.

Tarinallisesti Mötorhead ei ota mitään turhan vakavasti ja yhdistää tavallaan kaksi maailmaa joiden välillä kulkevat Mötorheadin kertoja toimiva Lloyd Kauffman ja inspiraationa toimiva Lemmy Kilmister. Tarina on kuitenkin oikein hyvä ja mukana on ihan kivaa nippelitietoakin.

Tyyli on kuitenkin se missä DLC toimii parhaiten. Rokki soi ja demoneista tehdään selvää valtavalla valikoimalla aseita ja taitoja jotka ovat valtaosa tuttuja peruspelistä. Mötorhead on hyvä DLC ja tarjoaa lisää pelattavaa erittäin hienoissa ja kiinnostavissa maisemissa. Pientä kritiikkiä tulisi kuitekin siitä miten jotkut hirviöt on nimetty/tehty. Eräs hyväesimerkki tulee maailmasta jossa pitää tappaa fenrir. No itse odotin että kyseessä olisi Hellhound Alpha tai Omega, mutta ei, kyseessä on gargoili. Miksi missata näinkin herkullinen tilaisuus.

Yhteenveto

Kokonaisuus on kuitenkin todella hyvin tehty. Pelattavaa riittää ja tyylikkyydestä tulee lisäpisteet. Mötorhead on erittäin hyvä osa peliä ja tuo oikeasti jotakin lisää ja erottuu omalla tavallaan massasta.

+ Paljon tekemistä, löydettävää ja tapettavaa

+ Uusia aseita

+ Tyyli ja tunnelma

- Erikoishirviöiden kierrätys

Arvosana: 8,0

Mahtava

Fractured Worlds

Toinen DLC tarjoaa omalla tavallaan vielä enemmän pelattavaa kuin Mötorhead. Fractured World tarjoaa useamman erilaisen kentän joissa omanlainen tyylinsä sekä Fracturen, jossa loputtomalta tuntuva määrä satunnaisesti generoituja kenttiä. Luvassa on ihan tarinakin jossa Solicitor tarjoaa Vranille mahdollisuuden suunnattomaan voimaan, jos hän pystyy keräämään astrolabin palaset ja kokoamaan esineen.

Tyylillisesti tämä DLC on hyvin lähellä pääpeli. Vihollisia on myös Mötorheadista mutta tyyli ei ole yhtä omanlaisensa. Kentät tuntuvat toistavan itseään paljon nopeammin ja valtava ajasta kuluu samanlaisissa kentissä joissa tehdään samoja asioita uudestaan ja uudestaan. Hieman vaihtelua on mutta pääasiassa tekemisessä ei ole juuri eroa.

Uusi juttu tämän DLC:n kautta ovat artifactit jotka lisäävät yhden varusteen pelaajan käyttöön. Nämä talismaanit ovat esineitä joilla on jokaisella omanlaisensa vaikutus ja jotka antavat Vranille siivet. Tämä on ihan kiva idea mutta eivät nämä esineet ole yhtään niin hyödyllisiä miltä aluksi vaikuttavat, ne tuovat peliin oman vivahteensa joka on kyllä omanlaistaan vaihtelua. Mutta ei tästä irtoa samanlaista intoa kuin toisesta DLC:stä.

Idea on hyvä ja vaihtelua on hieman, maailmallisesti. Pelissä kuitekin tapetaan samoja vihollisia ja juostaa käytäviä joissa vaihtelua ei ole kovinkaan paljoa. Erityisen puuduttavaksi tämä kaikki muuttuu siinä kohtaa kun pitää edetä Fracturessa tasolle X, jotta voi suorittaa seuraavan osan tarinasta. Tämä on todella typerä idea. Ajatus on kiva, loputtomasti pelattavaa mutta toteutus ei ole ihan niin hyvä.

Yhteenveto

Särkyneet maailmat on DLC joka ei tuo paljoa lisää peliin. Pelattavuus on edelleen todella hyvää ja tunnelma ja tyyli ovat fantasian värittämiä, mikä on hyvä asia. Mutta tämän pelin pääpaino on puuduttavassa saman asian toistossa. Lisää kehitystasoja löytyy, mutta aika vähän tästä DLC.stä saa lopuviimeksi irti.

Peli ei tasollisesti juuri eroa pääpelistä, mutta kyllä lisäsisällöllä olisi voitu tuoda vähän muutakin kuin mahdollisuus loputtomaan grindaamiseen.

+ Fantasiatyyli

+ Pelattavaa kyllästymiseen asti

+ Talismaanit

- Pääasiassa vain yhden asian toistamista maailman fiktiiviseen tappiin asti

Arvosana: 7,0

Loistava